Heiskasen veljekset Ilkka ja Kari heittäytyvät saituri Ebenezer Scroogen rooliin Tampereen Teatterissa sekä Kansallisteatterissa. Ilkan esitys Tampereen Teatterissa sai ensi-iltansa perjantaina.
Charles Dickensin syntymästä tuli 7. helmikuuta 200 vuotta. Hänen romaaneissaan pohtimansa ja esiin nostamat yhteiskunnalliset ongelmat odottavat edelleen ratkaisua eri puolilla maailmaa.
Saiturin joulun Dickens kirjoitti 1843 ja 170 vuotta myöhemmin sen perusasetelma ei finanssikapitalismin riemusaatossa ole muuttunut miksikään. Työnantajat ja muut rahakirstujensa vartijat vaativat palkkojen alentamista ja sosiaaliturvan romuttamista.
Dickensin romaani Oliver Twist aiheutti uudistuksia köyhäinhoitolaitoksessa ja Kolea talo myöhemmin oikeudenkäytön alalla.
Jälleen porvaristo kaipaa takaisin 1800-luvun yhteiskunnallisten epäkohtien kulta-aikaan saituri Scroogen tavoin, joka nauttii torjuessaan kaiken inhimillisen myötätunnon.
Saiturin estetiikka
Naureskellessamme laihialaisisännälle, joka testamenttasi itsensä omaisuutensa perijäksi, meiltä saattaa jäädä huomaamatta, että kenties saita isäntä olikin piiloesteetikko.
Sosiologi Georg Simmel (1858–1918) väittää pamfletissaan Rahan filosofia, että saituruus sekä kauneutta ja taidenautintoja korostava estetismi ovat samantapainen psykologinen ilmiö.
Saituri nauttii omistamiensa tavaroiden järjestyksestä samaan tapaan kuin esteetikko nauttii kauniin, harmonisen maalauksen katselemisesta tai musiikin kuuntelemisesta.
Miten pitkälle voimme tahdollamme hallita esineitä ja miten pitkälle esineet ovat meidän ”omistettavissamme?”
Julma, armoton, voitonhimoinen
Dickensin saituri Ebenezer Scrooge ei täytä Simmelin saiturille asettamia esteettisyysvaatimuksia. Häntä kuvataan julmaksi, armottomaksi, kärkkääksi, kitsaaksi, voitonhimoiseksi ja ahnaaksi syntisäkiksi.
Hän on vaitelias, sulkeutunut ja erakkomainen kuin osteri. Hänen ympärillään huokuu alituinen kylmyys.
Ilkka Heiskanen on pujahtanut saiturin nahkan sisään perusteellisesti. Hän saa Scroogen silmät punoittamaan, huulet sinertämään ja äänensä rahisemaan niin aidosti, että hänet nähdessään jopa sokeitten koirat kiskovat omistajansa ovisyvennykseen, koska sokean isännänkään ei ole hyvä nähdä ilkeäsilmäistä saituria.
Mutta jouluaattoyönä Scroogen elämässä tapahtuu käänne, kun hänen seitsemän vuotta sitten kuollut yhtiökumppani Jacob Marleyn haamu ilmestyy ja varoittaa Scroogea takomasta itaruudellaan kahletta vyötäisilleen, jota hän saa kantaa kuolemansa jälkeen.
Marley huokaa, ettei hän voi levätä, ei jäädä aloilleen eikä viipyä missään: ”Minun elinpäivinäni henkeni ei harhaillut milloinkaan rahanvaihtoluolamme ahtaitten rajojen taakse, ja minulla on edessäni raskaat taipaleet!”
Yön aikana Scroogen muisti palailee pätkittäin kahden muun haamun terveisten myötä. Ja miehessä tapahtuu aamuun mennessä joulun ihme, ja hän saa takaisin katkeruuden ja kaunan sijaan hyvän tahdon.
Yli 6-vuotiaille suunnatun näytelmän moraalitendenssi toimii melko moitteettomasti ja värikäs lavastus vie mielikuvamatkalle 1840-luvun Lontooseen.
Tampereen Teatteri: Saiturin joulu.
Dramatisointi ja ohjaus: Tommi Auvinen, lavastus: Marjatta Kuivasto, puvut: Mari Pajula, koreografia: Teija Auvinen, valosuunnittelu: Raimo Salmi, äänisuunnittelu: Janne Auvinen.
Rooleissa: Ilkka Heiskanen, Eeva Hakulinen, Kirsimarja Järvinen, Inkeri Mertanen, Ilpo Hakala, Matti Hakulinen, Pete Koskinen, Arttu Ratinen, Markku Thure, Topias Kanto, Amelia Auvinen, Niila Nousiainen/Severi Muje.
Ensi-ilta 7.12.12 päänäyttämöllä.
lehti 