Joutilas luokka osa 10
Mitä vähäisemmiksi kulttuurissa perinteiset rituaalit käyvät, sitä enemmän vapaa-aika rajoittuu pelkäksi riettaaksi rentoutumisluvaksi, jossa seksin ja huumeiden taustalla vaanii väkivalta, kiteyttää ranskalainen kulttuurintutkija René Girard (s.1923) teoksessaan Väkivalta ja pyhä. Kulutusjuhla ei luo yhteisyyden tunnetta vaan lisää kilpailua, jossa mitä erilaisemmat halut päästetään irti kuin Sofokleen tragedian vapaana riehuva Dionysos:
”Meidän aikamme todelliset taiteilijat aavistavat tragedian, joka päättymättömäksi lomaksi muuttuneen juhlan mauttomuuden sekä ikuisen vapaa-ajan latteiden utopioiden takana piilee,” Girard kirjoittaa.
Mitä enemmän lomat ovat tympeitä, velttoja ja vulgaareja, sitä enemmän karmeus ja hirviömäisyys työntyvät pintaan.
Juhlasta ei ole enää väkivallan jarruksi, kuten alunperin rituaaleilla oli. Huonosti päättyvä juhla kutsuu esiin väkivallan.
Rituaaleja ei enää tehdä ”huvin vuoksi, vaan väkivalta muuttuu ihmisiä erottavaksi ja tuhoavaksi, kuten jalkapallohuliganismi on osoittanut.
Maailma näyttää ajautuneen tilanteeseen, jossa väkivalta aiheuttaa samaan aikaan ylitsepursuavaa hurmiota sekä lohdutonta tyhjyyden ja voimattomuuden tunnetta.
Girard väittää uskonnon olevan pyhitettyä väkivaltaa. Selittyykö väkivallan, seksin ja rikollisuuden mediassa osakseen saama suuri huomio tätä kautta?
Viekas Sisyfos joutui kuolleiden valtakunnan valtiasta Haadesta petkuttaessaan vierittämään manalassa suurta kiveä vuoren huipulle, josta kivi aina vieri takaisin. Perivätkö rauhanaatteet lopulta Sisyfoksen kohtalon?
Oswald Spengler (1880-1936) tarkasteli apollonisen ja faustisen kulttuurin eroja matematiikan, arkkitehtuurin, musiikin ja maalaustaiteen kautta pitäen niitä vastakkaisina filosofina ilmentyminä.
Kulttuuriantropologi Ruth Benedict (1887-1948) kuitenkin huomauttaa, että historiallisesti varsin erilaisia, ammattikuntiin ja yhteiskuntaluokkiin jakaantuneita ja erittäin monisärmäisiä länsimaissa syntyneitä kulttuureja ei vielä riittävästi ymmärretä, jotta niitä voitaisiin luonnehtia muutamalla iskusanalla, kuten faustinen tai apolloninen.
Benedict huomauttaa, että keskuudessamme elää paitsi faustisia yksilöitä (mikäli häntä on edes olemassa) myös toiminnan miehiä ja naisia sekä jokamiehiä ja -naisia.
Kulttuurimme vallitsevaa yksilötyyppiä voidaan luonnehtia myös täysin maallisissa puuhissaan herkeämättä hyöriväksi, uutta keksiväksi, hallitsevaksi tai alinomaa junalle tai autolleen rientäväksi siinä missä faustiseksi äärettömyyden tavoittelijaksikin.
Thorstein Veblen varoitteli, että julkisuudessa arvossa pidetyn yläluokkaisen joutilaisuuden pyrkimys epäarvokkaan hyödyllisen työn karttamiseen saattaa syrjäyttää työteliäisyyden vaiston ja tilalle astuu joutilaisuuden teeskentely.
Yhteiskunnan edun kannalta se muistuttaa kanaa, joka hautoo posliinimunia. Varsinkin, jos vapaa-aika on pelkkää pakollista työttömyyttä, rahatonta ja rauhatonta ajantappoa.
Tuolloin moderni elämä virtaa jatkuvassa, päättymättömän loman tai nykyhetken uutuudessa vailla muutoksen horisonttia.
Menneisyys ja tulevaisuus sulautuvat nykyhetken sulaa laavaa muistuttavaan virtaan.
Tämän 25-osaisen juttusarjan runkona on Thorstein Veblenin 1899 ilmestynyt teos ”Joutilas luokka” (Art House 2002, suom. Tiina Arppe ja Sulevi Riukulehto).
Norjalais-yhdysvaltalainen taloustieteilijä ja kulutussosiologi Veblen (1857-1929) kehitti teorian joutilaasta luokasta, miten rikkaat karttavat työntekoa vaikka näyttävät olevankin koko ajan jotain puuhastelemassa ja jakelemassa rahvaalle elämänohjeita ahkeruutta silmällä pitäen.
uutiskirje 