Työmarkkinaneuvottelut kilpaa ajan kanssa
Mikäli työmarkkinoille halutaan keskitetty sopimusratkaisu, neuvotteluilla on jo kiire.
– Näkisin, että aikaikkuna on auki elokuun lopun ja syyskuun ensimmäisen viikon ajan, eli kolme viikkoa, sanoo STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää.
Viime kerralla raamisopimusta tehtäessä neuvotteluja käytiin kaksilla raiteilla. Teknologiateollisuus kävi omia liittokohtaisia neuvottelujaan ammattiliittojen kanssa, kun samaan aikaan keskusjärjestöt neuvottelivat keskitetystä sopimusraamista.
Tieto keskusjärjestöpöydän tapahtumista oli heikkoa erityisesti työnantajapuolella. Nyt samaan jamaan ei haluta ajautua.
Teknologiateollisuuden neuvottelut Metalliliiton, Ammattiliitto Pron ja Akavan ylempien toimihenkilöiden kanssa käynnistyvät syyskuun alussa.
– Keskitetyn ratkaisun pitäisi siis syntyä syyskuun alussa. Jos esimerkiksi meidän STTK:lainen Pro joutuu esittämään palkankorotustavoitteensa, niin keskitetyn aika on ohi.
Mäenpää kiistää väitteet, joiden mukaan työmarkkinaneuvottelut keskitetystä ratkaisusta olisivat julkisuudelta piilossa jo täydessä käynnissä.
– Mitään sellaista ei ole ollut. Työmarkkinaosapuolten yhteisiä tapaamisia ei ole ollut.
Sen sijaan keskusteluja eri kokoonpanoissa on kyllä käyty, Mäenpää myöntää.
– Ainakin minä olen käynyt keskusteluja Elinkeinoelämän keskusliittoon päin.
Vatvominen ei jalosta
Mäenpään mukaan keskitetty, maltillinen ja pitkäkestoinen työmarkkinaratkaisu olisi maan kannalta paras vaihtoehto. Samaan hengenvetoon hän korostaa, ettei liittokierrostakaan pidä pelätä, jos keskitetty ratkaisu ei ota syntyäkseen.
– Jos ei EK:n ja palkansaajajärjestöjen välillä kerta kaikkiaan löydy nopeasti eväitä keskitettyyn ratkaisuun, niin se pitää vain todeta. Silloin ei kannata jatkaa, vaan todeta, että liittokierros alkaa. Ei asia vatvomisella jalostu.
Ei dramatiikkaa
Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) ovat kasanneet tulisia hiiliä työmarkkinajohtajien päiden päälle. Heidän mukaansa keskitetty on saatava nyt tai ei koskaan. Jos järjestöt eivät nyt siihen kykene, ne voivat sanoa hyvästit vaikutusvallalleen ja arvostukselleen.
Mäenpää ei näitä puheita ymmärrä. Työmarkkinajärjestöjen arvovalta ei hänen mukaansa riipu keskitetystä tai liittokierroksesta.
– Ymmärrän hyvin toiveen valtiotalouden kannalta. En kuitenkaan näe tässä tällaista dramatiikkaa.