Toki se passaa, että teatterissa turvaudutaan menestysvarmaan tavaraan, kunhan pyrinnössä ei mennä liian pitkälle ja muistetaan, ettei kerran naurattaneeseen tarttumisessa mennä liian pitkälle.
Helsingin Kaupunginteatterissa alettiin myydä Eila ja Rampe –pariskuntaa täysille katsomoille melkein päivälleen kaksi vuotta sitten. Tuolloin hämäläishuumori kukoisti perimmäisten kysymysten äärellä 120 näytännössä nimimerkillä Eila Rampe ja palvattu onni.
Nyt kerätään Arena-näyttämön katsomo täyteen panemalla pariskunta uusiin seikkailuihin. Palvattua onnea etsittiin paljolti musiikillisin keinoin, pariskunnan toisessa tulemisessa lauletaan vähemmän. Onneksi niin.
Tällä kertaa Sinikka Nopola on kirjoittanut ainekset farssiin, jossa ihmiselon ihmeellisyyksien setvimisessä on otettu apukeinoksi jotain, joka saattaa sekoittaa minkä tahansa keskiluokkaisen rivitaloperheen elämää. Ei se vielä mitään, jos kellarista löytyy Ongelma, mutta kun se sattuu aivan väärään aikaan.
On selvää mitä Nopola hämäläisnäytelmien sarjallaan haluaa olla tekemässä. Hänellä on näkemys suomalaisesta keskiluokkaisesta elämänmuodosta. Hän myös tietää millaiset asiat sitä voivat järkyttää.
Tällä kertaa Nopola haluaa hallussaan olevilla (todella hallussaan olevilla) taidoilla kertoa kateuden ylivaltaisuudesta pienisieluisessa ihmisessä. Siihen kun liittyy se, minkä arvoisista asioista tällaisen ihmisen omanarvontunto voi olla kiinni, niin voi syntyä melkein todentuntuinen valehtelun ja peittelyn kierre.
Ja sehän syntyy, kun varsinkin Eilan mielestä ei missään nimessä voi paljastaa Tukholmasta vierailemaan tulevalle sukulaispariskunnalla, että heidän kellarissaan voi olla jotain niin kamalaa kuin kosteusvaurio iljettävine hämähäkinseitteineen.
Vastapainona paljastuu vieraidenkin arvomaailman todellisuus, sen samankaltaisuus. Yltäkylläisyyden sijaan heidän elämänsä on puilla paljailla -tilanteessa, mikä ei missään nimessä saisi paljastua.
Nopolan kyvyistä kertoo paljon se, että hän kertoo tavanomaisen tarinan tavalla, joka melkoisella todennäköisyydellä menee perille. Aika moni katsojista varmaan ajattelee naurukohtausten lomassa, että jollei minuun, niin ainakin naapuriin tuo kaikki osuu.
Heidi Herala näyttelee Eilaa toistamiseen. Pertti Koivula on Rampena ensikertalainen. Pelkästään tästä ei johdu Heralan suorituksen ylivertaisuus. Eila on syntyään teräväkielinen töksäyttäjä ja rooli on yksinkertaisesti hallitseva. Koivula tyytyy osaansa ja loksuttelee ovia kiltisti.
Lavastaja Alisha Davidow on hyväksikäyttänyt Arena-näyttämön rajalliset tilat hyvin tavalla, joka mahdollistaa ohjaaja Katja Krohnin valitsemat liikunnalliset tehokeinot.
Helsingin Kaupunginteatteri: Eila, Rampe ja suolaparta. Ohjaus: Katja Krohn, lavastus Alisha Davidow. Rooleissa: Heidi Herala, Pertti Koivula, Seppo Halttunen, Tiina Pirhonen, Tuomas Uusitalo
lehti 