Pakistanin dialyysipotilaat asuvat kadulla

Pakistanilainen Sajja Bibi, 40, tarvitsee dialyysin joka toinen päivä. Hän on majaillut jalkakäytävällä maksutonta hoitoa tarjoavan sairaalan ulkopuolella yli kaksi vuotta. Naapureina on liuta kohtalotovereita ja näiden omaisia.

Bibin koti on Sukkurissa 470 kilometrin päässä Karachin satamakaupungista, jossa Sindhin urologian ja elinsiirtojen klinikka toimii. Arvostettu sairaala antaa vuosittain 160 000 dialyysihoitoa, mikä kattaa 27 prosenttia koko maan tarpeesta, kertoo laitosta johtava tohtori Adibul Hasan Rizvi.

Siirrettäviä munuaisia ei riitä Pakistanissa läheskään kaikille tarvitseville. Munuaisten toimintaa heikentävä diabetes sen sijaan yleistyy nopeasti.

– Ihmiset yksinkertaisesti pelkäävät luovuttaa mitään ruumistaan. He eivät luovuta edes verta, saati munuaisia, valittaa Sabiha Mohammad Saleh. Hän on 36-vuotias ja käynyt puolet elämästään dialyysissa.

Testamenttia ei toteuteta

Rizvin karkean arvion mukaan Pakistanissa menehtyy vuosittain 50 000 ihmistä jonkin sisäelimen pettäessä. Tapauksista 20 000 liittyy munuaisiin, 15 000 maksaan, 8 000 sydämeen ja loput keuhkoihin tai haimaan.

Sindhin klinikka on suorittanut vain 4 000 munuaissiirtoa niiden alettua vuonna 1971.

Vuonna 2010 säädetty laki kelpuuttaa elinluovuttajaksi muutkin kuin sukulaiset ja mahdollistaa elinten testamenttaamisen. Rizvin mukaan elimiä on toistaiseksi saatu vain kahdelta vainajalta.

Monet nuoret ja koulutetut ihmiset tekevät luovutustestamentin, mutta sukulaiset eivät noudata sitä. Elinten poistaminen vainajalta rikkoo heidän mielestään islamia vastaan, Rizvi kertoo.

Esimerkiksi Iranissa ja Saudi-Arabiassa on kuitenkin toimiva elinluovutusjärjestelmä. Myös Pakistanissa islamin lain noudattamista valvova oikeusistuin hyväksyi uuden elinsiirtolain.

Elinsiirtoturismia

Rizvin mukaan pakistanilaisten vastahanka juontuu laittomaan elinkauppaan, jota vaikutusvaltaiset piirit pyörittivät liki 20 vuotta.

Pakistanista oli 2000-luvun puolivälissä kehittynyt Kiinan jälkeen suurin elinsiirtoturismin keskus. Maailman terveysjärjestö WHO arvioi, että noin 1 500 ulkomaalaista kävi vuosittain Pakistanissa elinsiirrossa. He maksoivat jopa 30 000 euroa munuaisesta, jonka luovuttajalle herui 750–1 500 euroa.

Uusi laki uhkaa laittomaan elinkauppaan ryhtyviä kymmenen vuoden vankeudella ja isoilla sakoilla.

Pula luovutetuista elimistä kuitenkin jatkuu, koska kansalaisille ei ole tiedotettu elinluovutustestamentista, harmittelee klinikan eettisistä asioista vastaava tohtori Farhat Moazam.

Teollista toimintaa

Rizvin mukaan monilta valtion sairaaloilta puuttuu valmius ottaa talteen vainajien elimiä eivätkä hyvin varustetut yksityissairaalat halua mainostaa elinluovutusohjelmaa.

– Lääketiede on muutettu teollisuudeksi, ja teollisuudessa työskennellään voiton eikä pyyteettömän auttamisen vuoksi, Rizvi pohtii.

Hän perää julkisen terveydenhuollon väelle lisää koulutusta ja parempia laitteita, jotta elinsiirrot mahdollistuvat.

– Yksi vainaja voi antaa elämän 17 ihmiselle.