Päivämäärä 11. 9. tuo useimmille mieleen terrori-iskut Yhdysvalloissa vuonna 2001.
– Pitäisi kuitenkin muistaa myös Chilen suurempi tragedia, sanoi espanjalainen Jesús Manuel Martínez, kun hänen Salvador Allendesta kertovan elämäkertateoksensa suomennos julkistettiin Helsingissä 10. 9.
Demokraattisesti valitun sosialistipresidentin syrjäyttäneestä sotilasvallankaappauksesta 40 vuotta sitten 11. 9. 1973 alkoi 17-vuotinen diktatuuri, jonka jäljet ulottuvat nykypäiväänkin. Tuhansia surmattiin tai katosi, kymmeniä tuhansia pidätettiin ja kidutettiin. Allenden presidenttikaudella valtiollista Chile Filmsiä johtanut Martínez oli kaappauksen aikaan itsekin Chilessä, josta hän pakeni katolisen kirkon ja UNHCR:n avustuksella.
Hänen kirjansa Salvador Allende ja Chilen kohtalonvuodet kertoo kuitenkin Chilen historiasta ennen sotilasjunttaa, 1800-luvulta alkaen. Päähenkilönä on Allende (1908–1973), räiskyvä persoona, lääkäri, vapaamuurari, sosialisti ja isänmaanystävä.
Isoisän jalanjäljillä
Valparaíson satamakaupungissa syntynyt Allende oli perhetaustaltaan edistyksellistä porvaristoa. Hänen isoisänsä veljineen olivat Espanjasta tulleiden baskisiirtolaisten Chilessä syntyneitä jälkeläisiä.
Salvador Allenden esikuvana oli hänen isoisänsä, lääkäri ja poliitikko Ramón Allende Padín, vaikka tämä oli kuollut jo 24 vuotta ennen Salvadorin syntymää. Sotilaslääketieteen edelläkävijä ja Tyynenmeren sodan sotilaslääkinnän päällikkö pani alulle lääkäripalvelujen tuomisen suoraan rintamille. Poliitikkona hän eteni Chilen kongressiin ja senaattiin kaltaistensa ammatinharjoittajien suosiman Radikaalipuolueen edustajana ja kunnostautui erityisesti taistelussa kirkon yhteiskunnallista valtaa vastaan.
Vapaan ammatin harjoittajat kamppailivat muutenkin perinteistä harvainvaltaa vastaan. Tähän liittyi myös vapaamuurariliike, joka esimerkiksi oli vankasti Chilen itsenäisyyden kannalla siirtomaavallan palautusyrityksiä vastaan ja ajoi ei-tunnustuksellista kouluopetusta. Allende Padín kohosi järjestön korkeimpaan virkaan Chilen suurloosin suurmestariksi.
Salvadorin virkamiesisä ei ollut yhtä merkittävä hahmo, mutta häneltä Salvador peri ainakin sukkelasanaisuuden, hurmurin elkeet ja leikinlaskun, Martínez päättelee.
Salvador omaksui sukulaistensa yhteiskunnalliset pyrkimykset, mutta niiden päälle vielä sosialismin. Monenkirjavassa Valparaísossa hän ei voinut olla kohtaamatta kasvanutta proletariaattia ja kurjia asuinalueita. Yhteiskunnan nurjempi puoli tuli tutuksi myös Santiagon mielisairaalassa, jossa hän oli lääkäriharjoittelijana neljä vuotta.
Lääkärin työ avasi silmiä
Allende erikoistui sosiaalilääketieteeseen ja Chilen kansanterveyden tuntijaksi. Hänen kirjastaan Chilen yhteiskunnan sosiaalilääketieteellinen tila tuli kansanterveystieteen perusteos Chilessä ja muuallakin Latinalaisessa Amerikassa. Allendea huoletti kansanterveydellinen eriarvoisuus ja Chilen suuri lapsikuolleisuus.
Allende pääsi Chilen parlamenttiin 1937, ja kaksi vuotta myöhemmin 31-vuotiaasta Allendesta tuli kansanterveydestä sekä hyvinvointi- ja sosiaaliasioista vastaava ministeri. Hänen kahden ministerivuotensa saavutuksiin kuuluivat sukupuolitautien torjunnan tehostaminen, lainsäädäntöpaketti äitien ja lasten hyvinvoinnin parantamiseksi, köyhimpien koululaisten ilmainen aamupala ja lounas sekä lääketutkimuksen edistäminen.
Neljästi presidenttiehdokkaana
Allenden poliittinen ura oli vuoristorataa. Esimerkiksi sosialistipuoluetta hän johti vain vajaat puolitoista vuotta. Hänen kunnianhimoiset tavoitteensa ja armottomat analyysinsä puolueen tilasta eivät saaneet vastakaikua. Suurta intoa ja energiaa, jota hän oli puolueeseen kaivannut, saatiin kuitenkin hänen omiin presidentinvaalikampanjoihinsa, erityisesti vuosina 1958 ja 1964.
Hänen vastustajillaan oli noissa vaaleissa puolestaan räikeitä pelottelukampanjoita, joita CIA osaltaan rahoitti. Radioasemien toistelemilla nauhoitteilla ”konekivääri papatti ja kommunistien surmaaman lapsen äiti itki lohduttomasti”, Martínez kertoo. Washingtonin todellisena pelkona oli Allenden aie kansallistaa Chilen kuparivarat, jotka olivat paljolti yhdysvaltalaisten konsernien hallinnassa.
Tappio varsinkin vuoden 1964 vaaleissa kristillisdemokraattien Eduardo Freille oli Allendelle, tuolloiselle pitkäaikaiselle senaattorille, kova isku. Vuoden 1970 vaaleissa monet sosialistitkin jo epäilivät neljännen kerran presidentiksi yrittävän Allenden mahdollisuuksia. Uuden laajapohjaisen liittoutuman, Kansan yhtenäisyysrintaman nimissä tehty kampanja poiki kuitenkin Allendelle reilut 36 prosenttia äänistä, millä hän voitti niukasti oikeiston Jorge Alessandrin. Presidenttiys vaati vielä kongressin siunauksen, ja sitäkin edelsi melkoinen kalabaliikki.
Kaappauksen takana siviilieliittiä
Kolmivuotiseksi jääneen presidenttikauden aikana poliittinen tilanne oli hankala, eikä monissa suurissa tavoitteissa päästy pitkälle. Kuparivarojen kansallistaminen kuitenkin toteutui. Ensimmäisen presidenttivuoden loppupuolella myös inflaation torjunta ja pyrkimys täystyöllisyyteen olivat edenneet erinomaisesti, vaikka oikeisto pelottelikin talouskaaoksella.
Vuonna 1972 talouskriisi kyllä iski, mutta syyt olivat moninaisia: poliittinen pattitilanne Kansan yhtenäisyysrintaman sisällä, kuparin maailmanmarkkinahinnan aleneminen, dollarin arvon romahtaminen sekä Yhdysvaltain luotonannon ja tavaratoimitusten keskeytyminen. ”Pankaa niiden talous kuralle!” oli presidentti Richard Nixon käskenyt.
Vaikka Allende syrjäytettiin sotilasvallankaappauksella, Martínez sanoo kaappauksen taustavoimien olleen enimmäkseen siviilejä. Chilen konservatiivisen eliitin keskuudessa oli aina ollut väkivaltaan valmis virtaus, joka muuttui toiminnaksi vallan valuttua vähä vähältä pois tuon eliitin käsistä. Koulutusta ja tukea tuli ulkomailta, kuten Yhdysvalloista.
Humoristisia tempauksia
Martínez painotti Helsingissä Allenden suoraselkäisyyttä.
– Hänen poliittinen elämänsä on suorassa linjassa. Hän ei ollut joskus oikealla, joskus vasemmalla.
Demokratian laajentaminen talouselämään oli Allendelle keskeinen tavoite, mutta samalla hän halusi pitää kiinni poliittisesta demokratiasta ja edetä sosialismia kohti laillisesti, Chilen pitkää demokraattista perinnettä jatkaen.
Allende oli Martínezin mukaan karismaattinen puhuja, juonikas poliittinen pelaaja, taitava hankkimaan ystäviä eri suunnilta sekä mestari järjestämään erilaisia näytöksiä. Kun esimerkiksi senaattoriaikana oikeistolehdistö väitti, että Allendella olisi ”huvijahti”, hän hinautti soutuveneensä Santiagoon La Monedan (presidentinpalatsin) eteen.
Moskovan-vierailulla Leonid Brežnev luennoi Allendelle opettavaiseen sävyyn ja kieltäytyi myöntämästä lainaa Chilen tueksi. Vieras diagnosoi isännällään pahanlaatuisen flunssan ja määräsi tälle vuodelepoa.
– Huumori oli Allendessa olennainen seikka. Hän loi jatkuvasti humoristisia tilanteita, Martínez totesi.
Yhden tällaisen tilanteen hän loi vielä kaappauspäivänä vähän ennen kuolemaansa: kun kenraali Baeza soitti presidentille vaatiakseen tätä antautumaan, Allende kyseli ensin tämän vaimon kuulumisia ja sitten tämän omaa vointia, kenraali kun oli saanut äskettäin infarktin. Lääkärinä hän kehotti tätä välttämään kaikenlaisia ponnistuksia.
Kun Baeza sai koottua itsensä ja välitettyä ylimmän kaapparin uhkavaatimuksen, Allende vastasi: ”Sanokaa sille ettei lymyile siellä kuin mammanpoika, vaan tulee itse hakemaan minut täältä.”
Martínez Jesús Manuel: Salvador Allende ja Chilen kohtalonvuodet. Suomennos Jyrki Lappi-Seppälä. Into 2013, 390 sivua.
uutiskirje 
