Kansallisteatterin Kirsikkapuistoon ladattiin suuret odotukset. Odotukset täyttyvät ja eivät täyty.
Odotusten täyttymys: katsojat saavat nauttia laadukkaasta, osin huikeasta näyttelijätyöstä. Huippuna ohjaaja Mika Myllyahon päärooliin kirjoittama Emmi Parviainen Anjana ja viime hetkellä hätäaputöihin hälytetty Jani Volanen Lopahinina.
Koko muukin joukkue tekee nuorimmasta vanhempaan sen, mitä annetuilla eväillä on mahdollista, mutta se olisi ansainnut paremmat eväät. Ei voi kuin harmitella puolestaan.
Kansallis-näyttämöllämme ei nähdä suurta tšehovilaista komediaa.
Odotusten ei-täyttymys: kansallisnäyttämöllämme ei nähdä tänä syksynä suurta tšehovilaista komediaa.
Tiedossa oli mullistus, johon näytelmän työstämisessä koettiin kahden avainhenkilön (Tea Ista ja Kristian Smeds) jättäydyttyä kesken kaiken pois. Hyvin päin kuin ajattelee, niin päätyy siihen, että tämän vuoksi lyhyeksi jääneessä valmistautumisessa on pääsyy siihen, että näytelmään suunnatut odotukset eivät täyty.
Kaikki kunnia siitä, että haasteesta ei luovuttu, että projekti vietiin loppuun.
Totuuden nimessä selitys ei kuitenkaan ole kattava. Myllyahon ratkaisu, Tšehovin tekstin työstäminen todella rajulla otteella, eritoten Anjan siirtäminen koko tarinan keskiöön johti tiehen, joka johti loputtomiin toinen toistaan irrallisiin polkuihin.
Oleellista on kuitenkin se, nähtiinkö Kansallisteatterin näyttämöllä näytelmä, jonka Tšehov voisi allekirjoittaa.
Varauksin arvelen, että kyllä nähtiin. Kyllä nähtiin, vaikka myllyaholaiset mausteet tuon vaaransivatkin, ennen muuta karkeudellaan.
Repaleisuudesta huolimatta Tšehovin komedia, jossa Myllyahon käsittelyssä korostuu farssimaisuus, tuo esille sitä, mitä Tšehovin on tulkittu tarkoittaneen viimeiseksi jääneellä näytelmällään.
Kansallisteatterin toteutuksessa on pidetty kaiken kokoavana taustatekijänä venäläisen aatelisyhteiskunnan rappeutuneisuutta aikana, jolloin muutokset olivat väistämättömiä. Selviää sekin, minkä Tšehovin mielestä tuolloin määrää – yritys pitää kiinni väistämättä häviämässä olevasta menneisyydestä. Edelleen selviää myös se, miten luopumisen hetkellä ihmisiä yhdistää yksinäisyys ja kaipuu toisen ihmisen luo.
Pakosta myytävä Kirsikkapuisto on konkreettinen osoitus ”kaikki on kaupan ja raha hallitsee” -yhteiskunnassa elävien kokemasta menneisyyden menetyksen pelosta. Se kun menee menojaan, menetetään kaikki. (Mikä taisi Tšehovin mielestä olla aivan oikein.)
Selväksi tulee myös se, millaisia ihmisiä Tšehov on halunnut kuvata. He ovat rakkauden ja onnellisuuden kaipuussaan lohduttomia, mutta kykenemättömyyttään niin kaukana sen täyttymyksestä.
Kirsikkapuisto. Suomen Kansallis-teatteri: Anton Tšehov – Mika Myllyaho. Suomennos: Eino Kalima, ohjaus ja sovitus Mika Myllyaho, lavastus Katri Rentto. Rooleissa Katja Salminen, Olli Ikonen, Petri Liski, Ismo Kallio, Katja Küttner, Emmi Parviainen,Esko Salminen, Helena Vierikko, Jani Volanen, Tiina Weckström ja Paavo Westerberg.
lehti 