Liki 20 vuotta hengittänyt lahtelainen Teatteri Vanha Juko ei laske ohjelmistojaan varman päälle. Se etsii omaa ja tuoretta tai tulkitsee vanhaa uusiksi, usein onnistuen.
Arvattavimpia ei ole uusinkaan työ, Jussi Sorjasen suomalaiseksi kantaesitykseksi ohjaama Ihmekristitty. Lavalla nähdään vain vanhajukolaisten grand old man Hannu Salminen, 58, ryhmän sisäinen perinteensiirtäjä, joka Sorjasen kanssa sovitti satiirisen romaanin monologinäytelmäksi.
Terry Southernin Ihmekristitty (1959) kuuluu USA:n sodanjälkeiseen vastakulttuurin aaltoon, joka hyökkäsi talouden ylivaltaa ja itseisarvoista kulutushysteriaa vastaan. ”Jokaisella on hintansa”, ivaa päähenkilö, pohjattoman rikas ja tuhlaavainen Guy Grand. Hän tutkii ja todentaa hintateoriaansa yhä rankemmin ihmiskokein.
Ihmiset ovat kuin ovatkin hinnoiteltavissa.
Jussi Sorjanen, 27, ohjaa melko uskollisena Southernin ajatuksille. Guy Grand juoksuttaa ihmismassoja, jotka syöksyvät ja taipuvat mihin tahansa päästäkseen käsiksi rikkauksiin. Lappuliisa syö juuri kirjoittamansa sakkolapun kun saa tukevan nipun rahaa; kansa sukeltaa suurten setelien perässä vaikka paskaan…
Ihmiset ovat kuin ovatkin hinnoiteltavissa, korruptio on juurtunut ytimiin.
Valta on ajatusten hallintaa
”Todellinen valta on sitä, että hallitsee ihmisten ajatuksia”, Grand oivaltaa ja paahtaa eteenpäin. Hän hyökkää mediabisneksiin, keksii entistä yltiöpäisempiä provokaatioita, ja juttu huipentuu suuren kutsuvierasjoukon loistoristeilyyn s/s Ihmekristityllä. Jokin sielläkin odottaa, mutta mikä?
Luksuslaiva – ruoreineen, kapteeneineen, matkalaisineen – on laajasti vertauskuvallinen. Uskonnot, aatteet ja yhteishyvän syrjäyttävää kulutusta palvova yhteiskunta? Amerikka, joka hylkää ja perversioi Mayflowerin aikaiset ja oman vallankumouksensa päämäärät? Koko ihmispopulaation tuleva suunta? Valitkoon kukin omansa.
Esityksen vaikein asia: Miten pakata kiihtymistään kiihtyvä katastrofi yhden miehen ja yhden tunnin monologiin?
Salminen hallitsee tilan
Se ei aivan ongelmitta suju. Edellyttäisi dramaturgista viilaamista, jotta yleisö imeytyisi tiiviimmin mukaan taikamatkalle – ei ehkä suuriakaan muutoksia, silti jalostusta ja rytmin hiomista. Hyppysellinen orientoivaa esitietoa ei olisi yleisöllekään pahasta.
Voi uskoa, että ensi-illan jälkeen Ihmekristitty vielä iskostuu, jaksottuu ja putoaa uomiin luontevammin.
Hannu Salmisella on näyttelijän keskeinen lahja: lavasäteily. Läsnäolollaan ja keskittyneellä ilmaisullaan hän hallitsee tilan. Hän pääsee hyödyntämään kykyjään monipuolisesti, liikunnallisuudesta sävykkääseen ääneen. Laulutaidollaan hän on vakuuttanut usein, kuten nytkin lopun En päivääkään vaihtaisi pois -karaokellaan.
Kummallista, että Salmisen pitkällä uralla Ihmekristitty on hänen ensimmäinen monologinsa – ja sellaisena varteenotettava ammatillinen voitto. Useamminhan tämäntasoista sooloilijaa katselisi.
Ihmekristitty. Teatteri Vanha Juko. Terry Southernin romaanista Magic Christian (suom. 1970) sovittaneet Jussi Sorjanen ja Hannu Salminen, ohjaus ja lavastus Jussi Sorjanen, valot Simo Saukkola, äänet Janne Louhelainen. Näyttämöllä Hannu Salminen. Kantaesitys 20.9., esityksiä 26.10. asti.
lehti 