Juha Jokela kirjoitti Espoon Kaupunginteatterille näytelmän, jossa tehtäväksiantona on löytää identiteetti hahmottomuudessaan mahdottomalle Espoolle. Työn tuloksena on syntynyt näytelmä, jossa tarinan näytelmäkirjailija Minä saadaan houkuteltua tähän ilmeisen mahdottomaan tehtävään.
Espoolle pitäisi saada tarina, jopa brändi. Espoo koostuu kaukana toisistaan sijaitsevista taajamista. Jo siksi tehtävässä onnistuminen on mahdotonta. Eihän sillä ole keskustaakaan. Miten sellaisella kyhäelmällä voisi olla identiteetti?
Kaupunginjohtaja on perustanut politiikan, yritysmaailman ja tieteen edustajista koostuvan Espoon brändiryhmän. Siihen palkatun Minän on tarkoitus tuoda ryhmään laajempaa ajattelua, teknokratiasta vapaata luovuutta ja kykyä tarinankerrontaan.
Mahdoton on mahdotonta
Minä tarttuu rahakkaaseen tarjoukseen ja ryhtyy toimeen. Häntä ”auttaa” vuorollaan brändityöryhmän jäsenistö, kaupunginjohtaja, it-yrittäjä, sosiaalimies, kauppakamarilainen, puurakentamisen professori, jopa syrjältään ryhmän tiedottaja, kukin vuorollaan. Kaikilla on oma näkemyksensä Espoosta. Brändityöryhmä törmää istunnoissaan kerta toisensa jälkeen ristiriitoihin. Työ ei etene. Tiellä riittää esteitä. Kunnallisbyrokratia, hallintorakenteet, asenteet, pelot, mielikuvat…
Jo brändiryhmän koostumuksesta oli ennakoitavissa, että Minä ajautuu ”suo siellä, vetelä täällä” –tilanteeseen. Minä turhautuu. Ei auta edes käytöstä poistetun kaupungintalon uumeniin eristäytyminen. Otteen saaminen tehtävästä osoittautuu mahdottomaksi, on kauhun hetkien kautta todellisuuteen palaavan Minän myönnettävä.
Itsetunnon puutteessa
Kyseessä on komediallinen näytelmä, joka elää dialogillaan, mikä ei ole yllätys, kun kyse on Juha Jokelan työstä.
Aiheet sinkoilevat äärestä toiseen, mutta selväksi tulee yhteinen nimittäjä. Itsetunnon puutteesta tässä on kyse. Blues ei pärjää jääkiekossa, kaikki tiet johtavat Helsinkiin.
Jokelamaiset huumoria viljelevät repliikit ovat ryöppyävissä keskusteluissa lennokkaita, mutta niissä on yksi ongelma. Hauskuus voi jäädä pääasiaksi ja sisältö jopa huomaamatta. Erityisesti näin tapahtuu Martti Suosalon suvereenilla ammattitaidollaan esittämän kaupunginjohtajan roolissa. Siinä on opportunisti vailla vertaa ja takinkääntäjäkin tarvittaessa.
Uskottavuutta riittää
Minää esittävä Ylermi Rajamaa kannattelee kertojana koko näytelmää ja tulkitsee roolin tarvittavalla joustavuudella. Laulukin sujuu häneltä. Nähtäväksi jää mitä käyttöä Espoossa löydetään hänen reteelle Espoo-laululleen. Tuskin sillä kaupunginhallituksen kokouksia avataan.
Näyttelijäkaarti koostuu suurelta osin jo ensimmäisessä Esitystaloudessa esiintyneistä ja se tekee työnsä takuuvarmasti, luontevasti. Tärkein missä ryhmä onnistuu kauttaaltaan on – uskottavuus.
Espoon Kaupunginteatterin katsomo on esityksessä jaettu kahtia ja todella pelkistettynä näyttämönä toimii niiden välinen tila. Lavastukseen riittävät eri koostumuksissa tarvittavat pöydät ja tuolit sekä moottoroidut korokkeet. Tilankäyttö yksinkertaisella kaavalla toimii.
Espoon kaupunginteatteri: Esitystalous 2 – Tehtävä Espoossa.Käsikirjoitus ja ohjaus Juha Jokela, lavastus Teppo Järvinen, puvut Sari Suominen, videot Timo Teräväinen, valot Heikki Örn, äänet Tommi Koskinen. Rooleissa Ylermi Rajamaa, Martti Suosalo, Ria Kataja, Tommi Korpela, Raimo Grönberg, Henna Hakkarainen ja Tommi Taurula.
lehti 