Mitä Helsingin Kaupunginteatteri valitsi ottaessaan syksyn ohjelmistoonsa Boris Pasternakin Tohtori Zivago -romaaniin pohjautuvan musikaalin, joka vasta etsii polkua maailman suurille näyttämöille?
Tulipa otettua iso pala haukattavaksi. Uhkana on aina sortuminen saippuaoopperointiin. Monet kerrat Tokoinrannan temppelissäkin taitonsa osoittanut ohjaaja Hans Berndtson huolehti siitä, ettei näin nyt käynyt.
Tohtori Zivago -romaania on luonnehdittu merkittäväksi, tekijänsä omaelämäkerrallisiakin aineksia sisältäväksi kuvaukseksi 1900-luvun alkuvuosien murrosten aikakaudesta Neuvostoliitossa. Pasternak joutui sen vuoksi vallanpitäjien epäsuosioon, eikä pääsyt vastaanottamaan hänelle luovutettua Nobel-palkintoa. Ajankohdan historiallinen merkitys tiedetään nykyään.
Miksi musikaalin Euroopan ensi-ilta on vasta nyt?
Yhteiskunnallisen kuvauksen ohella romaani on herkkä, mutta raju rakkaustarina. Se keskiössä on hyvää haluavan miehen ja kahden naisen rakkautta ja tuskaa. Laidalla on kahden muun miehen arveluttavampia tapoja osoittaa suhtautumistaan rakkautensa kohteeseen. Tämän puolen osuus painottuu musikaalin käsikirjoituksessa vähemmän yllättäen.
Musikaaliksi romaanista tekemisessä painotuksen selittää eräs varsin yksinkertainen asia. Musikaalin käsikirjoitus on tehty sen tapahtumapaikoista maantieteellisesti kaukana, maapallon toisella puolella.
Käsikirjoituksesta vastaa jo 1970-luvulla alalla aloittanut amerikkalainen Michael Weller ja laulujen sanoituksista tämän hengenheimolaiset Michael Korie ja Amy Powers. Sävellystyön on tehnyt Wellerin kanssa enemmänkin työskennellyt Lucy Simon.
Kolmiodraama on aina ollut tehokas keino katsojien koukuttamiseksi. Se toimii myös nyt yhteiskunnallisten murrosten käsittelyn rinnalla. Romaaninsa lukenut Hans Berndtson on kuitenkin toiminut takuumiehenä siinä, että Pasternakin korostama historiallinen konteksti pidetään mukana.
Sivuhuomiona voi esittää kysymyksen siitä, miksi Kaliforniassa vuonna 2006 ensiesitetyn ja Australiassa viisi vuotta myöhemmin uuden tulemisen kokeneen musikaalin Euroopan ensi-ilta on vasta nyt, ja miksi se on Helsingin Kaupunginteatterissa eikä esimerkiksi jossakin suurnäyttämöllä, vaikkapa Lontoossa?
Kun tarina on tuttu, kun se on jo kyynelehditty liikutuksen vallassa kirja kädessä ja elokuvateatterissa, kiinnittyy sitä elävänä musikaaliesityksenä teatterin estradilla katsoessa huomio siihen, miten tämän taiteenlajin omia keinoja on käytetty etsittäessä alkuperäisen teoksen ydintä.
Tällöin avainasemaan nousevat näyttelijätyön, käsikirjoituksen ja ohjauksen rinnalle se, mitä katsojalle tarjotaan koreografian ja lavastuksen kaltaisten teatterin vahvuustekijöiden yhteistuloksena.Nyt tarjonta on runsasta. Ja onnistuttu on.
Ison näyttämön tila käytetään hyväksi, ison tarinan edellyttämällä tavalla. Taustalla ilmassa roikkuva pylväikkö on monikäyttöinen ja läsnä läpi musikaalin Se toimii monena, milloin aateliskodin seinäkkönä, milloin uhkaavana metsikkönä. Lavaa aika ajoin hallitseva, junaakin markkeeraava telinerakennelma on myös tehokäytössä, Sillä on tarinan kuljettamisessa korvaamaton sija.
Valosuunnittelijoiden ammattitaito pääsee kukoistamaan, kun näyttämö muuttuu heidän nappien painalluksilla kohtauksesta toiseen, sotatantereesta aateliskodiksi, metsän korsusta rautatieasemaksi.
Lauluin kyllästetyssä koreografiassa on Wellerin ja Simonin aivoriihessä valittu kahden suunnan linja. Pääosan esittäjien soolo-osuudet sujuvat juuri niin koskettavina kuin pitääkin. Valitettavaa on vaan se, että ne jäävät joko Wellerin ja Simonin tai ohjaajan tahdosta musikaalin kokonaisuudessa joukkokohtausten varjoon.
Jälkimmäisiä riittää turtumiseen asti. Mahtipontisuus olisi joukkokohtauksissa saanut jäädä vähemmälle, vaikka täytyy myöntää, että tanssijoiden ensemble suoriutuu niissä osuudestaan mainiosti. Jos katsoja ei pidä jyriseviinkin sfääreihin nousevasta soitannasta, voi nauttia liikunnan sulavuudesta.
Käsikirjoitus on pakottanut (?) ohjaajan turvautumaan hienon alkuperäistarinan palastelemiseen. Voima esitykseen on siksi pitänyt ottaa jostain muusta. Se löytyy tasokkaasta näyttelemisestä, kärjessä jälleen kerran Esko Roineen suoritus, mutta samassa määrin muista, edellä jo mainituista vahvuustekijöistä.
Erityisesti runsaan laulelmallisuutensa takia Tohtori Zivago on näyttelijöille vaativa. Liikuttavimmat hetket koettiin katsomossa kohtauksessa, jossa duetoivat Juri Zivagon (Tuukka Leppänen) vaimo Tonja (ensi-illassa Anna-Maija Jalkanen) ja rakkauden kohde Lara (Anna-Maija Tuokko). Laulu Hänen lähellään on kaunis, mutta ei siitä mitään hittiä kannata odottaa, kuten ei muuten musikaalin muistakaan sävellyksistä.
Tohtori Zivago. Helsingin Kaupunginteatteri, suuri näyttämö. Boris Pasternakin romaanin pohjalta kirjoittanut Michael Weller, sävellys Lucy Simon, laulujen sanat Michael Korie ja Amy Powers, suomennos Sami Parkkinen, ohjaus Hans Berndtsson, koreografia Gunilla Olsson Karlsson. Rooleissa mm. Tuukka Leppänen, Anna-Maija Tuokko, Anna-Maija Jalkanen, Antti Timonen, Tom Wenzell, Helena Haaranen, Sanna Saarijärvi ja Esko Roine.
lehti 