Tästä kertoi Arto Paasilinna liki neljä vuosikymmentä sitten suunnattoman suosion saaneessa kirjassaan. Samasta kertoo – ja edelleen osuvasti Ryhmäteatteri ties monennellako Jäniksen vuosi -romaanista tehdyllä näytelmällä.
Paasilinnan romaanin pääjuoni on monille tuttu, jos ei kirjasta niin ainakin Risto Jarvan elokuvasta. Tarina puhuttelee edelleen. Datanomi Vatanen saa tarpeekseen kaikesta – työstään, kaikesta elämänmuotoonsa liittyvästä, ja jättää yhtenä yönä kaiken. Kaikki on turhaa, varsinkin hän itse. Vatanen törmää jänikseen ja lähtee tämän kanssa luontoon, todelliseen vapauteen. Hän tekee niin, koska tuntee sen olevan ainoa mahdollisuus kokea elämä jatkamisen arvoiseksi.
Vielä huonompaan suuntaan
Mikään ei ole muuttunut (paitsi se, että toimittaja Vatasesta on tullut datanomi Vatanen). Tai jos meno maailmassa on muuttunut, niin huonompaan suuntaan. Se on lähtökohta Ryhmäteatterin toteutukselle, mikä ei ole yllätys Esa Leskisen ollessa ohjaajana.
Leskisen aikaisemmissa tekemisissä on ollut leimallista huoli niin maapallon kuin Suomenkin tilasta ja tulevaisuudesta. Ei hän nytkään tästä ”nahastaan” ole päässyt. Niinpä häneltä ei, tähänkin komediaan tarttuessaan, olisi voinut odottaakaan muuta kuin saman linjan toteutusta. Tilaisuus oli käsillä, kun käsissä oli Paasilinnan teksti kuin sytykkeenä.
Leskinen on työstänyt siitä käsikirjoituksen näytelmään yhdessä Sami Keski-Vähälän ja aikaisemmin Tallinnassa Jäniksen vuoden ohjanneen Kristian Smedsin kanssa.
Sanoma ei jää epäselväksi
Elämäänsä tuskastuneen ja kaiken taakseen jättää haluavan Vatasen monivaiheinen, paikoin yliampuvaksi farssiksi tarkoituksella menevä pakoretki jäniksen kanssa saa Ryhmäteatterin näyttämöllä tosikkomaisen tulkinnan, kuinkas muuten.
Sellainen tunne esityksestä poistuessa mieleen päällimmäiseksi jää, vaikka nauru katsomossa niin raikasikin. Retkeä raamitetaan eri tavoin toteutetuilla tietoiskuilla. Niiden aiheet vaihtelevat maapalloa uhkaavasta ympäristötuhosta muihin katastrofeihin, jotka ihminen rahavallan hallitsemassa maailmassa toiminnallaan aiheuttaa.
Sanoma ei jää epäselväksi. Vatasen koettelemukset toimivat tästä mitä konkreettisimpana todistusaineistona.
Kaksi älynväläystä
Vatanen ja jänis törmäävät harhaisella retkellään sekalaiseen seurakuntaan, liutaan erilaisia ihmisiä (nisäkkäitä, korjaa jänis), joiden roolit juostaan kolmen näyttelijän voimin.
Vain Robin Svartström (vakuuttaa kaikesta eksyksissä olevana Vatasena) ja Anna-Riikka Rajanen (herkkä ja ilmeikäs suoritus jäniksenä) saavat keskittyä rooliinsa. Sitäkin runsaampi valikoima niitä on harteillaan Taisto Oksasella, Minna Suurosella ja Juha Pullilla. Kolmikko suoriutuu hyvin sanallista sulavuutta ja liikunnallista ketteryyttä vaativista rooleistaan.
Näytelmässä oli kaksi älyväläystä yli muiden. Tunnuslaulu Tie Pohjoiseen -elokuvasta oli tunteikas. Tunnetta oli myös hetkessä, jossa Jarvan elokuvan Vatanen, Antti Litja ojensi lopun videokohtauksessa pitkiä mantuja harhailleelle uusiovataselle porkkanan.
Ryhmäteatteri: Jäniksen vuosi. Käsikirjoitustyöryhmä Esa Leskinen, Sami Keski-Vähälä, Kristian Smeds, ohjaus Leskinen, rooleissa: Robin Svartström, Minna Suuronen, Taisto Oksanen, Anna-Riikka Rajanen, Juha Pulli.
lehti 