Soittakaa Paranoid! -huuto kajahti ilmoille ensimmäisen kerran 23 vuotta sitten Daytonassa, Yhdysvalloissa. Suomalaisilla rokkikeikoilla se on kuultu tiettävästi vuodesta 1990, jolloin musiikkitoimittaja-sarjakuvapiirtäjä-tatuoija-kirjailija Juho Juntunen karjahti lauseen.
Soittakaa Paranoid -huudon tarkoituksena on saada esiintyjä soittamaan Black Sabbathin klassikkobiisi Paranoid. Kukaan ei oikeasti oleta kappaleen soivan, vaan kyseessä on sukupolvien kokemuksesta syntynyt rituaali, joka leviää perimätiedon tavoin keikoilla käyvän kansanosan keskuudessa.
Ylen musiikkitoimituksen mielestä kyseessä on jo niin arvokas perinne, että se tarvitsee oman juhlaviikkonsa. Kansallisen Soittakaa Paranoid -viikon ajankohdaksi valikoitui luontevasti pyhäinpäivää edeltävä viikko. Kyseisenä juhlapäivänä muistetaan vainajia ja tematiikka liittyy olennaisesti Paranoidin tehneen Black Sabbathin estetiikkaan ja tuotantoon.
Kansallisen Soittakaa Paranoid -viikon aikana osoitteessa yle.fi/musiikki klassikkobiisiä versioivat muun muassa Kari Peitsamo, Mirel Wagner, Lauri Porra, Räjäyttäjien Rapa, kurkkulaulaja Gangzi ja Mikko Alatalo. Sivustolla järjestetään yleisökilpailu, jossa kansa voi äänestää mielestään parhaan version.
Kansallisen Soittakaa Paranoid -viikon suojelijana toimii itseoikeutetusti Juho Juntunen.
– Olen liikuttunut ja ylpeä siitä, että minua on pyydetty tämän arvokkaan tapahtuman suojelijaksi. Yhdistäähän Paranoid meitä kaikkia raskaan musiikin ystäviä niin melodisella kuin mielenterveydelliselläkin tasolla, Juntunen kommentoi.
Yleisöpalkinto on Juntusen uniikki taideteos.
Se alkuperäinen Paranoid kuultiin ensi kerran Black Sabbathin kakkosalbumilla Paranoid, joka ilmestyi 18. syyskuuta 1970 ja sen voi kuunnella ja katsoa vaikka täältä.