Vanhojen naisten (Leena Uotila, Ulla Tapaninen, Riitta Havukainen) bridge-joukkueesta on kuolema korjannut yhden pelaajan. Niinpä yksi rouvista tuo serkkumiehensä Peterin (Vesa Vierikko) pelaajaehdokkaaksi, mutta ikävä kyllä kyseisellä miehellä ei ole pelin luonteesta hajuakaan. Säpinää uusi tulokas kuitenkin tuo mukanaan, kun yksi naisista rakastuu häneen. Tuore leskimies ei kuitenkaan ole välttämättä aivan yhtä innostunut tämän kaltaisesta suhteesta.
Kun porukkaan vielä sekoitetaan mukaan kotihoidosta tuleva nuorempi mies (Jukka Rasila) on koko vanhusten porukka vähän sekaisin. Vaikka vanhuus on arkipäivää ja kuolema vaanii kulman takana, leijuu nuoruus edelleen kaiken yllä.
Välillä lepsua, välillä kiihtyy
Vielä ehtii on hieman erikoinen yhdistelmä vanhuuden ja seksuaalisuuden kuvailua. Samalla se osoittaa, ettei ystävyys katso ikää tai sukupuolta. Elämäkään ei ole ohitse niin kauan, kun intoa ja oivalluksia riittää. Omaan muistamattomuuteen täytyy osata suhtautua oikein ja hautajaisista saa ainakin hyvää voileipäkakkua, jos ei muuta.
Pertti Sveholmin ohjaus on paikoitellen hyvin lepsua ja välillä jännite pääsee täysin karkuun. Onneksi tahti kuitenkin kiihtyy ja näytelmän draamallisuus parantuu huomattavasti puoliajan jälkeen.
Vaikka Vielä ehtii onkin ehdottomasti Leena Uotilan show, tekee myös Ulla Tapaninen hienon roolisuorituksen. Siinä missä Uotilan tulkitsemalla Mariannella on tarve saada ihmisten läheisyyttä ja välittämistä pyrkii Tapanisen Annakaisa juuri päinvastaiseen suuntaan. Asetelma jo itsessään luo herkullisia väritteitä, joista näytelmä onnistuukin puristamaan kiitettävästi irti.
Tapanisen hienovarainen ja voimakkaasti eleisiin ja ilmeisiin perustava ilmaisu tuo näyttämölle tyytymättömän, mutta määrätietoisen vanhan rouvan. Uotilan ilmaisu puolestaan on paljon suurieleisempää ja äänenkäyttöön perustuvaa. Havukaiselle jää lähes statistin rooli, vaikka hetkensä hänelläkin on.
Miehet kannattelevat raameja
Vahvojen naisroolien rinnalla miesten harteille jää lähinnä näytelmän raamien kannattelu. Vesa Vierikko tuo näyttämölle sivistynyttä vanhuutta. Jukka Rasilan tehtäväksi jää tarinan eteenpäin vieminen, josta hän selviytyykin aivan mallikkaasti. Rasila tarjoaa juuri sitä, mitä häneltä on oppinut odottamaankin – keveyttä, jonka takana odottaa kokonainen syvyyksien maailma.
Maskeerauksen (Henri Karjalainen), puvustuksen (Sari Salmela) ja näyttelijätyön ansiosta Uotila, Tapaninen, Havukainen ja Vierikko tuovat näyttämölle niin paljon vanhuutta, että Jukka Rasila näyttää ja vaikuttaa todella nuorelta.
Jyrki Sepän lavastus on loistava, se kannattelee kokonaista maailmaa ja mahdollistaa nopeidenkin tunnetilojen vaihtelun. Samoin tekee Risto Heikerön valosuunnittelu, joka luo tunnetilojen lisäksi illuusion ajan kulumisesta.
Vielä ehtii on näytelmä, joka kaipaa aikaa kypsyäkseen. Se tarvitsee sitä näyttämöllä, mutta yhtälailla myös katsojan mielessä. Ilon alla on aina odottamassa jotain synkempää ja kuolemakin on vain osa elämää.
Helsingin kaupunginteatteri, pieni näyttämö. Carin Mannheimer: Vielä ehtii. Suomennos: Liisa Urpelainen. Ohjaus: Pertti Sveholm. Lavastus: Jyrki Seppä. Puvut: Sari Salmela. Valosuunnittelu: Risto Heikerö. Äänisuunnittelu: Mauri Siirala. Rooleissa: Leena Uotila, Ulla Tapaninen, Riitta Havukainen, Vesa Vierikko, Jukka Rasila, Kaisa Torkel.
uutiskirje 
