Ohjaaja, käsikirjoittaja Sirkku Peltola on palannut hieman ulkokohtaiseksi jääneen Lento-näytelmänsä jälkeen, Ihmisellinen mies -näytelmänsä myötä lämminhenkisen humanismin ja yhteiskuntatietouden ytimeen, huumoriakaan unohtamatta. Hän on tässä näytelmässä ”pienen ihmisen ja ihmisellisyyden” puolella, koskettavan yhden miehen viadolorosan myötä.
Viime vuoden puolella ensi-iltansa saaneen näytelmän esitykset ovat melko loppuun varattuja jo kevätkaudenkin osalta. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa Ihmisellinen mies jakaa humanismin sanomaa TTT:n kellarissa useita näytäntökausia, kuten Peltolan muutkin näytelmät ovat tehneet. Maaliskuussa 2008 ensi-iltansa saanut pitelemättömän hauska ja tragikoominen Peltolan Yksiöön en äitee ota -näytelmä jatkaa voittokulkuaan edelleenkin täysille katsomoille samaisessa salissa.
Kun ihmistä lyödään, hän yleensä yrittää jollain tavoin lyödä takaisin, tai ainakin suuttuu, loukkaantuu ja on pettynyt. Paitsi tämä Peltolan ihmisellinen mies, Raine Kukkia (Auvo Vihro). Mies suhtautuu elämän mukanaan tuomiin vastoinkäymisiin tyynesti pyrkien kääntämään asiat parhain päin. Hän tekee, jopa kaltoin kohtelijoilleenkin, sitä enemmän hyvää, mitä enemmän nurjuutta saa osakseen. Raine on tragikoominen, kiltti ja pyyteetön, tavattoman koskettava hahmo. Voi ei taasko! parahdan, kun hän hyvää hyvyyttään antaa tuon tuostakin kusettaa itseään.
Peltola ottaa Rainensa kautta terävästi kantaa ikääntyvien henkilöiden työnsaantiin.
Avulias kaikkia kohtaan
Raine on anteeksiantava ja avulias kaikkia kohtaan: niin petollista entistä vaimoaan, huijariesimiestään, rasittavaa naapuriaan, poikaansa ja hänen psyykkisesti oirehtivaa vaimoa ja rakastamaansa pojan tytärtä kuin elämän laitapuolelle luiskahtanutta mummeliakin, jonka laskuja säästäväinen Raine ryhtyy maksamaan.
Lähes gogolilaiseksi äityvän, nyky-yhteiskunnan menoa terävästi kommentoivan esityksen tapahtumat alkavat vyöryä, kun kuusikymppinen Raine saneerataan kuntaliitosten vuoksi vakituisesta virastaan. Virkaansa hän on hoitanut moitteetta vuosikymmeniä, sillä ei kuitenkaan ole merkitystä rakennemuutoksen huumassa.
Työnsä lisäksi hän on menettänyt lähes kaiken tärkeäksi kokemansa elämässään: avioeron myötä vaimon, omakotitalon ja rakkaan harrastuksensa tomaattien viljelyn. Pojan ja pojantyttärenkin kanssa välit ovat viilenneet.
Mutta Raine suhtautuu tyynesti tapahtumien kulkuun. Yksinäinen, työtön mies muuttaa toiseen kaupunkiin asumaan pieneen vuokrakämppään ja yrittää löytää työtä. Unelmiakin hänellä on, säästöt ulkomaan matkaa varten karttuvat, ja sitkeästi hän yrittää luoda uusia ihmissuhteita.
Makeat naurut ja myötätunnon kyyneleet
Raine on iloinen ja liiankin luottavainen, hyväkäytöksinen, ahkera ja nöyrä työntekijä. Juuri sellainen, jollaista nuoruutta ja röyhkeyttä edustava, ikärasistinen kapitalismi vieroksuu. Peltola ottaa Rainensa kautta terävästi kantaa ikääntyvien henkilöiden työnsaantiin ja heidän kokemusten väheksyntään sekä Rainen perusarvoihin, jotka nuorten hallitsema bisnesmaailma on heittänyt romukoppaan. Nöyryyttävien haastattelujen jälkeen hänet pestataan pölynimurikauppiaaksi. Hullunkurisuuttahan siitä seuraa, kun kuusikymppinen virkamies toistaa hänelle syötettyä myyntimantraa asiakkailleen.
Elämänsä tässä vaiheessa Raine yrittää myös lähestyä aikuista poikaansa (Mikko Nousiainen), jonka kanssa välit ovat vuosien mittaan viilentyneet. Se ei oikein suju, mutta välit teini-ikäiseen pojantyttäreen lämpenevät.
Eihän näytelmä olisi Sirkku Peltolan, ellei siinä olisi vahvaa, peltolamaista komiikkaa. Esityksen naurut kirvoittavin henkilö on traagisen Rainen vastaparina touhuava sutki vuokraisäntä, Kalevi Kärpänen, ihan vaan Kake, jonka vedättää näyttelijänä aivan pitelemätön moottoriturpa, Aimo Räsänen. Juopotteleva Kake tunkee totaalisesti Rainen elämään, kommentoiden ja puuttuen kaikkiin Rainen ja hänen poikansa perheen asioihin.
Kakella on sanansa sanottavana aivan kaikesta. Kohtaukset ovat hauskoja, jos kohta surullisiakin kulminoituen joulun viettoon Rainen pojan perheessä tunteiden ja tuskien noustessa pintaan. Pettyyhän se hyväntuulinen Kakekin, joka yrittää pitää joulutunnelmaa yllä, kun Alkon lupaavan kokoisesta joulupussista ei löydykään putelia, vaan kynttilä.
Hannu Lindholmin kauniit, peilaavat lavasteet toimivat hyvin ihmismielten tilojen ja tunteiden kuvastimina.
Peltolan Ihmisellinen mies on kaikilta osin hyvä, syvästi inhimillinen ja yhteiskunnallisesti tärkeä näytelmä, joka saa ansaitsemansa hyvän esityksen. Vihro ja Räsänen tunkevat iholle, kirvoittaen niin makeat naurut kuin myötätunnon kyyneleetkin.
Ennen kaikkea esitys saa ajattelemaan, onnistuen väkevästi manifestoimaan inhimillisyyden ja hyvyyden perään sekä osoittamaan, kuinka arvottomaksi ja kolkoksi maailmamme on muuttumassa näiden arvojen vähetessä.
Ihmisellinen mies. Tampereen Työväen Teatterin Kellariteatterissa. Käsikirjoitus ja ohjaus Sirkku Peltola, lavastus Hannu Lindholm, valo-, video- ja äänisuunnittelu Kyösti Kallio, puvut Tellervo Helminen. Nimiroolissa Auvo Vihro.
uutiskirje 
