Ensi viikolla tarkastettava väitöstutkimus suomalaisesta homoseksuaalisuuden historiasta paljastaa ”seitsemän queer-veljeksen” kautta Suomessa ennen sotia pitkään jatkuneen miesrakkauden perinteen.
Toisekseen se osoittaa, että natsi-yhteys toi Suomeen vahvan uskon viettelyteoriaan, mikä selittää Suomen pohjoismaisittain katsoen poikkeuksellisen konservatiivista politiikkaa suhteessa seksuaalivähemmistöihin.
Sandra Hagmanin, 31, väitöskirja Seven queer brothers tarkastelee miesten välistä rakkautta modernisoituvassa Suomessa 1894–1971 nojautumalla yli sataan pääasiassa ennen tutkimattomaan oikeustapaukseen, kymmeniin lehtikirjoituksiin ja artikkeleihin, kirjeisiin ja muisteluihin. Niissä määritellään miesten välistä intohimoa aikana, jolloin ”samaa sukupuolta olevien välinen haureus” oli Suomessa rikos.
Väitöskirja kertoo modernisoituvan miesrakkauden tarinan seitsemän miehen kohtaloiden kautta, jotka avaavat kukin kulmaltaan tätä monisäikeistä historiaa.
Uteliaisuus, himo, humala
Tutkimuksen mukaan suomalaisessa seksuaalihistoriassa miesten väliset seksisuhteet olivat yleisiä, koska ne eivät määritelleet ihmistä. Aina toiseen maailmansotaan asti suomalaiset miehet ja nuorukaiset päätyivät pehkuihin toisten miesten kanssa uteliaisuudesta, rahasta, himosta, naisen puutteesta ja humalan sokaisemana.
Näitä suhteita ei kontrolloitu, vaikka ne olivat tunnettuja myös aikalaisissa tieteellisissä kirjoituksissa. Kirjoituksissa suhteita kutsuttiin lääkäri Magnus Hirschfeldin teorian mukaisesti ”pseudohomoseksuaalisuudeksi”.
Vuosisadan alun agraariyhteiskunnassa myös miesten ja poikien väliset suhteet olivat pitkälle hyväksyttyjä. Homoseksuaaleja pidettiin vielä 1960-luvulle asti mahdollisina lapsiin sekaantujina, mikä vauhditti negatiivisia asenteita yhteiskunnassa, joka oli vasta herännyt huomaamaan lasten oikeudet.
Alistaminen oli myös yksi syy päätyä miesten väliseen seksiin:
– Alistamisen kulttuuri ylettyi yhteiskunnassa seksuaalisuuteen asti. Lukutaidoton ja piskuinen maalaisköyhälistö ei omistanut ruumistaan eikä edes ajatellut, että näin kuuluisi olla, ennen kuin luokkatietoisuus 1900-luvun alussa murensi sosiaalisen epätasa-arvoisuuden luonnollisuuden, Hagman kertoo.
Asenteet 1930-luvulta
Homoseksuaalisuudesta annettiin eniten rikostuomioita 1950-luvun alussa, mutta siemenet tuomitsevalle asenteelle kylvettiin jo 1930-luvun oikeistolaisena aikakautena.
– Aiemmat tutkijat ovat katsoneet vain sodan jälkeistä aikaa, minkä takia pitkä jatkumo on jäänyt huomaamatta. Tämän takia syytä tuomiopiikille etsittiin yksin sodasta. Ei ole otettu huomioon, että vasta sota-aika kansallisti suomalaisten miesten seksuaalisuuden ja puristi sen heteroseksuaaliseen matriisiin, Hagman selvittää.
Syynä miesten välisen seksin syynättäväksi tulemiseen oli natsi-Saksasta tiiviin tieteellisen ja ideologisen yhteistyön tuloksena kantautunut käsitys homoseksuaalisuuden tarttuvaisuudesta.
– Pseudohomoilusta tuli viettelyteorian myötä vaarallista: Miehet eivät välttämättä enää haluaisikaan naisia homoseksuaalisen viettelyn jälkeen. Kun tiedettiin, että miehet päätyivät suhteisiin etenkin miesyhteisöissä, muodosti sota vaaratilanteen. Kun koko lisääntymiskykyinen ikäluokka pantiin rintamalle, vaarana oli Suomen kansan rappio, Hagman sanoo.
Hänestä on merkittävää, että tällainen käsitys homoseksuaalisuudesta levisi kansan keskuuteen juuri sodan aikaan.
Viettelyteoria vaikutti 1990-luvulle
Hagmanin mukaan viettelyteorian merkitystä suomalaisessa politiikassa ei voi vähätellä. Sen vaikutukset näkyivät rikoslaissa aina vuoteen 1999, jolloin kehotuskielto poistettiin. Kehotuskielto kielsi ”homoseksuaalisuuteen yllyttämisen” mikä vaikutti lähinnä sensuurissa.
– Nurin perin katsottuna viettelyteoria on kuitenkin tosi seksuaaliradikaali, sillä se implisiittisesti myöntää että heteroseksuaalisuus ja homoseksuaalisuus eivät ole luonnollisia ja pysyviä kategorioita, ja itse asiassa se myös pelkää homoseksuaalisuuden olevan houkuttelevampi vaihtoehto.
Eniten tuomioita Pohjois-Suomessa
Sodan jälkeen homoseksuaalisuustuomioissa näkynyt piikki vaikutti hyvin eri tavalla eri puolilla Suomea. Pohjois-Suomen kaupungeissa Kemissä, Oulussa ja Rovaniemellä tuomioita oli suhteessa väkilukuun eniten. Varsinais-Suomessa ja Pohjanmaalla tuomioita ei annettu juuri ollenkaan.
Helsingissä tuomittiin kaikista tuomioista piikkivuosina puolet. Tähän löytyy syy olympialaisista: kadut piti putsata ”epäsosiaalisista” aineksista.
Tutkimus alkaa kansakoulunopettaja Juhanin tapauksella Tuusniemeltä vuodelta 1912 ja päätyy homoaktivisti Eeron tapaukseen vuodelta 1966. Tässä välissä on punasotilas-Tuomaksen tarina kaksikymmentäluvun Kotkasta, intellektuellin juristi Aapon tarina kolmekymmenluvun pula-Helsingistä ja kastroiduksi päätyneen mielisairaanhoitaja Simeonin tarina 30-luvun Valkealasta. Vääpeli Timon epäonninen sotilasrakkaustarina rintamalta tulee myös kerrotuksi, samoin kuin Laurin, joka jää kiinni salarakkaansa kanssa Kaisaniemen pisuaarista olympiavuonna 1952.
uutiskirje 