Sehän on selvää, että näytelmän käsikirjoittaja ja ohjaaja pyrkivät aina lopputulokseen, josta voi sanoa itsensä ja näyttelijöiden panneen likoon parastaan.
Ryhmäteatterin yli 30 vuotta käytössä olleella, tänä vuonna vuokrasopimuksen päätymisen vuoksi ”viimeisiään vetävällä” Pengerkadun näyttämöllä on tällainen onnistuminen koettavissa.
Ellei Juha Kukkonen sähläisi silmälasiensa kanssa koko ajan niin äärettömän hermostuttavasti voisi Kari Heiskasen käsikirjoittaman ja ohjaaman Sormet hunajapurkissa –näytelmän nimetä ilman hajaääniä erityisen runsain mitoin elämyksiä tuottaneen kulttuuritilan tyylikkäiksi jäähyväisiksi.
Perusasiat tehokäsittelyssä
Paikoin ilkeäksikin yltyvän mustan huumorin sävyttämä komedia nojaa teatteritaiteen parhaiden sääntöjen mukaan kahteen peruspilariin, ajatuksia herättävään tekstiin ja sen sisälle pääsevään näyttelijätyöhön.
Kuolema, rakkaus, elämäntyö – nuo kliseissä ryvetetyt, mutta yhtä tutut perimmäiset aiheet – saavat puolentoista tunnin tehokäsittelyn entisten rakastavaisten, kukoistuksensa jo menettäneiden roolihenkilöiden näytelmässä.
Kukkonen on glooriansa niin ammatissaan kuin naistenkin parissa menettänyt näyttelijä, Sanna-Kaisa Palo ruutumaailmassa silloin joskus loistanut julkimo.
Komediaa, vakavuudella
Kesken tärkeän näytelmäsuorituksen romahduksen kokenut mies katsoo olevansa pakon edessä. Hän päättelee, että pääsee eroon menneestä vain jättämällä kaikki, katoamalla. Aie jää hänen kohdallaan kuitenkin esityksen edetessä kuolemansairaaksi tekeytymiseksi.
Uransa ulkomaan rakkauden vuoksi uhrannut nainen puolestaan on tullut hylätyksi, hakee uutta elämää ja palaa entisille sijoilleen.
Parin tapaamiset ovat yhtä törmäilyä. Kohtaukset ovat järjestään melkoista komediaa, mutta samalla vakavia, Ennen kaikkea ne ovat raastavia.
Yhteen kasvaminen ei ota onnistuakseen ja kanssakäyminen kääntyy vähitellen leikittelyksi kuolemalla. Ennen kuin niin pitkällä ollaan, on juonessa kuitenkin monta käännettä, jotka pitävät katsojan valppautta yllä loppuhetkiin saakka.
Uskottavaa näyttelijätyötä
Valppauden ylläpitämisessä on ratkaisevaa myös se, miten näyttelijät tehtävässään onnistuvat. Nyt niin tapahtuu. Miinusta ei oikein löydy muussa kuin edellä jo mainitussa Kukkosen väliin yliampuvassa työskentelyssä (ne silmälasit!). Vastapainoksi hän menee oman ammattinsa tuskan eläneen näyttelijän nahkoihin taidokkaasti.
Yhtä uskottavasti toimii Palo. Roolista suoriutuminen vaatii räiskyntää, jonka Palo todellakin taitaa, vähättelemättä lainkaan hänen kykyään roolin vaatimaan herkistelyyn.
Ryhmäteatteri: Sormet hunajapurkissa. Käsikirjoitus ja ohjaus: Kari Heiskanen, rooleissa: Juha Kukkonen, Sanna-Kaisa Palo, lavastus Kari Heiskanen ja Janne Siltavuori.
lehti 