Suomesta on viimeisen 20 vuoden aikana kehkeytynyt yhä kiihtyvämmällä vauhdilla yksinelävien maa. Pääkaupunkiseudulla sinkkutalouksia on jo noin puolet kaikista, koko maassa yli 40 prosenttia. Vastoin yleistä mielikuvaa eniten yksinelävien määrä on kasvanut keski-ikäisten eikä vanhusten joukossa.
Yksinäisyys on keskeisenä teemana Tampereen Työväen Teatterin vierailuesityksessä Täti ja minä. Lahden kaupunginteatterin Leena Kokko-Saukkosella ja Tapani Kalliomäellä ei ole roolinimiä, he voivat siis olla keitä tahansa henkilöitä, missä päin maailmaa tahansa. Tämä viittaa kulttuurien ja elämäntapojen yhdentymiseen tai tarkemmin sanottuna samankaltaistumiseen tai kopioitumiseen.
Keski-ikäinen siistiin pukuun pukeutunut mies saapuu matkalaukkuineen vuoteessa lojuvan myöhäiskeski-ikäisen naisen luo. Mies kertoo saaneensa naiselta kirjeen, jossa kuolemansairas nainen kutsuu miestä luokseen. Mies kertoo olevansa naisen ainoa sukulainen, koska nainen on miehen äitivainajan ainoa sisko, siis miehen täti.
Tästä alkaa outo näytelmä. Nainen ei puhu mitään. Edellisen kerran mies on nähnyt tätinsä yli 30 vuotta sitten, eikä siis tunnista häntä enää ulkonäöltä. Sairastaako täti dementiaa, johtuuko puhumattomuus siitä?
Kyseessä on lähes 2,5 tunnin monologinäytelmä. Tunnelma on hyvin Samuel Beckettin absurdien näytelmien kaltainen. Täti ei ota kuollakseen miehen toiveista huolimatta. Päivä päivältä mies avautuu hiljaisen kuuntelijan edessä ja paljastaa itsestään ja elämästään yhä omituisempia yksityiskohtia ja raottaa vanhempiensa outoa avioliittoa. Täti kuuntelee kommentoimatta, mutta antaa ymmärtää käsittävänsä mistä mies puhuu.
Vanhuus vapauden valtakuntana
Viidentoista vuoden kuluttua Suomessa on 1,5 miljoonaa yli 65-vuotiasta ja 880 000 alle 15-vuotiasta. Jokaista lasta kohti riittää siis kaksi eläkeikäistä kertomaan elämänviisauksia suomalaisen hyvinvointivaltion kulta-ajoilta.
Täti ja minä -näytelmässä tämä ikäihmisten elämänviisauksien kertoilu lastenlapsille kääntyy päälaelleen. Vanhempi henkilö joutuu kuuntelemaan nuoremman polven angstisen ahdistavan ja tuskaisen elämän oudoista koukeroista, maailmasta, jossa mikään ei ole kohdallaan eivätkä mitkään toiveet ota toteutuakseen.
Tässä kohtaa koko ihmisen ikäkausirakennelma heittää häränpyllyä. Vanhuus on ihmisen ikäkausien ainoa vapauden valtakunta. Silloin ihmiseen ei aseteta enää suuria tulevaisuuden toiveita, eikä hänen toilailuihinsa suhtauduta haudan vakavasti. Intohimotkaan eivät häntä enää johdattele, elleivät muistihäiriöt tee omia tepposiaan. Vanhuus on viimeinen ikä, jota kukaan ei jää jälkikäteen arvioimaan kuten muita ikäkausia.
Vanhusten yksinäisyyden lisääntyminen etenkin Suomen syrjäseuduilla on yhä paheneva sosiaalinen ongelma. Vaikka vanhuksella olisi perhe, hän on saattanut jäädä yksin lasten muutettua kaupunkeihin työn perässä, toteaa Punaisen Ristin sosiaalipalvelupäällikkö Tero Hintsa. Punainen Risti järjesti ystävänpäivänä Iloa ystävyydestä -tapahtumia ympäri maata, jossa yksinäisyyden ongelma nostettiin esiin.
Sosiaalisia kipupisteitä
Täti ja minä -näytelmässä yksinäisyyden synkkää puolta valotetaan kerroksittain. Miehen tarinat elämästään paljastavat vanhan totuuden, että todellinen onnellisuus ei useimmiten maksa mitään, mutta onnellisuuden väärennökset tulevat kalliiksi.
Eikä kukaan voi olla toisen paikalla joku toinen. Meistä jokainen on ainutkertainen, oman ainutkertaisen elämänsä pääosan esittäjä. Pohjimmiltamme olemme samalla myös toistemme tavoittamattomissa. Mitä syvemmin tunnemme toisemme, sitä tutkimattomampia olemme toisillemme. Joudumme avautumaan toisillemme vain sana sanalta. Sen nopeampaa reittiä meillä ei ole toistemme tuntemiseen, vaikka opettelisimme ulkoa kaiken maailman keittiöpsykologian opaskirjat.
Täti ja minä on todella vaikea näytelmä esittäjilleen. Tapani Kalliomäki selviytyy raskaasta monologiroolistaan kokonaisuudessaan kiitettävästi, vaikka paikoitellen psykologia pettääkin, ja katsoja jää miettimään, voisinko minä käyttäytyä noin kyseisessä tilanteessa.
Leena Kokko-Saukkonen joutuu roolissaan eräänlaiseksi väkisinmakaajaksi tai patjatehtaan koemakaajaksi vuoteessa lojuvana vanhuksena ilmaisuvälineenään ainoastaan ilmeet!
Koska kyseessä on miehen yksinpuhelu, katsojalle jää aikaa repliikkien ja lyhyiden kohtausten välillä toimia dialogin toisena osapuolena ja miettiä, näinköhän se menee, minunkin kohdallani.
Taas kerran ajankohtaisteatteria aikamme sosiaalisista kipupisteistä.
Täti ja minä on Lahden kaupunginteatterin vierailuesitys TTT:ssa kevään ajan, viimeinen esitys on 10. toukokuuta.
Tampereen Työväen Teatterin vanha päänäyttämö, Lahden kaupunginteatterin vierailuesitys: Täti ja minä.
Käsikirjoitus: Morris Panych, suomennos; Raila Leppäkoski.
Ohjaus ja visualisointi: Maarit Pyökäri, valosuunnittelu; Kari Laukkanen, äänisuunnittelu; Tatu Virtamo.
Rooleissa: Leena Kokko-Saukkonen ja Tapani Kalliomäki.
Ensi-ilta TTT:ssa oli 12.2.2014.
lehti 