Kirjailija ja tutkija Virpi Hämeen-Anttila totesi, että kirjablogeja on netissä jo sadoittain, niiden määrästä on tullut jo ongelma. Kuka niitä ehtii tai jaksaa enää seurata.
– Itseäni kiinnostaa tällä hetkellä eniten unohdetut klassikot. Jotkut kirjablogit ovat niin asiantuntevia, että lehtikriitikoiden kannattaisi ottaa niistä oppia. Yleisymmärrettävään formaattiin viihteelliseksi tehdyt uutisoinnit muuttavat tapaa uutisoida kulttuurista.
Päivi Heikkilä-Halttunen totesi kirjoittavansa lastenkirjakritiikkiä kaikille korkeatasoisen kirjallisuuden ystäville, ei pelkästään kummeille ja mummeille, jotka eniten lastenkirjoja ostavat.
– Lastenkirjoissa on myös aikuisille hyvää luettavaa ja niistä paljon opittavaa.
Kirjallisuuden opiskelija Tarja Peltonummi arvioi, että kirjallisuuskritiikkiä kirjoitetaan yleisölle, joka haluaa vertailla omia ajatuksiaan toisten kanssa.
– Kustantajat ja kirjallisuuspalkintojen jakajat lukevat kritiikkejä erityisen tarkasti.
Hämeen-Anttilan mielestä kritiikin tulisi olla valistavaa ja kartoittavaa. Kriitikko voi pitää yllä mielenkiintoa siihen, että kirjallisuutta kannattaa lukea.
– Kirjailijoiden leipä on myös kiinni kritiikeistä. Kirjailija voi lukea kirjansa uudelleen uudesta näkökulmasta kritiikin kautta, ja verrata sitä kautta kehitystään kirjailijana.
Myötäsukaisuus on saattohoitoa
Heikkilä-Halttunen totesi, että lastenkirjallisuuden julkaisujen määrä on kolminkertaistunut 1980-luvulta lähtien. Tuolloin vuosittain julkaistiin noin 500 lastenkirjaa, nykyään jo puolitoista tuhatta nimikettä.
– Määrä on niin valtava, ettei sitä kukaan yksittäinen kriitikko voi enää hallita.
Paneelin juontaja kulttuuritoimittaja ja kriitikko Siskotuulikki Toijonen asetti kysymyksen, voiko kritiikki olla objektiivista? Hämeen-Anttilan mielestä kukaan ei voi olla lukijana objektiivinen.
– Kuitenkin kirja olisi luettava kirjan ehdoilla, sillä lehmästä ei saa villoja, joten genressä olisi pysyteltävä. Olisi pohdittava, mitä kirjalla on yritetty tavoittaa, mitä sen kautta halutaan sanoa. Kyllä kirjailija on aina siellä kirjassa. Myös kriitikon persoonallisuus pitäisi arvostelussa olla näkyvissä.
Laimea myötäsukaisuus ei Hämeen-Anttilan mielestä ole kritiikkiä vaan kirjallisuuden saattohoitoa.
– Kritiikki ei saa olla hampaatonta eikä hymistelevää. Kritiikissä on oltava mukana elävä kiinnostus kirjallisuutta kohtaan. On huolestuttavaa, että ammattikriitikot ovat häviämässä konsulteille. Blogit syövät ammattikirjoittajien työmahdollisuuksia. Kritiikkiä tarvitaan kirjallisuuspuheen ylläpitämiseksi.
Kriitikko on neuvolan täti
Peltonummi huomautti, että Suomessa julkaistaan vuosittain noin 13 000 kirjanimikettä.
– On hyvä, että kriitikot ovat apuna eräänlaisina teosten esilukijoina.
Heikkilä-Halttunen siteerasi kirjailija-kriitikko Karo Hämäläistä, jonka mukaan kriitikko on neuvolan täti, joka punnitsee, mittaa ja tarkkailee, missä kehitysvaiheessa kirjailija kulloinkin on menossa. Neuvolan täti ei kuitenkaan tapa vauvaa, eikä kriitikonkaan pitäisi Hämäläisen katsannossa surmata kirjallisuutta.
Kritiikki. Nyt. -keskustelutilaisuuden järjesti Vaaskivi-plaketti-lautakunta.
uutiskirje 
