Silloin tällöin näkee näytelmiä, joissa teatterin mysteeri toteutuu puhtaimmillaan: juttu elää ja kohisee, yhteys on hieno, vaikutus välitön. Juha Hurmeen kirjoittama ja ohjaama Europaeus on tällainen työ. Tuntuu jopa jotenkin turhalta arvioida sitä, riittäisikö vain sanoa: katsokaa, ihmetelkää, iloitkaa!
Yritetään silti.
Hurme on viime töissään usein porannut 1800-lukua, muutenkin kuin Aleksis Kiven läpi, johon hengenheimolaisuus toki on väkevin. Hurme haluaa silmätä aikakautta jos ei tyystin hävinneiden niin sivuun pudotettujen silmin – ja juuri sellainen David Emanuel Daniel Europaeus (1820–1884) oli.
Europaeus kajoaa railakkaimmin 1800-luvun myyttiseen kansallis- kertomukseen.
”Kansallinen herääminen”
D. E. D. Europaeus, tuttavallisemmin Taneli, syntyi Savitaipaleen kirkkoherran puolisäätyisenä poikana, äiti oli pappilan entinen karjapiika. Taneli luki ylioppilaaksi, mutta – Kiven tavoin – ei valmistunut maisteriksi. Runonkeruu-, suomennos- ja sanakirjatyöt veivät enimmän ajan, ja Suomettaren toimitus osan.
Monialainen idearikas mies, lisäksi änkyttävä, riitoihin ajautuva ja jotenkin lapsekas, kuin Don Quijote ikään! Hänen kielen- ja muinaistutkimuksiaan aikalaiset pilkkasivat – nimesivät hänet Indo-Europaeus-Africanukseksi – mutta monen teorian jälkikuva on todempi.
Hurme ei kirjoita historiaa, mutta iskee hauskasti vakiintuneisiin kuviin, joissa ruotsinkieliset herrat pusertavat esiin ”kansallista heräämistä”. Kohtaus näytelmän alussa on verrattomalla tavalla yliampuva, samalla ytimeen osuva. Näin meitä on aina sivistetty ja valistettu.
Europaeus kajoaa railakkaimmin juuri 1800-luvun myyttiseen kansalliskertomukseen. Se on esityksen perustana muttei suinkaan sen ainoaa antia – rikkaus on itse näytelmässä, kuudessa näyttelijässä, musiikin, rytmin ja liikkeen harkitussa tasapainossa. Esitys ei jumiudu kertaakaan, vaan juoksee ja poimuilee arvaamattomasti.
Alkupuoli hengittää kiihtyvin tempoin, tauon jälkeen on elegisempiä jaksoja. Eräänlaiseksi kohtalotoveriksi Tanelille ilmaantuu paitsi manalle jo mennyt (tekstejään etsivä) Kivi myös J. J. Wecksell, kuulun Daniel Hjort -näytelmän (1862) tekijä.
Tanelin kysyessä, miksi Wecksell vaikeni Lapinlahden sairaalassa 42 vuotta, tämä vastaa: ”Koska en saanut puhua niin kuin halusin. Sanani eivät sopineet siihen suureen linjaan.”
Tuonakin aikana, kuten kaikkina aikoina, oli kirjallisuuden ja taiteen kaanon, johon jotkut sopivat ja toiset eivät.
Roolivoitto
Europaeus on Timo Tuomisen suuri roolivoitto, moni-ilmeinen mutta täsmällinen, hivelevä työ. Esa-Matti Long, Antti Pääkkönen ja Taisto Reimaluoto ovat niin ikään keskeisiä vaihtuvissa osissaan, kuten August Ahlqvistina ja kansallisherätyksen rivimiehinä Jalluna, Jurrina ja Yrjönä. Kolmikkohan venyy miksi tahansa. Pääkkösen resignoitunut mutta yhä itserakas Elias Lönnrot on osa näytelmän loppuhuippua.
Musiikki ansaitsisi oman arvion, mutta lyhyesti: Petra Poutanen-Hurmeen ja Hanna Rajakankaan laulut, hyrinät, falsetit, kurkkulaulut – koko lavea taituruus – tuovat lavalle rikkaita ulottuvuuksia. Ihmiskeho tuottaa niin yllättäviä, ihmeen kauniita ääniä. Sanoitukset purevat nekin.
Europaeus ojentaa katsojille harvinaisen, kenties tärkeimmän lahjan: se vahvistaa myötätuntoa. Pietarin köyhäinsairaalaan unohtuneen ja kuolleen miehen tarina asettaa eteemme niin paljon avarampia, peräti universaaleja näköaloja.
Hurme & Company on polkaissut työn, jolle ei ole vaikea ennustaa pitkää ikää ja suosiota, ja riviä palkintoja. Loppuunmyyty esitys siirtyy syksyllä johonkin suurempaan saliin Kansallisessa, mutta onnellisia ne, jotka ehtivät nähdä sen tiheätunnelmaisessa Willensaunassa.
Juha Hurme: Europaeus. Kansallisteatterin Willensaunassa, kantaesitys 28. 2. 2014.
Ohjaus ja lavastus Juha Hurme. Koreografia Saara Hurme. Rooleissa Timo Tuominen (Europaeus), Esa-Matti Long, Antti Pääkkönen, Taisto Reimaluoto, Petra Poutanen-Hurme ja Hanna Rajakangas.
lehti 