Neljä päivää Ukrainan presidentinvaalien jälkeen perustettiin Euraasian talousunioni (englanninkielinen lyhennelmä EAEU), johon alkuvaiheessa Venäjä, Kazakstan ja Valko-Venäjä liittyivät. Useat muut entiset neuvostotasavallat ovat kiinnostuneita, mutta Ukrainan pitkään toivottu jäsenyys ei ilmeisesti toteudu.
Ukrainan kriisihän alkoi, kun presidentti Viktor Janukovytš veti takaisin Ukrainan hyväksymisen EU:n kanssa solmitulle sopimukselle Venäjän taloudellisesti anteliaamman sopimuksen hyväksi. Hyvin suuri osa ukrainalaisista katsoi kuitenkin, että raha ei ratkaise yksinomaan ja että yhteistyön suunta on myös tärkeä. Siksi on epätodennäköistä, että Ukraina myöhemminkään liittyisi EAEU:hun. Tuntuu kuitenkin siltä, että presidentti Vladimir Putin on odottanut Ukrainan tilanteen kehittymistä, ennen kuin unioni on perustettu.
Unionin nimi on myös aiheuttanut pohdintoja. Euraasianismi on yleensä yhdistetty Aleksandr Duginin geopoliittisiin oppeihin, joista Krimin valloitus yleisesti katsotaan olevan esimerkki. Onkin totta, että Putinin politiikka on yhä enemmänsaanut tällaisia euraasialaisia piirteitä, mutta hän ei (onneksi) toteuta Duginin ohjelmaa kuin osin. Duginin euraasianismin tarkastelu on kuitenkin mielekästä, koska se näyttää muuten helposti piiloon jääviä piirteitä Venäjän ja esimerkiksi Turkin ulkopolitiikasta.
Euroaasialaisuus 1920-luvulta
Euroaasialaisuuden käsite tosin keksittiin jo 1920-luvulla Berliinin valkovenäläisten piirien pohdiskeluissa. Heidän mukaansa Venäjän valtava koko tekee tehokkaan valtakoneiston välttämättömäksi. Demokratia, avoin talous, paikallishallinto tai maalliset vapaudet olivat heidän mielestä hyvin vaarallisia.
Tämän vuoksi he katsoivat Pietari Suuren yrityksiä 1700-luvulla Venäjän eurooppalaistamiseksi vaarallisiksi kokeiluiksi. Sen sijaan he hyväksyivät tataari- ja mongolihallitsijoiden pyrkimykset 1200–1400-luvuilla vahvan ja keskitetyn hallinnon rakentamiseksi.
Musta SS-veljeskunta
Aleksandr Dugin, KGB-upseerin poika, oli jo teininä kiinnostunut tällaisista aatteista. Vuonna1980 hän liittyi maanalaiseen vastarintaryhmään, jolla oli saksalaisia esikuvia. Ryhmän nimi oli ”Musta SS-veljeskunta”. SS oli virallisesti lyhennys latinalaisesta sanonnasta splendor solis (auringon valo). Ryhmän johtaja kuitenkin halusi jatkaa Reichsführer Heinrich Himmlerin työtä ja meni niin pitkälle, että oppi ruotsia tutustuakseen muinaispohjoismaiseen aatemaailmaan. Italialainen fasisti Julius Evola oli nimittäin määrätietoisesti puhunut pakanuuden puolesta. Veljeskunnan julkaisua koristivatkin hakaristit ja muinaiset riimumerkit.
Kun Neuvostoliitto hajosi vuonna 1991 monet hämmentyivät, mutta Dugin katsoi hetkensä koittaneen ja ryhtyi julkaisemaan Element-nimistä aikakauskirjaa. Toimituksessa istui muun muassa Ranskan uusoikeiston johtaja Alain de Benoist. Vuonna 1992 hän tutustui belgialaiseen veteraanifasistiin Jean-François Thiriartiin, jonka sanotaan tehneen vaikutuksen puhumalla toisaalta amerikkalaisen juurettoman, juutalaisten johtaman ”merivallan”, toisaalta maahan ja multaan perustuvan euraasialaisen mannerkulttuurin vastakkaisuudesta. Hän halusi antaa uudelleen syntyneelle neuvosto-eurooppalaiselle valtakunnalle tehtäväksi valtamerentakaisen vihollisen tuhoamisen.
Toisen tiedon mukaan Dugin oli jo vuonna 1991 julkaissut pamfletin Mantereiden sota, jossa hän kuvasi meri- ja maavoimien geopoliittista taistelua. Maavoimat, ”ikuinen Rooma”, perustui valtion, yhteisöllisyyden, yhteisvoiman ja ihanteiden perinteisiin ja merelliset sivilisaatiot, ”ikuinen Kartago”, yksilöllisyyteen, kauppaan ja materialismiin. ”Ikuisen Kartagon” mallia ovat historiallisesti edustaneet Ateenan demokratia, Hollannin ja Iso-Britannian valtakunnat sekä tällä hetkellä Yhdysvallat. ”Ikuista Roomaa” edustaa Venäjä.
Tarvitaan konservatiivinen vallankumous
Jotta ”hyvä” (Venäjä) voittaisi ”pahan” (Yhdysvallat), tarvitaan konservatiivinen vallankumous. Tämä edellyttää yksilöllisen, liberaalisen vapauden ja kaupallisuuden korvaamista konservatiivisilla arvoilla. Yksilöllisten tarpeiden ja halujen tilalle tulee monien tarpeiden tyydyttäminen. Talous on valtiojohtoinen ja modernisuuden arvoja korvaavat perinteiset arvot ja melkein uskonnollinen maailmankäsitys.
Vuosina 1993–98 Dugin ja hyvin suosittu kirjailija Eduard Limonov perustivat kansallisbolševistisen puolueen, jonka lipussa yhdistyivät neuvosto- ja natsiliput. Sama tapahtui myös ideologian puolella.
1990-luvun lopulla Duginia pidettiin jo koko Venäjän äärioikeiston johtajana, hänellä oli oma kustantamo ja hän julkaisi keskeisen teoksensa Geopolitiikan perusteet, joka tuli suosituksi varsinkin upseerien keskuudessa.
Suosio ei rajoittunut Venäjälle. Esimerkiksi Turkissa monet kenraalit eivät vuosituhannen alkuvuosina olleet tyytyväisiä silloiseen EU-hakuiseen politiikkaan, joka edellytti demokratiaa ja armeijan vallan supistamista. He halusivat mieluummin Iranin, Venäjän ja Kiinan Turkin johtotähdiksi euraasialaiselle suuntaukselle. Näin tekivät jo kemalistiset johtavat sotilaat ja maolainen poliitikko Dogu Perincek, mutta nykyään myös pääministeri Recep Tayyip Erdogan. Hän haluaa mukaan Shanghain sopimukseen ja noudattaa samanlaista konservatiivista kulttuuri- ja perhepolitiikkaa kun Vladimir Putin. Molemmat johtajat pyrkivät lisäämään omaa valtaansa kaikin keinoin.