Näytelmä neljän naisen toimintansa alkumetriä ottavasta elämänhallintatiimistä avasi syksyn näytäntökauden Suomen Kansallisteatterissa.
Ahkera näytelmäkirjailija Minna Nurmelin on tällä kertaa ottanut aiheekseen työelämän. Otteensa on aikaisemmista näytelmistään tuttu: psykologinen ja puhutteleva. Puhuttelevuus on tälläkin kertaa valttia.
Neljä oman alansa asiantuntijaa on perustamassa elämäntaitovalmennusta antavaa yritystä. Yhteen on lyöttäytynyt ravintovalmentaja, ulkonäkövalmentaja, sisustussuunnittelija ja porukan pomottaja, jota kohtaan muut ainakin aluksi osoittavat luottamusta. Hänen johdollaan on tarkoitus perustaa yritys, joka auttaa asiakkaitaan elämänhallinnan eri osa-alueilla.
Puhuttelevuus on tälläkin kertaa valttia.
Yhteinen piirre naisissa on eri tavoin esille työntyvä epävarmuus – vähän kaikessa.
Ensin heidän pitääkin yrittää panna kuntoon oma pesä. Nelikon täytyy ryhmäytyä. Yritys on kieltämättä aluksi kova. Pomo ohjaa toinen toistaan vaihtelemalla menestyksellä seuraavia harjoituksia. Puhetta riittää, mutta se ei tarkoita sitä, että joukkueen jäsenten ymmärrys ”toimenkuvastaan” paranisi. Jäädään harjoittelun asteelle.
Lopussa ryhmä toki onnistuu kiipeämään vuorelle. Siitä huolimatta katsoja jää miettimään ”projektin” onnistumista. Mikä lienee ollut kirjoittajan tarkoituskin.
Kirjoittajan ei arkaile käyttää huumoria apuvälineenään. Välillä tuli mieleen miten tuossa onnistui. Kuultiinko naurunpurskahdukset kohdissa, joissa tekijä niitä oletti syntyvän. Jotenkin jäi sellainen olo, että ehkä ei.
Työelämän murros on tätä päivää. Sitä on käsitelty näyttämöllä paljon ja on tässäkin näytelmässä aiheeksi tärkeä. Lomat on taas tältä erää lusittu ja on palattu sorvin ääreen. Mikä ettei työelämä ole senkin puolesta perusteltu aihe näyttämölle. Ettei totuus unohtuisi.
Vaan mistä totuudesta Dreamteamissa onkaan kyse? Millaista työelämää näytelmä elämänhallintateemansa rinnalla kuvaakaan? Esimerkiksi pohdintoja perustulosta toimeentulon kivijalkana ei kannata näytelmässä odottaa.
Liikutaan kaikkea muuta kuin arjen tasolla, mutta siitä huolimatta näytelmä antaa aiheen pohtia oikeasti työn merkitystä ihmiselle.
Oliko kyseessä kannanotto? Ainakin kyse on tämän päivän työelämään kohdistuvasta kritiikistä.
Televisiosta tuttu Minttu Mustakallio nähdään harvoin teatterin estradilla, siksi roolisuorituksista kiinnitti eniten huomiota häneen. Osaa hän ”suoran esityksenkin” tekemisen. Pomottajan roolin uhkana oli yksitotisuus. Mustakallio peittosi uhan muuntautumiskyvyllään.
Kansallisteatterin pieni näyttämö: Dreamteam. Käsikirjoitus ja ohjaus Minna Nurmelin, lavastus Katri Rentto, puvut Anna Sinkkonen, valosuunnittelu Kare Markkola ja Ville Toikka, äänisuunnittelu Kalle Chydenius.
Rooleissa Minttu Mustakallio, Paula Siimes, Sari Puumalainen ja Katariina Kaitue.
lehti 