”Eläköön Marx ja Engels – tieteellisen sosialismin perustajat”. Iskulause seisoi vielä äskettäin betonimuurissa kuin muistona menneiltä ajoilta. Ennen lokakuun puolivälin vaaleja se peittyi kokonaan valtapuolue Frelimon punaisiin vaalimainoksiin.
Näkyvämpiä kuin 1980-luvun seinäkirjoitukset ovat myös matkapuhelinoperaattoreiden kirkuvan keltaisiin, oransseihin ja punaisiin liiveihin pukeutuneet nuoret miehet. He ovat epävirallisia pienyrittäjiä, jotka myyvät prepaid-puheaikaa ehkä kymmenen prosentin katteella. Epävirallisen työvoiman osuudeksi arvioidaan Maputossa 85 prosenttia, ja myös ”oikeissa töissä” käyvät etsivät sivutuloja pikkubisneksestä.
Mercado Janet -torin edustalla viemäriputket ovat jälleen menneet rikki ja hyppelen likavesipurojen ylitse. Valtapuolueen julisteissa luvataan muutosta ja jatkuvuutta, oppositiopuolueet lupaavat hyvinvointia kaikille. Uusia teitä ja sairaaloita lupaavat aivan kaikki, mutta varsinainen poliittinen ohjelma puuttuu aivan kaikilta.
Oliko opportunismin ja korruption siemen yksipuoluejärjestelmässä?
Alussa oli vallankumous
Kun Mosambik itsenäistyi vuonna 1975, vaihdettiin siirtomaa-ajan portugalilaiset kadunnimet muistuttamaan sosialismin merkkihenkilöistä ja Afrikan vapaustaistelijoista, siksi Lenin, Julius Nyerere ja Mao Tse Tung. Mosambikin johtoon otettiin kansanmies ja sissikomentaja Samora Machel. Vapautusrintama Frelimosta tuli talonpoikien ja työläisten ”marxilais-leniniläinen” etujoukkopuolue.
Frelimo määrittelee itsensä nykyään sosialidemokraattiseksi. Puolueen tunnukset ovat yhä punaisia, mutta sen politiikka suosii rikkaita. Muun muassa Ruotsin edellinen suurlähettiläs Ulla Andrén on suominut Mosambikin vallanpitäjien ylellistä elämäntapaa.
Machelin palopuheet ovat täällä yhä osa ääni- ja mielenmaisemaa, vaikka hän kuoli lähes 30 vuotta sitten. Taksiasemilla, rap-kappaleissa tai jopa kännykän soittoäänenä voi kuulla Machelin äänen pauhaavan: kansantasavalta syntyi kansan verestä ja taistelu imperialismia vastaan jatkuu, a luta continua.
Kansan ja räppäreiden mielessä Machel-vainaan syytökset kohdistuvat nykyisiin vallanpitäjiin, jotka ovat lähes poikkeuksetta suuryhtiöiden osakkaita. Machel itse yhdistetään useammin ”mosambikilaiseen unelmaan” eli kansalaisten tasavertaisuuteen, kuin hänen hallintonsa pimeisiin puoliin kuten autoritaarisuuteen tai uudelleenkoulutusleireihin.
Ranskalainen historioitsija Michael Cahen harmitteli hiljattain sitä, ettei Mosambikissa ole vasemmistolaisia vaihtoehtoja lukuisista puolueista huolimatta. Entinen vasemmistopuolue Frelimo on nykyään kapitalistin luonnollinen valinta.
Kansaa ainakin retoriikassaan puolustava populistinen Renamo taas ei kiinnosta bisneseliittiä, mutta on pohjimmiltaan oikeistolainen. Tuore tulokas, vuonna 2008 perustettu MDM määrittelee itsensä keskustaoikeistolaiseksi ja edustaa konservatiivista kristillisyyttä.
Parlamentin ulkopuolella on pieniä puolueita, joista osa on vasemmistolaisia, mutta niiltäkin puuttuu keinot vasemmistolaiseen politiikkaan. Mosambik, kuten valtaosa Afrikan maista, joutuu yhä noudattamaan Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston 1980–1990-lukujen taitteessa määrittelemää talouspolitiikkaa.
Cahen saapui Mosambikiin pian emämaa Portugalin neilikkavallankumouksen jälkeen. Mosambikin itsenäistyminen oli ovella ja Frelimo oli kieltämässä muut poliittiset voimat. Tämä häiritsi marxilaiseksi itseään luonnehtivaa Cahenia, joka ei kannata yksipuoluejärjestelmää. Oliko yksipuoluejärjestelmässä itse asiassa opportunismin ja korruptoituneen hallinnon siemen?
Friedrich Engelsin kapitalistit
Kävelen kuvataiteilija Hamilton Membirin kanssa Avenida Friedrich Engelsillä, josta on Maputon kauneimmat merinäkymät.
– Täällä Engelsillä asuvat kaikki kapitalistit, Frelimon johtajat ja eliitti, presidentti Armindo Guebuza, Marcelino dos Santos, aivan kaikki, Membir julistaa kovaan ääneen.
Katselen ympärille, näkyykö turvallisuuspoliisin miehiä, mutta rauhalliselta näyttää. Tällä kadulla suurin osa vartijoistakin pysyttelee aidan takana ja loput kulkijat näyttävät lähinnä rakastavaisilta. Joukkoon mahtuu muutamia asunnottomia nuoria miehiä, joita poliisi ei tavallisesti kiusaa edes tällaisilla eliittialueilla, toisin kuin naapurimaassa Etelä-Afrikassa. Membir itse asuu kolmen kilometrin päässä, tavallisten ihmisten asuttaman Avenida Olof Palmen varrella.
Santos ja Guebuza ovat entisiä vapaustaistelijoita. Ainakin Guebuzan perhe on sittemmin sotkeutunut lähes kaikkeen Mosambikin suurimuotoiseen liiketoimintaan. 85-vuotiaalla Santosilla sen sijaan on puolueen sisäisen kriitikon maine.
Kumpikaan ei ole varsinainen teollisuuskapitalisti, sillä valtaosa teollisuudesta ajettiin alas valuuttalaitosten rakennesopeutusohjelmissa. Nyt Mosambik elää myymällä energiaa, raaka-aineita, maataloustuotteita ja yhä enemmän myös maata.
Guebuzan vuonna 2005 alkaneella, pian päättyvällä kaudella valtapuolueen asemaa on korostettu kaikessa, eikä uralla yleisen käsityksen mukaan pääse etenemään ilman puolueen punaista jäsenkirjaa. Kansalaisjärjestöjen mukaan lehdistönvapaus on taantunut valtapuolueen ja sitä lähellä olevien yhtiöiden ostaessa itsenäisiä tiedotusvälineitä.
Ei pessimismille
Lähdemme kansainväliselle lentokentälle kysymään Oscar Monteirolta, miten tässä näin kävi. 73-vuotias Monteiro on yksi kolonialismia vastaan taistelleista Frelimon alkuperäisistä jäsenistä. Sittemmin hän oli puolueen keskuskomitean jäsen ja yliopiston professori, nykyään veteraanijärjestön johtajia ja yrittäjä.
– Haluatte tietää, miksi olemme uusliberalisteja? Ensinnäkin maailma muuttui ja toiseksi muuttuivat ihmiset. Ne jotka muuttuivat, sanovat että en taistellut kymmentä vuotta pysyäkseni köyhänä. Se on varmasti totta, mutta ei kukaan myöskään silloin taistellut voidakseen myöhemmin rikastua valtion avulla.
Monteiron mukaan missään ei ole löydetty toimivaa sosialistista mallia. Eikä kukaan tuolloin tiennyt, että Mosambikin keskeinen tukija, sosialistinen blokki, oli niin pahasti epäonnistunut.
– Meillä oli kaksi suurta yhteiskunnallista taistelua, joista me voitimme apartheidia vastaan käydyn. Jos rotuerottelu olisi säilynyt, ei Mosambikin sosialismilla olisi ollut mitään mahdollisuuksia.
Mosambik kuului 1980-luvulla niin sanottuihin etulinjamaihin, jotka joutuivat rasististen Rhodesian ja Etelä-Afrikan sabotaasin kohteeksi. Machel kuoli vuonna 1986 epäilyttävässä lento-onnettomuudessa Etelä-Afrikan rajalla juuri palatessaan etulinjamaiden kokouksesta.
Etelä-Afrikan, Zimbabwen, Namibian ja jopa Länsi-Saharan ja Itä-Timorin vapautusliikkeiden tukeminen tuli Mosambikille kalliiksi. Se johti osaltaan jättivelkaan, sisällissotaan ja lainaehtoihin, jotka yhä tekevät vasemmistolaisen politiikan vähintäänkin vaikeaksi.
Monteiro kertoo, että myöhemmin hänellä oli mahdollisuus saada kokemusta kapitalistisesta yhtiöstä. Nyt hän on vakuuttunut, että vasemmistolainen politiikka ei voi jättää huomiotta markkinoiden logiikkaa. Mutta yhtiöiden kanssa pitäisi neuvotella kansan, ei eliitin hyväksi.
Nykyään vasemmiston tulisi Monteiron mukaan puolustaa yhteistä hyvää yhdessä muiden siitä kiinnostuneiden kanssa.
– Vaikka vasemmistovoimat ovat tällä hetkellä alakynnessä niin myös vaikkapa konservatiivit ja uskonnolliset piirit kannattavat yhteishyvää.
Monteiroa pidetään Frelimon vasemmistosiiven edustajana, joka on Guebuzan kaudella hävinnyt monta puolueen sisäistä taistelua. Silti hänessä ei näy pettymystä tai pessimismiä. Mosambikin näkymät ovat hänen mukaansa ikäviä lyhyellä aikavälillä, mutta siirtomaavallan ja apartheidin kukistaminen opetti, että suuret edistysaskeleet ovat lopulta mahdollisia.
Mutta onko Mosambikissa puoluerakenteita, jotka kelpaavat vasemmistolaisen kamppailun työkaluiksi?
– Frelimon sisällä on paljon vasemmistolaisia, mutta me emme nyt pysty vaikuttamaan politiikkaan. Kun järjestäydymme ja uudistamme ajatteluamme, voimme päästä eteenpäin. Tärkeitä ovat konkreettiset ideat esimerkiksi sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. Emme halua valtaa vaan kansanvaltaa.
Ei riitä. On kysyttävä sosiologian professori Isabel Casimirolta. Oven avaa paikalliseen tyyliin kotiapulainen.
Kapitalismin vetovoima
59-vuotias Casimiro oli Frelimon kansanedustaja ensimmäisessä monipuolueparlamentissa 1995–1999. Hän on yhä puolueen jäsen, mutta suuntaa toimintansa nykyään naisjärjestöihin.
– On välttämätöntä perustaa uusi puolue, sillä Frelimo on muokattu edistämään nykyisen presidentin taloudellisia intressejä. Ei se ole varsinainen oikeistopuolue, koska vallanpitäjillä ei ole varsinaisia poliittisia tavoitteita. Mutta kapitalistien hallussa puolue on, ilman muuta.
Casimiro kuuluu niin sanottujen jatkajien sukupolveen, joiden tehtävänä oli Machelin sanoin varmistaa vallankumouksen voitto myös tulevaisuudessa. Hänet määrättiin aluksi portugalin perusopetuksen ja sitten korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kehittämiseen. Casimiro tunnustautuu samoralaiseksi kommunistiksi, feministiksi ja aktivistiksi.
– Sukupuoliteemat eivät aina saa riittävästi huomiota vasemmistopuolueissa, koska naisten kokemusta ei pidetä varsinaisena yhteiskunnallisena teemana. Esimerkiksi päiväkodit eivät yksin riitä, jos miehet eivät suostu jakamaan kotitöitä.
Mosambikissa kotiapulaisille ei usein makseta edes lakisääteistä minimipalkkaa eikä heillä ole eläkeoikeutta.
– Kapitalismissa on paljon voimaa. Päivittäin näemme kuvia sen uskomattomista aikaansaannoksista. Täysiä kauppoja, autoja, uima-altaita, matkoja, hienoja puhelimia ja self made -miehiä. Miten me voimme kilpailla näiden kuvien kanssa, kun sosialismi yhdistetään puutteeseen?
Casimiron mukaan on nuorten tehtävä keksiä, miten saada ajatus rikkauden tasapuolisemmasta jakamisesta houkuttelevaksi.
Toimintaa ja analyysiä
Filosofian opiskelija Regio Conrado on nuori stipendiaatti Teten maakunnasta. Hän asuu Eduardo Mondlane -yliopiston omistamassa opiskelija-asunnossa Avenida Mao Tse Tungilla. Antonio Gramsciin ja muihin teoreetikkoihin viittaileva Conrado ei usko, että mistään nykyisestä puolueesta olisi vasemmistolaisen politiikan ajajaksi. Hän panee toivonsa vasemmistolaisen ajattelun kehittämiseen ja kansalaisliikkeisiin.
– Viime vuoden lokakuussa järjestettiin maan historian suurin mielenosoitus, jossa sadat tuhannet osoittivat mieltään hallituksen politiikkaa vastaan. Mielenosoituksen taustalla olivat perinteiset vasemmistolaiset tavoitteet.
Vasemmistolainen ajattelu on Conradon mukaan Mosambikissa yleisiä, mutta toiminnallinen jatkuvuus puuttuu. Kriisissä on hänen mukaansa kuitenkin myös hyvät puolensa, sillä oikeistokin on kriisissä eikä silläkään ole älykköjä tai edes poliittista ajattelua. Vasemmiston mahdollisuus on terävässä yhteiskunnallisessa analyysissä ja konkreettisissa kamppailuissa.
Menestyksekäs mielenosoitus osoitti, että kansalaisyhteiskunta on olemassa. Nyt täytyy työskennellä liikkeen jatkuvuuden eteen.
uutiskirje 
