Mitä on feministinen politiikka? Tarvitaanko Suomeen oma feministinen puolue? Muun muassa näitä kysymyksiä ruodittiin maanantaina Vasemmistonaisten järjestämässä keskustelutilaisuudessa Naisasialiitto Unionin Maikki Friberg -kodissa. Mukana keskustelemassa olivat europarlamentaarikko Merja Kyllönen, politiikan tutkija Jaana Kuusipalo ja Naisasialiitto Unionin puheenjohtaja Katju Aro. Keskustelua veti Vasemmistonaisten puheenjohtaja Saila Ruuth.
Jaana Kuusipalo tiivisti aluksi feminismin ytimen.
– Feminismi itsessään on poliittinen käsite. Se kyseenalaistaa sen miten ymmärrämme sukupuolen ja seksuaalisuuden. Nämä ovat historiallisia käsityksiä, jotka ovat muuttuneet viime aikoina rajusti.
Vasemmistonaisten viime vuonna hyväksymä naispoliittinen asiakirja ”Naisen paikka on vasemmalla” kasaa yhteen tavoitteita ja konkreettisia keinoja feministipolitiikalle. Uudistusta tarvitaan. Poliittisissa kysymyksissä sukupuolinäkökulma jää usein huomaamatta.
– Esimerkiksi Palmian yhtiöittämisestä keskusteltaessa päätöksen sukupuolivaikutuksista ei juurikaan puhuttu, Unionin Katju Aro huomautti.
Ruotsin feministien kokemus ei rohkaise
Ruotsissa feministinen puolue perustettiin vuonna 2005. Euroopan parlamenttiin se nousi tänä vuonna. Nyt seurataan millaisia kysymyksiä puolue onnistuu tuomaan Euroopan poliittiselle kentälle.
Merja Kyllösen terveiset Brysselistä eivät ole kovin rohkaisevia. Ruotsi-feministit ovat asettuneet Euroopan parlamentissa sosialistien ja demokraattien ryhmään. Kyllönen kritisoi valintaa tehottomaksi. Suuren ryhmän toimintakulttuuri antaa Kyllösen mukaan Ruotsi-feministeille vain vähän vaikutusmahdollisuuksia.
– Mikä on feminismin syvin olemus, jos se on valmis myymään aatteensa suuruuden alttarille? Mitä aate silloin voi saavuttaa? Kyllönen tiukkasi.
Suomalainen feministinen keskustelu tarvitsee uusia sävyjä. Eri puolueiden käsitys feminismistä voi poiketa radikaalisti toisistaan, mutta eroista ei juuri puhuta.
Katju Aro kuvasi, kuinka Ruotsissa puoluekentältä löytyy feminismin laaja kirjo. On feminismiä sosialismin kanssa ja ilman, oikeistofeminismiä ja vasemmistofeminismiä. Suomessa vihreä puolue on nykyään virallisesti feministinen puolue. Useimmilla puolueilla ei ole kuitenkaan kysymykseen virallista kantaa, ei myöskään vasemmistoliitolla.
Antifeministit varastaneet tasa-arvon
Virallista kantaa kaivataan. Etenkin, kun Suomessa on yleistynyt kulttuuri, jossa tasa-arvosta puhuttaessa penätään usein jo valta-asemassa olevien oikeuksia.
– Antifeministit ovat valjastaneet tasa-arvon käsitteen itselleen: miesten oikeuksista puhutaan muun muassa prostituution yhteydessä, Jaana Kuusipalo totesi.
Vastauksena antifeminismille Kuusipalo tarjoaa normikriittisyyttä. Normikriittisyys kyseenalaistaa totuttuja asetelmia siitä millainen on hyvä nainen, myös feministinen nainen. Konkreettinen esimerkki normikriittisyyden tarpeellisuudesta löytyy Norjasta ja Ruotsista, joissa normikriittisyyttä sovelletaan muun muassa maahanmuuttajanaisiin. Pohjoismainen ihanne tasa-arvoisesta naisesta, joka on hyvä äiti, hyvä työntekijä ja samaan aikaan taloudellisesti itsenäinen sulkee monet maahanmuuttajanaiset jo lähtökohtaisesti tasa-arvoisen naisen määritelmän ulkopuolelle.
Valta ei tule odottamalla
Kyllönen huomautti, että feminismin tulee kritisoida ennen kaikkea valtarakennelmia. Valta ei tule odottamalla, se täytyy osata ottaa.
– EU-politiikassa varsinkin näkyy selvästi, että valkoiset miehet vievät vallan naisilta, siirtolaisilta, mustilta, köyhiltä, sekä miehiltä jotka eivät voi puolustaa itseään. Raadollisuudessaan feminismin pitää huutaa myös sorrettujen miesten puolesta.
Kyllönen peräänkuulutti tehokasta feminististä politiikkaa, joka puhuttelee kaikenlaisia ihmisiä, myös ”keittäjä Kaikkosta”.
On tehtävä arjen feminismiä, jonka jokainen nainen voisi ottaa omakseen.
– Tarvitsemme jonkinlaisen herätyksen. Viisi vuotta sitten luulin että lasikatto on hauras, mutta se on paksu! Eikä se vieläkään ole mennyt rikki. Tarvitaan timanttipora! Kyllönen tiivisti.
lehti 