Coriolanus on ristiriitaisuuksia pulppuava tragedia. Päähenkilö Caius Martius, josta myöhemmin tulee Coriolanus on juhlittu, voittoisa sotilas, joka vähättelee kansaa. Martius on rooliinsa kasvatettu, sillä hänen äitinsä lähetti pojan sotaan heti, kun tämä oli siihen tarpeeksi vanha. Martiuksella ei ole minkäänlaista kosketusta tavalliseen elämään. Monella tapaa Martius on itsensä uhri.
Martiuksen vastapelaajana toimii kansantribuuni Brutus Sicinius, joka ainakin lähtökohtaisesti on kansan puolestapuhuja.
Coriolanus on ensisijaisesti kertomus siitä, kuinka Martius tuhoutuu. Kansan karkotettua hänet kotikaupungistaan Martinius liittoutuu pahimman vihollisensa Aufidiuksen kanssa ja aikoo hyökätä entiseen kotikaupunkiinsa.
Tämän lisäksi Coriolanus kertoo siitä, kuinka valta vähitellen turmelee Brutus Siciniuksen. Kysymys kuuluukin, onko tämä kansanääni lopulta yhtään Coriolanusta parempi?
Kuka ikinä onkin voittaja, se ei ainakaan ole kansa eikä demokratia. Coriolanus on siis hyvin poliittinen näytelmä, joka on edelleen kiinni ajassa.
Pakottaa yleisön vuoropuheluun
Matti Rasilaisen ohjaus on vahva, tasainen ja puhutteleva.
Teatteri Kultsan Coriolanus on minimalistinen, intiimi ja intensiivinen näytelmä, joka pakottaa myös yleisön vuoropuheluun kanssaan. Lähes lavasteettomalla näyttämöllä elää uskomaton määrä erilaisia tapahtumapaikkoja. Suuret sotakohtaukset ovat täynnä pidäkkeetöntä aggressiivisuutta, niin henkisellä kuin fyysiselläkin tasolla. Kohtaukset paisuvat suuriksi siitä huolimatta, että sodassa on vain kaksi miestä. Kun Caius Martius (Tuukka Rantanen) ja Aufidius (Mikael Pajunen) törmäävät, tanner todellakin tömisee.
Rantasen Coriolanus on fyysinen ja ylimielinen. Hahmo, johon ei missään nimessä halua samaistua. Rantasen roolityö on vahvaa ja horjumatonta. Hän ottaa kaiken irti Coriolanuksen sisäisestä hulluudesta.
Mikael Pajunen luo Aufidiuksesta pehmeämpää sotapäällikköä, vaikka on vähintään yhtä verenhimoinen kuin Coriolanus. Pajunen esittää vastakohtaisuuksiaan taitavasti. Ostaa yleisön helposti puolelleen ja onnistuu pitämään roolinsa yllä, jopa ne pitkät ajat, jolloin hänen tehtävänään on vain seistä taustalla.
Naisrooleissa vahvimmasta vastaa Tiina Eteläaho, joka esittää Coriolanuksen äitiä Volumniaa. Eteläaho on vähintäänkin pelottava intensiivisessä roolissaan, jossa hän vähättelee tavallista kansaa ja nostaa oman poikansa kaiken yläpuolelle.
Kansa ponnahduslautana
Suurimman karaktäärin kuitenkin luo Teemu Kutvonen Brutus Siciniuksen roolissa. Alussa lempeydellään pelaava kansantribuuni muuttuu hitaasti ahneeksi oman etunsa tavoittelijaksi, jolle kansa on vain ponnahduslauta kohti suurempia päämääriä.
Shakespearen teksti on muutettu puhekieleksi, ratkaisu ei kenties tyydytä kaikkia katsojia, mutta valinta on onnistunut. Teksti itsessään ei ole kärsinyt muutoksesta, päinvastoin näytelmän sisältö tulee lähemmäs katsojaa juuri puhekielisyytensä ansiosta.
Kuten Shakespearen tekstit yleensäkin, myös Coriolanus on hauska kaiken traagisuutensakin keskellä. Ei ainoastaan silloin, kun senaattori Menenius Agrippan (Vesa Salmi) vatsa puhuu kansalle.
Ennen kaikkea Teatteri Kultsan tulkinta Coriolanuksesta tekee kunniaa kirjoittajalleen.
Teatteri Kultsa. William Shakespeare: Coriolanus. Ohjaus: Matti Rasilainen Rooleissa: Tiina Eteläaho, Mari Kostamo, Teemu Kutvonen, Mikael Pajunen, Jenna Pyykkö, Tuukka Rantanen, Rebecca Rautiainen, Vesa Salmi, Lari Ylönen.
uutiskirje 
