Ruotsalaisjännäri Hypnotisoija (Hypnotisören, 2012) ei kestä loppuun asti murhamysteerinä ja jännitysnäytelmänä: juonikuvio ei pidä pihdeissään niin kuin pätevän trillerin tulee tehdä. Tässä suhteessa Beckit ja Wallanderit ovat jokseenkin luotettavia.
Elokuva on silti katsomisen arvoinen, kun otetaan etäisyyttä pelkkään rikosvyyhteen. Leffa tarjoaa emotionaalisella tasolla paikoin tehokasta kyytiä tuntea se epätoivo ja ahdistus, mikä liittyy suurimpiin pelkoihimme. Asia tiivistyy eräässä lyhyessä kohtauksessa eleettömästi parilla lyhyellä repliikillä. Kysymys koskee huolta lapsesta.
Se liittyy läheisesti aviokriisiin, jonka ympärille rakentuu elokuvan kiinnostavin anti. Keskinkertainen rikosjännäri on jonkin aikaa varsin hyvä aviodraama.
Rankka perhekriisi ravistelee vanhempien suhdetta ja heidän mielenterveyttään. Lääkäri-isä (Mikael Persbrandt) on jo tapahtumien alussa vahvojen unilääkkeiden suurkuluttaja, kiitos menneisyyden painolastin.
Alun sokeeraava rikosnäyttämö tuo mukaan kauhulisän, mitä ei tarvitse pitää ohjaaja Lasse Hallströmin Amerikan-tuliaisina. Hallström on osoittanut jenkkileffoissaan olevansa hyvä näyttelijäohjaaja, ja tämä puoli on nytkin kohdallaan.
Persbrandt ja Lena Olin tekevät avioparina vahvat roolityöt. Tobias Zilliacus on kuivakas suomalaistaustaisena komisariona.
Hypnotisoija. TV1 sunnuntaina klo 21.55
uutiskirje 
