Junamatkan jälkeinen hevoskyyti kertoo, ettei ranskalaisfilmissä Kamarineidon päiväkirja (Journal d’une Femme de Chambre, 1964) eletä valmistusajankohdan nykyhetkessä. Tapahtuma-ajankohta on 1930-luvun alku Normandian maaseudulla.
Naispäähenkilö Celestine tuo Jeanne Moreaun itsetietoisessa hahmossa enemmän mieleen kartanon nuoren emännän kuin palveluskunnan edustajan, jollainen hän on.
Pariisista saapuva nainen ei pienestä hätkähdä, mitä miehiin tulee. Vanha isäntä käppäilee kenkäfetissin pauloissa, nuori isäntä (mainio Michel Piccoli) pälyilee kiimaisena eikä pysty pitämään näppejään erossa palvelijattarista. Naapurissa vaikuttaa salskea sotaveteraani ja oman väen keskuudessa aktiivi äärioikeistolainen.
Tarinassa tapahtuu selkeä käänne, kun vanha isäntä ”suutaroi” itsensä hengiltä ja seutua järkyttää julma henkirikos. Samalla Celestine nostaa profiiliaan.
Ohjaaja Luis Buñuelille tyypillisesti leffa tuikkii mustaa huumoria sekä terävää, illuusiotonta ja melkeinpä kylmäävää satiiria. Elokuvaan on tiivistetty mikrokosmos, jossa on ilmeisen osuvia aineksia kuvatun aikakauden ranskalaisen yhteiskunnan henkisestä ilmapiiristä.
Siitä on hätkähdyttävän suora yhteys eurooppalaiseen nykypäivään. Asia täsmentyy, kun Cherbourgin satamakaupunkiin sijoittuvassa päätöksessä mielenosoittajat hehkuttavat ilmoille juutalais- ja muukalaisvihaansa.
Pohjana oleva Octave Mirbeaun romaani on vuodelta 1900.
Kamarineidon päiväkirja. Yle Teema perjantaina klo 21.15
uutiskirje 
