Taas tulee Stanley Kubrickin kulttifilmi Hohto (The Shining, 1980). Sen angloamerikkalaisissa aikalaisarvioissa esiintyi myös penseitä näkemyksiä.
Eräs arvio on napakymppi. Siinä Hohto rinnastettiin Amityville-sarjan aloitusfilmiin Luojan tähden paetkaa (1979), jonka keinotekoiseksi sukulaisteokseksi Kubrickin opus teilattiin. Sattuvasti sanottu.
Myös alkuperäisteoksen kirjoittaja Stephen King suivaantui näkemästään heti tuoreeltaan. King purki ärtymystään vielä viime vuonna, mikä on ymmärrettävää: Hohdossa tapahtuu kauhun näyttävä ulkoistaminen. Tekotaiteellisuus hyppää silmille muustakin kuin Jack Nicholsonin kiiluvasta katseesta. Jälkikasvu (Danny Lloyd) on varsinainen meedio pikkuvesseliksi, äiti (Shelley Duvall) taiteilee siinä välissä.
Kubrickin ja Diane Johnsonin kässärin kantavia teemoja ovat yksilöllisen minuuden hajoaminen ja ydinperheen kriisi. Jälki on kalseaa ja teennäistä.
Alkupuolella kuultavan perhetragedian ja viimeisen otoksen ryhmävalokuvan väliin jää kauhufilmi, joka kuvittaa kirottu talo -perinnettä vinoon toistuvasti osuvalla kirveellä.
John Alcottin hieno kuvaus tarjoaa vaikuttavia näkymiä. Varsinainen herkkupala on episodi, jossa alaston nainen (Lia Beldman) nousee kylpyammeesta, lähestyy Nicholsonia ja – poikki, eipä kerrota enempää.
Hohto. Yle Teema klo 21.00
uutiskirje 
