Esityksen alussa porukka skoolaa etikalla, yksi kieltäytyy ja saa kuulan kalloon. Lopussa kaikki skoolaavat yksituumaisesti. Etappien välissä on nopeatempoinen kimara Sattumia, Daniil Harmsin teksteihin pohjaava uutuusnäytelmä. Ohjaus on Lauri Maijalan ja vauhtia pitää yllä kuusi näyttelijää.
Daniil Harms (oik. Juvatshov) syntyi Pietarissa 1905 ja kuoli vankilassa Leningradissa 1942. Hänen nopea elinkaarensa oli yhtä absurdia kuin hänen tekstinsä, ja ympäröivä neuvostoelämä. Harmsin ystävineen luoma ”Oberiu” oli 1926–30 toiminut surrealistiryhmä, joka herätti kiinnostusta ja raivoa taide- ja puolueväessä. Ryhmän avainsanoja olivat absurdi, banaali ja groteski.
”Oberiun” (’Todellisen taiteen yhdistys’) jäsenten tekstejä pääsi julki hyvin säästeliäästi, ja Harmsin tavoin moni hankki elannon lastenkirjoilla. Lähes kaikki oberiutistit kuolivat 1941–42 leirillä tai vankilassa. Postuumia mainetta ryhmälle alkoi kertyä 1960-luvulta pitäen.
Lähes kaikki oberiustit kuolivat 1941–42 leirillä tai vankilassa.
Uskollinen kirjailijan hengelle
Sattumia on teatteritapaus. Näemme teknisesti viimeistellyn esityksen, jossa elementit napsahtavat kohdilleen: täsmäajoitukset, lavastus ja puvut, valot ja äänet, salamavaihdot…
Merkittävintä silti on, miten tarkoin Maijala ja näyttelijät kaivavat esiin harmsilaiset tunnelmat, juuri absurdin ja groteskin yllätyksen. Esitys on kirjailijan hengen mukainen, uskollisuuteen asti.
Harmsin tekstinpätkien pohjalta nivotaan sarja jonotusnumeron tahdissa juoksevia kohtauksia. (Numerot pysähtyvät lukuun 42, Harmsin kuolinvuoteen.) Äkkiseltään pikakuvat näyttävät äärimielettömiltä, niistä puuttuu arkijuoni ja pikkusievä logiikka. Sellaista sattuma on, todennäköisyyksien vastaista.
Esitys on kauhukuvasto, jossa pahoinpidellään ja nitistetään, jossa onnettomuus ja kuolema odottavat alati omaa vuoronumeroaan. Ihmisiä päästetään vaivatta päiviltä. Tuhahteleva humanisti muistakoon, että teatterissa ikään kuin istutaan potentiaalisten maailmojen odotushuoneessa. Ikkunasta itsemurhaan hyppyytettävät vanhukset ovat roolihahmoja.
Kansa Stalinin kuraa
Mistä kolkot visiot viestivät?
Lyhyesti: maailmasta ilman myötätuntoa. Kun rakkaus, innoitus ja humaani järki eliminoidaan, ihmiset typistyvät subjekteiksi ja objekteiksi, heidän kanssakäymisensä juonittelevaksi peliksi ja uloslyöntikilvaksi. Normit nojaavat väkivaltaan. Kaikkea tätä näytelmä heijastaa skarpisti, ja voisiko sanoa kuolettavan hauskasti.
Väistämätöntä on myös kysyä, mistä sitten Harmsin hyytävä maailma kumpuaa. Hän eli aikuisuutensa 1920–30-luvun neuvostomaassa, sosiaalisen mielivallan alla, missä yksilö oli peittynyt utooppisten projektien sumuun eikä hänen ihmisarvoaan tunnustettu arvoksi sinänsä. Kansa oli rakennuspuita ja käyteainetta, Stalinin kuraa.
”Tällaista oli elämä Neuvostoliitossa.” Ironisen välisspiikin lomasta vilahtelee viitteitä Harmsia ympäröivään yhteiskuntaan ja historiaan. Ja kun lavalle astuu Leo Tolstoi yöastiansa antia ylpeästi esitellen, on ehkä hyvä tietää, että Harmsin isä oli syvästi tolstoilainen.
Voi totta kai ajatella Sattumien viittovan tulevaisuuteen, että dystopia on aatteista ja aikakausista riippumaton universaali kommentaari ja varoitushuuto. Olkoon miten päin hyvänsä, tehokkaasti esitys nasahtaa.
Komin kantahenkilökunta, Arttu Kapulaisella jatkettuna, tekee notkeasti sujuvaa yhteistyötä. On hulvatonta peruukkimenoa, lennosta vaihtuvia kymmeniä rooleja. On aistittavissa, kuinka helpottavaa näyttelijöiden on päästää välillä kunnolla irti, vaikka sitten täsmällisesti orkestroidussa anarkiassa.
Nyt joukolla teatteriin, kärsitään yhdessä! Valot pois, sano mummo ku silmä puhkes.
Daniil Harmsin Sattumia. Kom-teatteri. Ohjaus ja sovitus Lauri Maijala. Lavastus Janne Vasama. Puvut Niina Pasanen. Äänet Jani Rapo. Valot Kari Vehkonen ja Max Wikström.
Rooleissa Arttu Kapulainen, Laura Malmivaara, Vilma Melasniemi, Niko Saarela, Eeva Soivio ja Pekka Valkeejärvi.
uutiskirje 