Kun Euroopan keskuspankki EKP avasi maaliskuussa uuden 1,4 miljardia euroa maksaneen pääkonttorinsa Frankfurtissa, avajaisia suojasi 9800 poliisia, 28 vesitykkiä ja terrorisminvastainen erikoisyksikkö GSG 9.
Talouskurin arkkitehtejä turvasi lisäksi sata kilometriä mellakka- ja piikkilanka-aitaa. Kivenheittäjien pelossa konttorin aulalasit suojattiin puulevyillä hyvissä ajoin ennen avajaisia.
Avajaisaamuna tuhannet EKP:n ”tuhon politiikkaa” vastustaneet mielenosoittajat neljästäkymmenestä eri maasta tukkivat keskustan kadut, polttivat poliisiautoja, rakensivat barrikadeja ja rikkoivat pankkien ikkunoita samalla, kun poliisit ampuivat vesitykeillä, hakkasivat mielenosoittajia ja raahasivat heitä hiuksista.
Tapahtuma osoitti taas kerran, kuinka finanssikapitalismi perustuu konkreettisesti väkivaltaan. Vielä enemmän finanssiväkivalta tuntuu arjessa asuntovelallisten häätöinä, työttömyytenä, julkisten palveluiden ja tulonsiirtojen leikkauksina, mielenterveysongelmina, siirtolaisten kontrolleina ja poliittisena toivottomuutena.
Vaikka finanssikapitalismin seuraukset ovat karmaisevia, on kuitenkin kyseenalaista, miten hyvin ymmärrämme sitä.
Finanssitalous on todellisuutta
1700-luvulla kehittyi fysiokraateiksi kutsuttu taloustieteellinen liike, joka arvosteli teollista vallankumousta taloudellisesti ongelmalliseksi, koska ”koneita ei voi syödä”. Fysiokraattien mukaan vauraus tuli maanviljelyksestä. Kauppiaat ja teollisuus nähtiin epätuottavina aloina, jotka vain loisivat viljelijöiden tuottamaa ruokaa.
Samankaltaisia äänenpainoja löytyy nykyään esitetystä kritiikistä, jonka mukaan finanssikapitalismi vain loisii ”oikeiden tavaroiden ja palvelujen tuotantoa” eli niin sanottua reaalitaloutta. Finanssitalous olisi jotenkin vähempiarvoista tai vähemmän todellista aineelliseen tuotantoon nähden.
Sekä fysiokraatit että perinteiset finanssitalouden kriitikot kuitenkin unohtavat, että uudet tuotantomuodot läpäisevät vanhat ja muokkaavat niitä. Koneellistuminen mullisti myös maanviljelyksen. Finanssivetoistuminen organisoi uudelleen koko reaalitalouden, kun jokainen tuotanto- ja kulutusteko on sidottu rahoitusmarkkinoihin.
Ruokakaupassa ollaan finanssitaloudessa, kun maksetaan luottokortilla, ja uudet puhelimet ja autot hankitaan osamaksuilla. Kaikkialla ollaan sijoitusten, korkojen ja luottojen piirissä.
Niin kuin teollistumista ei voi erottaa maanviljelyksestä, siten finanssitaloutta ei voi erottaa ”reaalitaloudesta”. Ei ole erikseen reaali- ja finanssitaloutta, vaan ne muodostavat yhden sekasotkun, aivan kuten teollisuus ja maatalouskin.
Pääoman kommunismi
Christian Marazzin Finanssikapitalismin väkivalta tarkastelee tapaa, jolla finanssivetoistuminen muokkaa taloutta. Sveitsiläisen taloustieteilijän teos julkaistiin alun perin 2009, ja se viittaa paljon talouskriisin alkuaikojen aineistoihin.
Finanssivetoistuminen tarkoittaa Marazzille uutta pääoman kasautumisen muotoa, jossa yritykset kaappaavat yhä enemmän perinteisten tuotantoprosessien ulkopuolella luotua arvoa, siis ihmisten ”ilmaiseksi” tekemää työtä.
Samalla poljetaan palkkoja, jolloin kulutuksen kasvu on mahdollista vain yksityisen velkaantumisen avulla. Voittoja ja työntekijöiden säästöjä investoidaan työpaikkojen luomisen sijaan osakemarkkinoille.
Valtion sijaan taloutta hallitsevat yritykset, ja keskuspankkien sijaan rahaa hallitsevat finanssimarkkinat. Finanssimarkkinoiden väkivalta on romahduttanut ihmisten luottamuksen talouteen ja yhteiskuntaan, leikannut palkkoja, eläkkeitä ja julkisia palveluita sekä alistanut miljoonat velkasuhteisiin, jotka muuttuvat nopeasti käskytyssuhteiksi.
Marazzi katsoo, että kapitalismin kriisien hoidossa toteutuu eräänlainen perverssi kommunismin muoto, ”pääoman kommunismi”, jossa valtio tyydyttää finanssitoimijoiden eli pankkien, vakuutusyhtiöiden, sijoitusrahastojen ja hedge fundien tarpeet sekä ”alistaa yhteiskunnan markkinoiden diktatuuriin”.
Tutkijaliitto tekee tärkeää työtä kääntämällä italian- ja ranskankielistä keskustelua ja julkaisemalla hienoja esipuheita, mutta toimitustyössä kustantamo saisi skarpata.
Marazzin kirjassa viitteet nettiosoitteineen on tungettu epäselvästi leipätekstin sisään, teksti on täynnä kursivoituja termejä, jotka olisi voinut suomentaa tai jättää kursivoimatta, ekonomisti Nouriel Roubinin etunimi on väärä, biljoona on käännetty triljoonaksi ja niin edelleen.
Christian Marazzi: Finanssi-kapitalismin väkivalta. Suomen-tanut Eetu Viren. Tutkijaliitto 2015. 103 sivua.
uutiskirje 