2000-luvun alussa yhteiskunnallisissa liikkeissä vallitsi valtava innostus. Syntyi vaihtoehtoista globalisaatiota tavoittelevaa toimintaa, vasemmalle kallellaan olevia hallituksia Etelä-Amerikkaan ja Maailman sosiaalifoorumi.
Liikehdintä oli kuitenkin epämääräistä. Siinä havahduttiin talouden poliittisuuteen ja toisenlaisen maailman mahdollisuuteen, mutta ei osattu antaa konkreettisia vaihtoehtoja, arvioi maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen.
– Liikehdintä jakautui 2010-luvulle tultaessa. Osa katsoi, ettei epämääräisestä liikehdinnästä tule mitään, vaan tarvitaan politiikkaa, ja politiikka tapahtuu valtioiden kautta. Siksi lähdettiin kamppailemaan valtiovallasta ja tarvittiin johtajia, kuten Hugo Chávez.
On luontevaa, että anarkistinen ajattelu on nousussa Suomessa.
Osa ihmisistä taas vastusti kaikkea edustuksellisuutta, mikä johti Occupy Wall Streetin ja Espanjan Indignadosin kaltaisiin demokratiaa kadulta hakeviin liikkeisiin.
Teivaisen mukaan jaosta syntyi liiallinen vastakkainasettelu.
– Ollaan joko antipoliittista kansalaisliikehdintää, jossa vältetään hierarkioita ja johtajuuksia niin paljon, että hylätään edustuksellisuus ja ajatellaan, että vain minä voin edustaa itseäni tällä aukiolla. Tai sitten lähdetään politiikkaan ja puolueisiin, jotka pyrkivät ottamaan valtion haltuun.
– Itseäni kiinnostaa, mitä näiden välissä on. Etsin toimijoita, jotka eivät tyydy naiiviin kaiken edustuksellisuuden vastaiseen occupy-puheeseen, mutta eivät myöskään ajattele, että vaihtoehto sille voi olla vain valtiovallan valtaaminen.
Teivainen pitää opetuksesta taukoa vuoden 2016 syksyyn asti ja tutkii Helsingin yliopiston Tutkijakollegiumissa valtioiden ulkopuolisia politiikan tekemisen tapoja.
Talous politisoituu
Vuonna 2002 Teivainen ennusti Kansan Uutisten haastattelussa vuosikymmenen demokratiakehityksen ja jopa tämän kevään vaalikeskustelun. Hän puhui vallan siirtymisestä kansalaisilta valtionvarainministeriöihin, kansainvälisiin talousorganisaatioihin ja luottoluokituslaitoksiin sekä ennusti, että valtion velkaa käytetään kiristämiseen ja pelotteluun.
Teivainen näkee saman kehityksen jatkuvan. Kun talouden ala laajenee, demokratia saattaa jäädä samankaltaiseksi nimelliseksi jäänteeksi kuin monarkia. Kuningas ei todellisuudessa hallitse Ruotsissa, mutta myöskään demokratia ei todellisuudessa hallitse talouden valtaamassa maailmassa.
– Vaikka isoin pyrähdys yksityistämisprosesseissa on jo ollut, nyt on sellainen vaihe, että esimerkiksi erilaisten kauppasopimusten avulla koetetaan tehdä kehityksestä mahdollisimman peruuttamatonta, Teivainen arvioi.
Hän viittaa TTIP-kauppasopimukseen sisältyvään investointisuojaan. Sillä pyritään estämään tehtyjen päätösten muuttaminen, vaikka valta vaihtuisikin vaaleissa.
Jotain on muuttunut, jos vertaa vuoteen 2002. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF operoi nyt Euroopassa, ja sen politiikkasuositukset ovat muuttuneet hieman. Taloudellinen moniäänisyys on lisääntynyt.
– Kai olisi ollut hassua 10 vuotta sitten, että vasemmistoliiton puheenjohtaja vetoaa Kansainväliseen valuuttarahastoon, Teivainen naurahtaa ja viittaa Paavo Arhinmäen leikkausten vastaisiin vaalipuheisiin. Sitten hän vakavoituu ja lisää:
– Jos IMF:ään vedotaan auktoriteettina, olisi myös hyvä muistuttaa, että se on epädemokraattinen itsevaltiuden linnake.
Talouskehityksestä huolimatta kaikki ei näytä synkältä.
– Samalla kun kapitalistinen talous saa enemmän poliittista valtaa, talouden poliittinen luonne saattaa tulla ilmeisemmäksi.
Teivainen näkee tässä mahdollisuuden muutokselle. Jos esimerkiksi velkaantuminen aletaan mieltää poliittiseksi kysymykseksi, siihen liittyviä päätöksiä on helpompi demokratisoida.
Vapaus kuuluu vasemmistolle
Oikeisto väittää edustavansa talousihanteita, jotka edistävät vapautta. Todellisuudessa oikeisto pyrkii pönkittämään omistamiseen perustuvia etuoikeuksia, Teivainen sanoo.
Liberaalien tai libertaarien sijaan pitäisi puhua ”omistusoikeistosta” tai kirjailija Ursula Le Guinia seuraten ”propertarismista”, joka tulee englannin omaisuutta tarkoittavasta sanasta property.
Yksi Teivaisen tavoitteista on, että vapauteen liittyvät liber-alkuiset termit otettaisiin sinne, minne ne kuuluvat. Siis vasemmiston haltuun.
– On huolestuttavaa, että merkittävä osa vasemmistosta Suomessa ja maailmalla näyttäytyy taloudesta puhuessaan vapauden vastustajana, Teivainen sanoo.
– Esimerkiksi TTIP-sopimusta arvostelevissa mielenosoituksissa ollaan vapaata kauppaa vastaan sen sijaan, että oltaisiin kapitalistista sääntelyä vastaan. Vapaakaupasta puhuminen on paitsi empiirisesti väärin, myös toiminnan innostavuuden ja vaalivoittojen kannalta tyhmää.
Vapaakaupan vastustamisen sijaan tulisi Teivaisen mielestä osoittaa, ettei reaalikapitalismissa ole kyse vapaakaupasta, vaan maailmantalous on lähinnä yritysprotektionismia, siis kapitalistista suunnittelutaloutta.
Edustaminen on ongelma
Teivaisen mukaan suomalaisen vasemmiston yksi ominaispiirre vuosikymmenten ajan oli, että siitä puuttui anarkistinen vapautta korostava perinne.
– Radikaalius tarkoitti vasemmistossa suurin piirtein sitä, kuinka kiivaasti halusi suudella Leonid Brežneviä. Tätä taustaa vasten minusta on luontevaa ja sympaattista, että anarkistinen ajattelu on nostamassa päätään Suomessa.
Teivainen ei ole anarkisti, mutta hän pitää hyvänä anarkistien huomiota siitä, että maailman demokratisoiminen edellyttää demokraattisia toimintatapoja. Politiikan keinoja ja päämääriä on hankala erottaa toisistaan: jos haluamme toisenlaisen maailman, meidän pitää yrittää toimia jo nyt niin kuin sellaisessa maailmassa toimitaan.
Anarkistisen ajattelun ongelmana Teivainen pitää, että koska siinä on nähty valtio niin pahana, poliittiset vaihtoehdot ovat olleet valtiota pienempiä. Samalla on ajateltu, että kukaan ei voi edustaa toista, vaan kaikesta täytyy päättää paikallisesti.
– Jos jokainen voi edustaa vain itseään, niin laajemman yhteiskunnallisen toiminnan järjestäminen tulee hankalaksi, Teivainen sanoo.
Sitä paitsi päätöksenteon paikalle matkaaminen edellyttää aikaa ja resursseja, kuten bussi- tai lentolippua.
– Köyhillä on vähemmän mahdollisuuksia päästä paikalle. Jos heiltä evätään myös mahdollisuus antaa kenenkään edustaa itseään, tulee luokkavääristymä.
Kun vastustetaan edustuksellisuutta, saatetaan teeskennellä, että kyseessä on vallankäytöstä vapaa tila, vaikka näin ei ole. Sitä paitsi liikkeet toimivat usein edustuksellisesti, vaikka väittävät muuta.
– Occupy-liikkeessä korostettiin sitä, että jokainen edustaa vain itseään. Silti liikkeen pääslogan on, että “me olemme 99 prosenttia”, mikä on yltiöedustava väite.
Tori siellä, aukio täällä
Teivaista kiinnostavat erityisesti poikkikansalliset yhteenliittymät. Globaalit liikkeet ovat nykyään vähemmän linkittyneitä keskenään kuin 2000-luvun alussa, vaikka internet ja kommunikaatiovälineet ovat kehittyneemmät.
Enää ei koeta tarvetta samanlaisiin kasvokkaisiin tapaamisiin, koska internet on olemassa. Toisaalta kehittyvä kielenkääntöteknologia voi olla suuri juttu poikkikansallisten liikkeiden kehityksessä.
2010-luvulle tultaessa globaalit tavoitteet jäivät taka-alalle ja aktivismi paikallistui. Vallattiin tori siellä ja aukio täällä. Pohjois-Afrikassa syntyi arabikevät. Avoimeksi jäi kysymys siitä, miten linkittää erilaiset kamppailut.
Kysymyksen voi muotoilla t-paidan avulla.
Teivainen kertoo nähneensä näin paidan, jossa Occupy Wall Street -iskulauseesta oli vedetty Wall Street yli ja sen päälle kirjoitettu all streets.
– Miten päästään paikallisesta valtaustoiminnasta siihen, että vallataan kaikki kadut?
uutiskirje 
