Tango, naisen vietteleminen ja shakki ovat taistelulajeja. Ne vaativat armotonta pelisilmää ja vastapuolen seuraavien siirtojen havaitsemista. Ellei hallitse tanssiaskeleita, tallaa daaminsa varpaille ja peli on menetetty heti tangon alkutahdeilla. Samoin käy shakissa, jos paljastaa epäröimällä aikeensa vastapelurille. Todellisia tunteita ja päämääriä ei näissä kolmessa lajissa ole varaa paljastaa, ellei halua tulla yllätetyksi ja menettää mahdollisuutensa.
Tampereen Työväen Teatterin Arturo Pérez-Reverten romaaniin perustuva, Tiina Puumalaisen ohjaama Kohtalon tango kuljettaa katsojaa argentiinalaisen tangon tahdeissa 1920-luvun Buenos Airesista toisen maailmansodan aaton tunnelmiin Nizzassa ja kuusikymmentäluvun Sorrentoon.
Arturo Pérez-Reverte on Espanjan menestyksekkäimpiä nykykirjailijoita. Hänen teoksiaan on käännetty 19 kielelle ja niitä on julkaistu 32 eri maassa. Lukijoiden rakastamissa teoksissa historialliset aiheet yhdistyvät arvoituksellisiin jännitysjuoniin, joissa salaisuudet paljastuvat kerros kerrokselta, niin Kohtalon tangossakin.
Se tiivistää elettyjen elämien valot ja varjot, valheet ja viettelykset koskettavasti ja kauniisti.
Maailman ensi-iltansa saanut visuaalisesti upea esitys hakee kiinnostavuutensa historiallisesta kontekstista ja taiteellisuutensa erinomaisten näyttelijöiden ja hurmaavien tanssijoiden tulkinnoista.
Vain orkesteri puuttuu
Tiina Puumalaisen ohjaus on oivaltava. Tapio Järvisen upeasti lavastaman esityksen kulissit ovat komeat ja Jarkko Tuohimaan äänimaailmat taiten valittuja. Olisipa vielä ollut oikea orkesteri.
Tangon soidessa taustalla Euroopassa ja maailmassa kuohuu. Päähenkilö, argentiinalainen Max Costa sotkeutuu tahtomattaan niin Mussolinin valtataisteluihin kuin Espanjan sisällissodan syövereihin. Ei tosin keskellä veristä rintamaa, vaan turvallisen matkan päässä Nizzassa.
Kohtalo ja tuuri vaihtelevat Costan etsiessä nopeita vaurastumismahdollisuuksia suihkuseurapiirien kaunottaria hännystellen. Kun kova kundi, tämä nokkela herrasmiesvaras, salonkitanssija ja seikkailija tanssii varsin taipuisasti, käyvät daamit kuumina. Ja korut sujahtavat lainapuvun povariin. Hän on kaikin puolin sutki ja laatutietoinen useimmiten onnistuen hankkeissaan.
Costa pääsee piireihin, joissa kuitenkin on sivullinen. Hän on mies, joka menettää varjonsa, siteet ja yhteytensä menneisyyteensä. Mies on tuuliajolla, mutta haksahtaa rikoksen polulle tuon tuostakin sotkeutuen myös poliittisiin koukeroihin luotettuna varkaana ja juonittelijana.
Naiset menevät ja tulevat, mutta yksi on ylitse muiden Mecha Inzunza de Troye, nuoruuden rakastettu, joka palaa Costan elämään eri käänteissä. Mechassa on jotain ainutkertaista, rakkautta häneen ei naistenmies Costa voi vastustaa. Heistä tulee elinikäiset ystävät, toistensa tukijat ja rakastavaiset. Kaikki se kestää lähes raamatullisesti.
Mecha seuraa Maxia varjon lailla. Perustuuko sekin lopulta vääriin tulkintoihin ja virheellisiin arviointeihin vastapelurin siirtoja kohtaan?
Kylmän sodan shakkilaudalla
Katsojat viedään Buenos Airesin pahamaineisista tanssikapakoista Euroopan suihkuseurapiireihin upeiden tanssiesitysten myötä. Max Costan elämänpelin lisäksi esille nousee pelien kuningas shakki. Näin mukaan saadaan toisen maailmansodan jälkeiset, kylmän sodan aikaiset juonittelut KGB- tyyppien ja shakinpelaajien välityksellä. Näissäkin kuvioissa Costaa tarvitaan.
Max Costan elämä on kuin shakkipeliä, yksikin väärä siirto, ja herrasmieskoijarin kulissit kaatuvat.
Sirpa Suutari-Jääskön ja Jukka Haapalaisen tangokoreografiat Nicke Lignellille, Soili Markkaselle, Jyrki Mänttärille ja Emma-Sofia Hautalalle ja heidän pakahduttavat tanssiesityksensä nousevat esityksen keskiöön elävöittäen ajoin hieman puisevaa tarinan kerrontaa.
Erityisen vakuuttava – ah! kuinka notkea – on Nicke Lignell, ja mallikkaasti kaikki neljä päähenkilöä suoriutuvat tehtävistään. Emma-Sofia Hautalassa on glamouria hänen heittäytyessään Costan ja tangon vietäväksi. Katsomoon välittyy intohimoinen ote niin näyttelemiseen kuin eritoten tanssimiseen kaikkien neljän päähenkilön myötä.
Huumoria synkähköön tarinaan tuo hauska, Jaana Oraviston esittämä paronitar von Schwarzenberg, joka tukee Max Costaa hänen toimissaan kuin paraskin parittaja.
Nuoren ja vanhan Maxin ja Mechan kaksoisroolit ja rinnakkaiset tilat toimivat hyvin syventäen henkilökuvia eri aikajanoilla.
Maxin kertojaääni kommentoi Maxin värikästä elämää – ja hyvä niin – muutoin katsojan olisi hieman hankala pysyä mukana tarinan sukkelissa käänteissä.
Esityksen vavahduttavin kohtaus on jo ikääntyneiden Maxin ja Mechan syvän melankolinen tanssi Napolinlahden valojen loistaessa taustalla. Se tiivistää elettyjen elämien valot ja varjot, valheet ja viettelykset koskettavasti ja kauniisti.
Tampereen Työväen Teatteri: Kohtalon tango. Perustuu Arturo Pérez-Reverten romaaniin.
Käsikirjoitus ja ohjaus Tiina Puumalainen.
Päärooleissa: Nicke Lignell, Emma-Sofia Hautala, Jyrki Mänttäri ja Soile Markkanen.
Lavastussuunnittelu Teppo Järvinen. Pukusuunnittelu Marjaana Mutanen. Valosuunnittelu Juha Haapasalo. Äänisuunnittelu Jarkko Tuohimaa.
Koreografia Osku Heiskanen sekä Sirpa Suutari-Jääskö ja Jukka Haapalainen. Kampausten ja maskien suunnittelu Pepina Granholm.
Yhteistyössä Tanssiteatteri MD
Juttua korjattu 13.10.2015:
Äänimaailma on Jarkko Tuohimaan, ei Juha Haapasalon.
uutiskirje 
