PAWN SACRIFICE – KOHTALOKAS SIIRTO (USA 2014). Ohjaus: Edward Zwick. Käsikirjoitus: Steven Knight. Perustuu Knightin, Stephen J. Rivelen ja Christopher Wilkinsonin tarinaan. Kuvaus: Bradford Young. Musiikki: James Newton Howard. Pääosissa: Tobey Maguire, Liev Schreiber, Peter Sarsgaard, Robin Weigert.
Shakkilaudan heikoimman nappulan eli sotilaan (pawn) uhraamiseen viittaava kelpo amerikkalaisfilmi Pawn Sacrifice – Kohtalokas siirto kuvaa ja taustoittaa 1972 Reykjavikissa käytyä ottelua. Siinä amerikkalainen Bobby Fischer voitti maailmanmestaruuden neuvostoliittolaiselta Boris Spasskilta.
Ottelu herätti suurta maailmanlaajuista huomiota. Siihen vaikutti osaltaan tuolloinen Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välinen suurvaltapoliittinen vastakkainasettelu. Shakki kuvasti sitä osuvasti.
Kylmän sodan tuulet 1950-luvun alusta 1970-luvulle välittyvät selkeinä. Tässä mielessä parhaimmillaan kihelmöivän tiivistunnelmainen elokuva tarjoaa vähintään yhtä pätevää ajankuvaa kuin viikko sitten ohjelmistoon tullut Spielberg-filmi Vakoojien silta (2015).
Elokuvan Fischer (Tobey Maguire) painottaa shakin luonnetta kamppailulajina. Näkemys vastustajan egon murtamisesta osoittaa hänen sisäistäneen säälimättömän kilpailumentaliteetin.
Toisaalta Fischerin kasvualusta kuvataan kaikkea muuta kuin keskivertoamerikkalaiseksi. Yksinhuoltajaäidin esimerkiksi annetaan ymmärtää olevan poliittisesti vasemmistolainen. Kaiken lisäksi hän on juutalainen, joten Fischerin kiihkeä antisemitismi ei tunnu ihan terveeltä. Hänen tunnettuun Hitler-ihailuunsa ei leffassa puututa.
Alkajaisiksi Fischer pistää hotellin kaluston säpäleiksi. Piilotettujen mikrofonien etsintä ei kuitenkaan tuota tulosta. Ironista on, että eräässä toisessa kohtauksessa Spasski (Liev Schreiber) puhuu avoimesti näkymättömissä olevalle kuulijakunnalle.
Isoveli valvoo Fischeriä toisin: on tunnettu fakta, että hänen pistämisessään aisoihin Reykjavik-matsissa oli tärkeä osa Yhdysvaltain ulkoministerillä Henry Kissingerillä. Tämä ilmenee myös elokuvasta.
Hotellihuone-episodin jälkeen käynnistyvä takauma jäljittää osuvin rajauksin Fischerin tietä shakin ihmelapsesta lajin huipulle. Näin Kohtalokkaasta siirrosta muotoutuu elämäkertafilmi, joka dynaamisen kronikan muodossa näyttää, miten tietyn pisteen jälkeen kysymys ei enää ole suuruudenhullusta minäkeskeisestä oikuttelusta.
Mielenterveysongelmat veivät Bobby Fischerin sittemmin paljolti mukanaan, kuten lopun dokumentaariset pätkät hänen myöhemmistä vaiheistaan havainnollistavat. Tekijöiden tulkinta Fischerin persoonasta tuntuu suurten linjojen osalta ja lajityypin raameissa oikean suuntaiselta. Kohtalokas siirto on oiva täydentävä pari dokumentille Bobby Fischer vastaan maailma (2011).
Tobey Maguire tekee mainion roolityön. Kun shakkitaiturin päässä oikein kunnolla surraa, niin se näkyy Maguiren otteissa: etenkin silmätyöskentely on vaikuttavaa, kuin parhaankin lätkäveivaajan mailan käsittely.
Hieman nariseva ääni lujittaa Maguiren ”neuroenergisen” roolisuorituksen sähköisyyttä.
Edward Zwickin fiksu ohjaus pistää viihdyttävää virtaa niihin avaimiin, joita käsikirjoitukseen on hahmotettu. Sävytykseen mahtuu myös mehevän ironista huumoria, sekä päähenkilön että neukkujen suhteen. Liev Schreiber tekee hänkin maukkaan roolityön Amerikan visiitillään flipperistä innostuvana neuvostomestarina. Elokuva havainnollistaa, ettei hänen osansa jenkin sekoilutulituksessa ole ollut kadehdittava.
Paljon elokuvan voimasta rakentuu britti Steven Knightin kaleidoskooppimaisen kässärin varaan. Knight on kunnostautunut ennenkin luomalla väkeviä näyttämöitä ja särmikkäitä roolihahmoja, ja jopa hyvinkin pieneen tilaan. Tästä ovat erinomaisia esimerkkejä niinkin erilaiset elokuvat kuin Dirty Pretty Things (2002), Eastern Promises (2007) sekä hänen oma ohjaustyönsä Locke (2013).
uutiskirje 
