Johannes Linnankosken romaaniin pohjautuva Laulu tulipunaisesta kukasta (1938) kuvittaa ohjaaja Teuvo Tuliolle tyypilliseen tapaan rakkauden ja aistillisuuden mahtia.
Alku on valaiseva johdatus tuliolaiseen maailmaan. Epäilemättä tällainen meininki saattaa joillakin avata nauruhanat.
Viimeinen pari uunista ulos -kisailu nuorten aikuisten kesken johtaa eräällä parilla niittykirmailun kautta neidon aittaan. Eroottisen poltteen tunnusmerkkinä välkehtivät valtaisat kasvolähikuvat ovat ehtaa Tuliota.
Koskelan Olaville (Kaarlo Oksanen) vierailu Ellin (Nora Mäkinen) aitassa merkitsee lähtöä kotitilalta. Agraarisen maailman sukupuolimoraalin ankaruus tulee ilmi ikimuistoisessa episodissa. Äitimuorin ja aikamiespojan vaitonainen marssi kotia kohti on omanlaistaan ristisaattoa – vain taivaan jyrähdykset puuttuvat.
”Gasellin” kohtalo on kovempi, kuten yleensäkin rakkautensa lumoamilla naisilla Tulio-filmeissä. Melodramaattinen kiihko ja teatraalinen näyttelijätyöskentely luovat kömpelön vaikutelman, mutta leffalla on myös ansionsa.
Visuaalinen hohdokkuus tarjoaa nautittavaa katsottavaa sekä kasvo- että luontokuvauksen osalta, ja hyvää jälkeä on myös Olavin sankarillisessa koskenlaskunäytöksessä. Kuvaaja on Fred Runeberg.
Laulu tulipunaisesta kukasta
TV1 ke klo 13.20
uutiskirje 
