Michael Moore pohjustaa lähinnä Eurooppaan suuntautuvan visiittinsä Yhdysvaltain sotaisalla lähihistorialla. Inhimillisen kärsimyksen tuottamisen ohella rahaa sotimiseen maailmalla on palanut tuhottomasti, ja mitä on voitettu?
Mooren mukaan ei mitään – Irakin onnettomasta retkestäkin jäi luvattu öljy saamatta.
Mooren ideana on tuoda vieraista maista hyviä eväitä käytettäväksi kotimaansa epäkohtien parantamiseksi. Tältä pohjalta Moore on pieni pilke silmäkulmassa taivalta taittava hyväntahdon lähettiläs.
Kohdemaita ovat Italia, Ranska, Suomi, Slovenia, Saksa, Norja ja Portugali. Pohjois-Afrikan Tunisiassa saadaan tuulahdus naisten osasta vapaamielisessä muslimivaltiossa.
Naisten osa nousee tarkempaan syyniin Islannissa. Entisen presidentin Vigdis Finnbogadottirin sekä muutaman naispuolisen yritysjohtajan viesti on jokseenkin tämä: on lottovoitto syntyä Islantiin, jos asiaa tarkastellaan yhteiskunnallisen vaikuttamisen kannalta.
Näkemys laajenee kiinnostavasti taannoisen pankkikriisin erittelyyn. Vakuuttavin argumentein perustellaan käsitys, miten kriisi aiheutettiin paljolti miehisen riskinoton ja uhkapelin hengessä. Tapahtumasarjan tiimoilta saadaan varteenotettavia perusteita sukupuolikiintiöille yhteiskunnallisesti tärkeissä instituutioissa.
Ennen vaikuttamista pitää opiskella ja käydä koulua. Jälkimmäisen suhteen Moore pistäytyy Suomessa. Hän tapaa silloisen opetusministerin Krista Kiurun, vierailee Vantaan Myyrmäen Vaskivuoren lukiossa sekä Ressun peruskoulussa Helsingissä. Vieras ei voi olla ihastelematta maamme kouluoloja.
Todellisuus ei ehkä aina ole kovin auvoinen, mutta Mooren vertailukohteena onkin amerikkalainen järjestelmä. Koulussa myös syödään, ja siitä jenkkilä on valokuvanäytteiden perusteella Suomeakin hirveämpi paikka. Näytteitä jaksavat hämmästellä myös erään ranskalaisen koulun oppilaat: Moore itse luulee tulleensa koulun ruokalan sijasta paikalliseen gourmet-ravintolaan.
Kyseessä ei ole eliittikoulu, vaan sosiaaliselta statukseltaan vaatimaton lähiön opinahjo, oppilaiden joukossa on paljon maahanmuuttajataustaisia lapsia.
Yliopisto-opiskelun suhteen Slovenia on paratiisi. Yhdysvalloissa vastaavaan on mahdollisuus vain varakkailla, Sloveniassa raha ei ole este opiskelulle. Moorelle järjestyy audienssi myös presidentti Borut Pahorin juttusille.
Moni siirtyy koulun jälkeen suoraan työelämään. Globaalin ahneuden päivinä on lohdullista kuulla, mitä Ducatin ja Faber-Castellin kaltaisten perinteikkäiden yritysten johdossa ajatellaan työntekijöiden hyvinvoinnista.
Italian ja Saksan osalta Moore saa viemiseksi tuhdin annoksen eurooppalaisen työelämän yhteispelin henkeä. Amerikkalaisvieras on ihmeissään, kun kaikki eivät janoa jatkuvaa rikastumista toisten kustannuksella.
Vieläkin enemmän Moore on ihmeissään, kun siirrytään aiheeseen, joka Yhdysvalloissa on iso ongelma. Kysymys on rikollisuudesta ja siinä erityisesti huumeista.
Yhdysvaltalaisen rangaistuskulttuurin ja -laitosten brutaaliuden vastapainoksi Moore tutustutetaan Norjan ja Portugalin vastaaviin käytäntöihin.
Dokumentin perusteella Norja on vakaviin rikoksiin syyllistyneille kuin Shangri-La, aito onnen maa: elinkautisen ainoa huono puoli on, että se kestää niin lyhyen aikaa…
Where to Invade Next on elokuva, jossa keskeisten instituutioiden käytäntöjä tuuletetaan tavalla, jossa on yleispätevää ammennettavaa. Tässä yhteydessä on paikallaan tuttu sanonta: ajatuksia herättävä.
Leffassa liikutaan paljolti virallisella tasolla, mutta samalla hyvin maanläheisesti, kiitos ennen muuta Mooren joviaalin habituksen.
Kansallinen ja yleismaailmallinen kohtaavat miellyttävien tähtien alla. Humaani raina jos mikä.
WHERE TO INVADE NEXT (USA 2015). Ohjaus: Michael Moore. Haastattelija on Michael Moore, haastateltujen joukossa ovat muun muassa silloinen opetus- ja viestintäministeri Krista Kiuru sekä Islannin entinen presidentti Vigdis Finnbogadottir. Ensi-ilta on 15. huhtikuuta.
uutiskirje 
