Ohjaaja Trueballe erotiikka on luonnollista

Fediverse-instanssi: Jaa linkki

Espanjalaisen Fernando Trueban (s. 1955) monipuoliset elokuvat ovat kuin ohjaaja itse: älykkäitä, rakkaudesta ja romantiikasta kiinnostuneita ja myönteisellä tavalla kriittisiä. Niistä näkee ja kuulee, että tekijä on kiinnostunut musiikista ja muista taiteista.

Trueba sanoo katsovansa myös vakavalla tavalla kriittisiä elokuvia, mutta ei itse halua sellaisia tehdä. Komediallinen epookki on hänen lajinsa. Hän katsoo elämää myönteisten nautinnon linssien läpi. Karnevalismi auttaa kestämään.

– Luulen, että sama perusviesti on kaikissa elokuvissani. Minun elokuvani ovat taiteen ja elämän juhlintaa, myös ystävyyden, rakkauden, värien ja musiikin.

Trueba vieraili kesäkuussa Suomessa. Hän oli Sodankylän elokuvajuhlien päävieraita. Yli neljäkymmentä vuotta jatkuneella urallaan hän on tehnyt kymmeniä elokuvia, joista valitettavan harvat on nähty Suomessa. Trueba vähän hämmästelee Kansan Uutisille kuultuaan, että Suomessa espanjalaisista ohjaajista tunnetaan oikeastaan nykyään hänen lisäkseen vain Pedro Almodóvar ja aiemmin myös Carlos Saura.

– Hyvä että edes ne. Pedron kanssa aloitimme samaan aikaan. Meillä oli aluksi samoja näyttelijöitäkin, kuten Penélope Cruz. Mutta ohjaajina olemme kulkeneet ihan eri teille.

Belle Époque voitti Oscarin

Vuonna 1987 Trueba voitti Berliinin elokuvajuhlilla Hopeisen Karhun elokuvallaan Viattomuuden aika (1986). Se on nuoren pojan rakastumisista kertova romanttinen draamakomedia, joka sijoittuu Espanjan sisällissodan jälkitunnelmiin, vuoteen 1940.

Trueban tunnetuin elokuva on sensuelli kaunis epookki, Belle Époque (Muutosten aika, 1992). Se voitti ulkomaisen Oscarin vuonna 1993. Erotiikalla ja lempeällä intohimolla latautunut elokuva sijoittuu vuoteen 1931, jolloin Espanjan vasemmistolaiset tasavaltalaiset voittivat vaalit ja maassa alkoi muutaman vuoden kestänyt vapaamielinen muutosten aika. Oikeistolainen kenraali Francisco Franco teki tasavallasta lopun sisällissodassa (1936–1939).

Belle Époquen tarina kertoo nuoresta tasavaltalaisia kannattavasta sotilaskarkurista Fernandosta, joka oikeistolaisia santarmeja paetessaan pääsee turvaan vanhahkon, niin ikään tasavaltalaisen, Manolon maatilalle. Manololla on neljä toinen toistaan kauniimpaa nuorta aikuista tytärtä, joihin kaikkiin Fernando rakastuu intohimoisesti.

Trueba sanoo, että hän tunsi kerran Manolon kaltaisen miehen. Hän ei kuitenkaan myönnä, että elokuvan Fernando olisi hän itse, Fernando Trueba.

Belle Époque samoin kuin monet muutkin Trueban elokuvat on tehty legendaarisen Billy Wilderin komedioitten (esim. Kesäleski, 1955 ja Piukat paikat, 1959) hengessä.

Sielu on ihossa ja sormissa

Kaunista erotiikkaa tihkuvassa Belle Époquessa on merkittävää, että siinä kaunottaret kilpailevat Fernandosta ja ovat aktiivisia aloitteen tekijöitä lemmenleikkeihin. Mies tekee sitten, mitä häneltä odotetaan.

– Naiset tekevät siinä päätökset. Minulla on aina voimakkaita aktiivisia naishahmoja elokuvissani. He ovat sellaisia naisia, joista pidän. Tyyli on ollut pysyvä minun elokuvissani.

Trueba oli 35-vuotias, kun hän ohjasi Belle Époquen. Hän kieltää, että kyseessä olisi ollut nuoren miehen päiväuni.

– Minulle se elokuva ei ole fantasiaa. Se on sensuelli tapa kuvata elämää. Se kertoo panteismista ja polygyniasta, jossa miehellä on monta naista seksikumppaneinaan. Se ei ole vatikaanilainen elokuva.

Yleensä kun elokuvissa esitetään seksikohtauksia, katsoja kokee näkemänsä julkeaksi ja jopa ahdistavaksi. Trueballe erotiikka ja seksi on luonnollista, osa elämää, kiihkeää rakkauden huipentumaa. Trueban esitystapaa on helppo ja mukava katsoa.

Trueban erotiikankuvauksen lähiluku näyttää paljastavan, että kosketus on tärkeää. Hän sanoo, että se on oikea huomio.

– Ajattelen usein, että iho on yhtä tärkeä kuin aivot. Kosketus on tärkeätä. Jos me ajattelemme, että ihmisellä on sielu, niin se ei ole sydämessä vaan iholla ja käsissä.

– Jos itse soitat jotain instrumenttia, tiedät, että tulkinnan sielu on tosi paljon käsissä ja sormissa.

Trueba puhuu elokuvillaan rakkaudestaan musiikkiin. Hän esittää musiikkimaisilla elokuvillaan tuon rakkautensa – ja myös musiikkidokumenteillaan.

– Belle Époque on panteistisessa elämänasenteessaan lopulta kuin musikaali.

Espanjan kuningatar valmistuu syksyllä

Unelmiesi tyttö (1998) on hauska monikerroksinen elokuva. Trueba kertoo siinä espanjalaisesta filmiryhmästä, joka menee vuonna 1938 Francon lähettämänä Hitlerin Berliiniin kuvaamaan folkloristista fasististen hallitusten yhteistuotantoelokuvaa nimeltään Unelmiesi tyttö.

Elokuva on fiktiivinen, mutta se perustuu historiallisiin tosiasioihin. Siinä esiintyy merkittävässä roolissa muiden muassa Johannes Silberschneider kansanvalistus- ja propagandaministeri Joseph Goebbelsina. Kuvattavan musikaalin tähtinäyttelijää esittää lumoava Penélope Cruz, johon Goebbels rakastuu intohimoisesti.

Hullustihan yhteistuotannon käy, kun espanjalaiset eivät niele kaikkia saksalaisfasistien kotkotuksia.

Truebaa on vaivannut kaikki kuluneet 18 vuotta, miten hänen fiktiiviselle filmiryhmälleen on käynyt. Hänen oli pakko alkaa kehitellä jatkotarinaa. Hän sijoitti mielessään filmiryhmän 18 vuoden päähän Madridiin, vuoteen 1956

– Siispä päätin laittaa heidät kaikki yhteen 18 vuotta myöhemmin. He tapaavat Madridissa. Vuosi 1956 on aikaa, jolloin amerikkalaiset alkoivat filmata elokuviaan Espanjassa Francon aikana. Elokuva on siis komedia siitä ajasta.

Tulevan elokuvan nimi on La reina de España (Espanjan kuningatar). Sen pitäisi tulla ensi-iltaan marraskuun lopulla 2016. Trueba sanoo, että oli tosi mielenkiintoista suunnitella jatko-osaa, jossa kaikki edellisen filmin näyttelijätkin olisivat roolihahmojensa mukaisesti 18 vuotta vanhempia.

Trueba otti yhteyttä ensin kaikkiin muihin näyttelijöihin paitsi Hollywood-tähdeksikin nousseeseen Penélope Cruziin. Kaikki olivat innoissaan. Sitten hän uskaltautui soittamaan Cruzille.

– Kerroin Penélopelle suunnitelmastani ja sen, että muut olivat jo suostuneet. Hän vastasi innostuneena, että tottakai hän tulee mukaan. Sanoin, että nyt voin sitten aloittaa käsikirjoituksen kirjoittamisen. Suunnitelma olisi kaatunut ilman Cruzin mukaantuloa.

Vasemmistolainen panteisti

Oikeistolaisen isänsä perheessä kasvanut Trueba sanoo kieltäneensä kotinsa katolisuuden jo nuorena.

– Kotimme oli kuin Espanjan sisällissota.

Trueba puhuu panteismin puolesta. Siinä kaikkeutta pidetään pyhänä ja ihmistä kiinteänä osana sitä kaikkea. Siihen kuuluu myös ihmisen primitiivisen aistimellisuuden ja seksuaalisuuden hyväksyminen.

– Kunnioitan uskovia, mutta minun mielestäni uskonnot kuitenkin ovat vastuullisia suurimmasta osasta inhimillisistä kärsimyksistä.

– Uskonnot ja nationalismi ovat toistensa kaltaisia. Nationalismi on eräänlainen uskonto.

Trueba sanoo pitäneensä itseänsä aina ehdottomasti vasemmistolaisena. Mutta samalla hän sanoo, ettei ole koskaan ollut minkään puolueen militantti tai aktivisti.

– Monet sanovat nykyaikana, ettei ole enää oikeistoa ja vasemmistoa. Siitä minä tulen vihaiseksi, kun ne ovat aina olleet ja ovat vieläkin.

Trueba arvioi, että Euroopan poliittinen tilanne on nyt murroksessa. Hänestä espanjalaisten ja suomalaistenkin pitää nyt taistella Euroopan-idean puolesta. Sen toteuttamisessa on tehty virheitä, mutta sen puolesta kannattaa taistella, koska tuo idea ei ole tärkeä ainoastaan Euroopalle vaan koko maailmalle.

Trueba sanoo, ettei Euroopan-idea ole ainoastaan politiikkaa:

– Minulle Eurooppa on myös Shakespeare, Molière, Mozart, Kant, Picasso, esimerkiksi. Pidän siitä ajatuksesta, että kuulun tuohon Eurooppaan.