Horisontti
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen yhdysvaltalainen suurteollisuus palkkasi joukoittain psykologeja, kirjailijoita ja piirtäjiä suunnittelemaan massiivisia mainoskampanjoita. Sotapropagandan vanavedessä oli oivallettu, että mainonnassa piti keskittyä yhteen aiheeseen kerrallaan. Ostovoimaisen kuluttajan vastarinta murrettiin toistamalla loputtomasti samaa iskusanaa. Sen jälkeen kevyesti omaksuttava ja helposti sulatettava tuote tai sensaatio vaihdettiin nopeasti aivan johonkin muuhun, jottei kuluttajan mielenkiinto herpaantuisi. Tavaraa ei enää ostettu, se myytiin.
Tämä merkityksettömistä ilmiöistä päivänpuheenaiheiden tehtailu sai lempinimekseen ballyhoo.
Kevytlevitteinen mainoshömpötys-ballyhoo omaksuttiin myös politiikassa.
Kevytlevitteinen mainoshömpötysballyhoo omaksuttiin myös politiikassa. Presidentit antoivat elinkeinoelämälle mahdollisimman vapaan temmellyskentän. USA:n 1920-luvun politiikassa öljyskandaalit, pörssikurssit, salakuljetukset ja gangsterivalta vaihtoivat otsikoissa paikkaansa päivittäin. Kriittinen yhteiskuntatieteellinen tieto jäi julkisuuden ulkopuolelle, koska tieteentekijöillä ei ollut varaa mainostaa tuloksiaan samoin kuin suurteollisuus mainosti tehtailemiaan houreita.
Olivatpa ballyhoo-julkisuuden sensaatiot ja skandaalit kuinka joutavanpäiväisiä, vastenmielisiä tai idioottimaisia tahansa, ne upposivat suuriin väestömassoihin kuin naskali voihin. Suuren yleisön päivittäisistä mielenkiinnon kohteista huolehtivien henkilöiden taloudellinen menestys oli taattu.
Bruce Barton totesi kirjoittamassaan Vapahtajan elämäkerrassa, että Jeesuksen vertaukset olivat aikansa kaikkein tehokkaimpia ilmoituksia. Nykyajan Amerikassa Jeesus olisi menestyvä mainosmies.
Venäjän kielessä ballyhoon vastine on poslost. Se tarkoittaa halpaa, teennäistä, banaalia, pöyhkeilyä, huonoa makua tai joutavanpäiväistä.
Gogolin elämäkerrassa Vladimir Nabokov kuvaa puhdasverisen poslostin ilmenemistä 1950-luvun aikakauslehtimainoksessa, jossa amerikkalainen perheenisä on juuri tuonut kotiin uuden television. Äiti lyö hurmioituneena käsiään yhteen, lapset tungeksivat ympärillä silmät suurina, vauva ja koira yrittävät kavuta pöydälle, jolla uusi televisio on. Hymyryppyinen isoäiti kurkistaa taustalta unohtaen samalla aamulla miniänsä kanssa käymänsä kipakan riidan. Hiukan muista erillään, jalat harallaan seisoo kyseisen ilon tuoja, isäpappa, pilke silmäkulmassa.
Tahatonta huvittavuutta eli poslostia mainoksiin tuo se, etteivät mainosten väitteisiin sisimmässään usko sen enempää myyjät kuin ostajatkaan. Nabokov muistuttaakin, että poslostin kehä olisi täydellinen, elleivät sanat taidokkaasti kostaisi ja salakuljettaisi mainoksiin ja ylistäviin arvosteluihin mukaan totuutta liittymällä mitä hölynpölyisimmiksi ja paljastavimmiksi yhdistelmiksi.
Poslost on usein huomaamatonta, se piileksii yksityiskohdissa ja tahattomissa eleissä. Esimerkiksi Jari Sarasvuon lanseeraama sisäinen sankaruus edustaa samanaikaisesti puhdasveristä ballyhoota sekä poslostia.
Pahimmanlaatuista poslostia on, jos lukijat odottavat romaanilta totuudentuntuisesti kuvattuja tosiasioita ”todellisesta” elämästä. Esimerkiksi Gogol ei kuvannut Kuolleissa sieluissa tosiasioita vaan pikku virkamiesten pikku rikkeitä. Niiden kautta kirjailija vilautteli yhteiskunnan nurinkurisuutta kuvaamalla pikkusieluisia henkisesti kurtistuneita narreja. Henkisessä umpihauteessa elävän poslostin maailman tosiasioita voi kuvata vain kiertoteitse vihjausten ja viittausten kautta.
Jos todelliset pyrkimykset hukutetaan paatoksen siirappiin, on kyseessä poslost. Tällä Nabokov viittaa 1800-luvun Saksaan, jossa poslost ei ollut pilkan kohteena vaan olennainen osa kansallishenkeä, tapoja, perinteitä ja yleistä henkistä ilmapiiriä.
Ballyhoon loisteliaampia suorituksia oli 1925 New Yorkissa 32-vuotiaana kuolleen elokuvatähti Rudolph Valentinon hautajaiset. Hautaustoimiston mainospäällikkö toimitti lehdille etukäteen kaiken mahdollisen aineiston, jolla oli vähänkin julkisuusarvoa. Oli kuvia vainajan tulevasta hautakammiosta sekä etukäteen kokeeksi järjestetystä surusaatosta. Eräs lehti julkaisi kuvat ennen kuin surusaatto oli edes lähtenyt liikkeelle.
Yksi ballyhoon silmiinpistävin piirre oli naisten hameiden lyheneminen. Englantilainen liikemies valitteli, ettei hän enää voinut matkustaa bussissa tai junassa, koska hänestä oli liian jännittävää istua lyhythameisia ja silkkisukkaisia naisia vastapäätä.
Paheksujien mielestä jazz merkitsi ballyhoomaisen ylenpalttisen juomisen, huumausaineiden ja valhe-elämän luomaa sielullista alennustilaa, irstailemista, kodin hajoamista, itsemurhia ja muita kohtalokkaita onnettomuuksia.
Mielenkiintoista olisi listata, mitkä tämän päivän kulttuurimme ilmiöt täyttävät parhaiten ballyhoon ja poslostin määritykset? Eroavatko ne juurikaan lähes sadan vuoden takaisista serkuistaan?
Kirjoittaja on tamperelainen toimittaja.
uutiskirje 