Thaimaalaisten marjanpoiminta on järjestetty hyvin kustannustehokkaasti. Poimijat on jaettu ympäri maata satonäkymien mukaisesti eri alueille pitäjittäin, kylittäin ja kylien osiin. He kulkevat viiden hengen ryhmissä peräkärryjen kanssa.
Kun jokin kylän metsä on tyhjennetty, siellä ei kuljeta turhaan toistuvasti. Heillä on keskitetty marjojen vastaanotto. Poimijoille ei tule huolta sadon myymisestä.
Suomalaisten marjastaminen on paremminkin puuhastelua ja luontoon tutustumista. Lähes aina autossa on vain yksi tai kaksi ihmistä. Yhteistoiminta marjapaikkojen neuvonnasta puuttuu. Siitä johtuen samaa, jo tyhjäksi todettua entistä marjapaikkaa käydään katsomassa päivästä toiseen.
Ajokilometrien määrä marjakiloa kohti tulee monikymmenkertaiseksi verrattuna kolhoosin tavoin toimiviin aasialaisiin. Kilpailu työn tuottavuudessa on täydellisesti hävitty. Silti suosittelen marjastamista hyötyliikuntana. Ehdotukseni on lisätä ihmisten välistä yhteistoimintaa.
1950-luvulla kannoin marjat parin kilometrin matkan isän tekemässä pärekontissa. Usein siinä oli noin 50 litraa kerralla. Matkat syntymäsaareni Paalasmaan mäkisillä vaaroilla olivat pitkät. Poimuri ja puhdistuslaite olivat myös isän tekemiä.
Marjoja ei voinut myydä minnekään. Harvoin niitä vietiin veneellä kirkonkylään. Lähes jokaisessa talossa ja mökissä marjastettiin omiksi tarpeiksi.
Ajat ja tavat ovat nyt muuttuneet. Kylän leirintäalueelle saapui joku vuosi sitten 50 thaimaalaista poimijaa, jotka nukkuivat neljän hengen mökeissä kahdeksan miestä kussakin. Aamuhämärästä myöhäiseen iltaan asti he ahkeroivat metsässä. Sääliksi kävi sellainen työpäivän pituus, vaikka itsekin omasta halustani teen 12 tunnin pituista päivää.
Eräs syy siihen miksi minä, ja monet paikalliset poimijat olemme jääneet jälkeen, on myös se, että toiset aloittavat puolukan poiminnan kaksi viikkoa aikaisemmin, kun me ”alkuasukkaat” emme halua kerätä raakileita. Niistä tulee karvasta hilloa.
Silti sanon, että suomalaisilla on turhaa kateutta. Saman saaren asukkaalle sanotaan, että mitä sinä tänne päin tulet. Karhuvaaran rinteellä näin tänä syksynä puolukkasäkkejä kuin heinäseipäitä pellolla. Thaimaalaiset kantavat marjat myös isojen mäkien alta. Minä omatekoisella rottinkikontilla jaksan tehdä enää vain kaksi matkaa päivässä tuoden noin 40 litran taakkoja.
Kaksi suomalaista eläkeläispariskuntaa kävi saman aukon reunassa. Toisella oli neljä ämpäriä mukana. He sanoivat poimivansa myös lapsille ja lastenlapsille. Toinen oli yhden sangon kanssa ja väitti, että lapset saavat pitää itse huolen omista tarpeistaan. Hän kuitenkin valitti siitä, kun ulkomaalaiset tulevat tänne meidän nurkille. Heidän huvilaansa oli matkaa kolme kilometriä eikä välissä ole muuta asutusta. Ne parituhatta puolukkalitraa, jotka thaimaalaiset saivat siltä aukolta, olisivat jääneet poimimatta.
Unto Kiiskinen
Jokioinen
uutiskirje 
