Hallituksen leikkaukset sokki järjestöjen kehityshankkeille

Hallituksen kehityspoliittisen ohjelman takana on perussuomalainen ajatusmaailma. Hallitusneuvotteluissa puolue pääsi sanelemaan maahanmuuttopolitiikan lisäksi kehitysyhteistyön ehtoja. Niihin kuului maton vetäminen kehitysyhteistyötä tekevien järjestöjen talouden alta. Ja kun avunantajalta loppuvat rahat, viime kädessä ja kipeimmin siitä kärsii avunsaaja.

Järjestöille määrärahojen leikkaukset tulivat shokkina. Hallituksen vaihtuessa vuoden 2016 hankkeet oli suunniteltu, hakemukset tehty ja lähetetty ulkoministeriöön. Osa hankkeista odotti jatkopäätöstä, osa oli vasta lähtökuopissa.

Sitten jytkähti. Ministeriö ilmoitti, että hakukierros vuodelle 2016 keskeytetään, ja teki selväksi, ettei rahaa ole jatkossakaan tulossa läheskään haettuja summia. Hankerahoituksen hakukierros vuodelle 2016 keskeytettiin saman tien. Seuraavana vuonna järjestettiin hakukierros, jonka päätteeksi tukea jaettiin puolet aiemmasta.

Hankkeet hetkessä nurin ilman harkintaa

Kansalaisyhteiskunta- ja edunvalvonta-asiantuntija Auli Starck kehitysyhteistyön kattojärjestö KEPAsta kertoo järjestöjen ensi šokin jälkeen reagoineen tilanteeseen monin eri tavoin.

– Järjestöt joutuivat ajamaan toimintojaan alas äkillisesti pakon edessä, eikä niille jäänyt minkäänlaista harkinta-aikaa. Osa järjestöistä leikkasi kulujaan juustohöylällä, osa lopetti toimintansa kokonaan joissain maissa, Starck kertoo.

– Jäljelle jäivät köyhimmät, joilla ei muita auttajia ollut. Paremmin pärjäävät jäivät kokonaan ilman.

Myös KEPA lopetti kaksi maatoimistoaan ja jäljelle jääneet kaksi toimivat paikallisin voimin.

Kehityshankkeiden loppuminen kuin seinään järkytti luonnollisesti järjestöjen paikallisia kumppaneita. Monesta kansalaisjärjestöstä matkustettiin paikan päälle selittämään, miksi hyvin toiminut ja hyödyllinen hanke täysin yllättäen lakkautettiin.

– Piti selittää, ettei kyseessä millään tavalla ollut kumppanin vika, eikä minkään tekeminen paremmin olisi muuttanut tilannetta.

Ilman erillistä selitystä pohjoisen järjestön yhtäkkinen vetäytyminen hankkeesta olisi korruptiopaljastuksiin tottuneissa maissa todennäköisesti mustannut hankkeen paikallisen osapuolen maineen.

Rahoittajista kilpaillaan

Yhä useampi järjestö on aktivoitunut etsimään uusia rahoittajia.

Projektirahoitusta valtiolta haettaessa järjestöt saattoivat luottaa siihen, että kun hanke suunniteltiin pilkulleen ja järjestöllä oli hyvä maine, oli rahan saantikin todennäköistä.

Yksityisten lahjoittajien kohdalla tilanne on toinen – suuret katastrofit ja pienet lapset vetoavat kertalahjoittajiin, mutta avun jatkuvuudesta ei ole takeita. Moni järjestö haluaisikin pitkäaikaisia lahjoittajia mieluummin kuin kertalahjoituksia.

Kuukausilahjoittajia metsästävät feissarit ovat jo pitkään olleet tuttu näky katukuvassa. Uutena varainhankintakeinona järjestöt ovat ottaneet käyttöön joukkorahoituksen, jolloin tukea tiettyyn hankkeeseen haetaan esimerkiksi Mesenaatin kautta. Vastikkeellinen joukkorahoitus on viime vuosina noussut suosituksi rahoitusmuodoksi. Yleensä rahaa haetaan tiettyyn projektiin ja lahjoittajille luvataan jotain vastalahjaksi.

Ministeriölle rahankäyttö täytyy raportoida sentilleen, yksityiset lahjoittajat haluavat jotakin muuta.

– Joukkorahoituskampanjoihin liittyy yleensä aina vastikkeellisuus, Auli Starck sanoo.

– Vastike voi olla esimerkiksi konsertti tai illallinen, mutta oikeastaan sitä, mitä voidaan tarjota, rajoittaa vain mielikuvitus.

Kovia kokeneiden pienten järjestöjen taloutta joukkorahoituskampanjatkaan tuskin helpottavat. Niiden ulottumattomissa ovat yleensä myös suurten järjestöjen harjoittamat arpajaiset ja muut kalliiksi käyvät kirjekampanjat.

KEPA tarjoaa järjestöille muun muassa varainhankintakoulutuksia. Alkuunsa jotkut aiemmin suositut hanketyön koulutukset kärsivät leikkausten jälkeen osallistujapulasta.

– Ehkä järjestöissä oltiin šokissa eikä luotettu työn jatkumiseen, Starck arvelee.

Vuoden 2016 lopussa järjestöjä järkytti jälleen toimintamahdollisuuksien kaventumisesta kertonut uutinen. Vain paria päivää ennen joulua ulkoministeriö julkaisi järjestöjen viestintä- ja globaalikasvatustuen saajat. Kävi ilmi, että tuesta leikattiin peräti 65 prosenttia.

Samaan aikaan, kun järjestöiltä odotettiin omaa aktiivisuutta rahoituksen hankkimisessa, niiden mahdollisuuksia tiedottaa toiminnastaan, kehitysyhteistyöstä ja sen tarpeesta ylipäätään kavennettiin ratkaisevasti.

YK:n suositustaso loittonee

Perussuomalaisten maahanmuutto-ohjelman kirjoitti puolueen nykyinen puheenjohtaja Jussi Halla-aho. Ohjelman kantava ajatus on, että kehitysyhteistyö ei kuulu valtiovallan ydintoimintoihin. Siksi puolue tavoittelee mallia, jossa kehitysyhteistyövarat kerättäisiin vapaaehtoisella verolla tai maksulla.

Perussuomalaisten tavoitteeseen hallituskumppanit kokoomus ja keskusta eivät sentään hallitusneuvotteluissa taipuneet. Kehitysyhteistyötä rahoitetaan edelleen verovaroista, joskin merkittävästi aiempaa vähemmän. Sen osuus bruttokansantulosta on jäämässä entistä etäämmälle YK:n suosittelemasta 0,7 prosentista.

Niin ikään perussuomalaisten ohjelman mukaisesti humanitaarisen maahanmuuton aiheuttamat kustannukset upotettiin kehitysyhteistyövaroihin. Niistä käytettiin viime vuonna yli kymmenen prosenttia Suomesta turvapaikkaa hakevien kustannusten kattamiseen eli viime kädessä hyödyn korjasi suomalainen elinkeinoelämä.

Pisteenä i:n päälle hallitus päätti lopettaa päästöhuutokauppatulojen ohjaamisen kehitysyhteistyöhön. Esimerkiksi vuonna 2014 päästöhuutokauppatuloista liikeni kyseiseen tarkoitukseen 69 miljoonaa euroa.

Auli Starck kertoo KEPAn kesällä 2016 tekemästä selvityksestä, jossa kuulosteltiin kehitysyhteistyötä tekevien järjestöjen tunnelmia vuosi rahoituksen romahtamisen jälkeen.

– Näyttää siltä, että on paljon pieniä järjestöjä, jotka toimivat vapaaehtoisvoimin ja käytännössä kokonaan ilman julkista rahaa.

Vuoden 2017 hanketuet, joiden päätöksiä järjestöt joutuivat odottamaan lähes vuodenvaihteeseen, osoittivat ministeriön suosivan suuria järjestöjä ja niiden suuria hankkeita ja unohtavan pienten järjestöjen tekemän työn. Kuitenkin nimenomaan pienet toimijat tekevät kumppaneidensa kanssa yhteistyötä ruohonjuuritasolla eli siellä, missä ihmiset toimivat itse ja kohtaavat kasvokkain.

– Kärsijänä on viime kädessä kansalaisyhteiskunta, Starck toteaa.