Sinfonia Kikalle

Ajatus viihdelaulaja Kikkaa käsittelevästä näyttämöteoksesta muhi kirjailija Laura Gustafssonin mielessä vuosia.

– Mulle Kikka on ollut lapsuudenidoli ja naisihanne ja musta tuntuu, että hän todella ansaitsee oman jutun.

Myös Kikka Fan Clubin ohjaaja Sini Pesonen ihaili Kikkaa lapsena.

– Olin 10-vuotias ja oman murrosiän kynnyksellä. Kikan seksuaalisessa varmuudessa oli varmasti jotain kiehtovaa. Vanhempieni reaktioista tajusin, että siinä voisi olla jotain ei-hyväksyttävää. Itse en tietenkään nähnyt sitä, minusta Kikka oli ihanan kaunis.

– Me kerrotaan esityksessä aika suoraan meidän lähtökohdat ja se, miten haluaisimme että Kikkaa katsottaisiin. Otteemme on feministinen ja teemoja ovat muun muassa häpeä ja häpeämättömyys.

Gustafssonin näytelmässä onkin kyse tekijöiden ja katsojien suhteesta Kikkaan. Vaikka tekstin pohjalla on paljon dokumentaarista materiaalia, se ei ole elämäkerta.

”Vuoren huipulla ratsastan
ja sinun puhtisi katsastan”

Kikan laulut kertovat seksistä. Hassuin ja pikkutuhmin kielikuvin, mutta niin ettei kellekään jää epäselväksi mistä on kyse.

Kun Kikka ponnahti suosioon ja julkisuuteen vuonna 1989, vastaanotto oli ristiriitainen. Levyt ja keikat myivät, mutta laulajaan suhtauduttiin myös halveksivasti.

– Nyt aikuisena näkee tietenkin kaiken sen vähättelyn ja läpitunkevan seksismin, Sini Pesonen sanoo.

– Kun vertaan voimakkaisiin vahvoihin naisartisteihin, Kikka on kuitenkin aika viaton ja seksuaalisuuden esittämisessään hassu ja leikittelevä. Nyt kaikki on pornografista ja samalla viileämpää, etäisempää ja kovempaa. Kikka on haavoittuva hahmo nykyartisteihin verrattuna.

Kikkaa mollattiin kahvipöydissä ja julkisesti, mutta hän itse vastasi alentuvaan käytökseen ystävällisyydellä ja asiallisuudella. Häntä pidettiin aivottomana bimbona, josta on rakennettu tuote, mutta laulaja itse vakuutti olevansa juuri sellainen kuin on.

– Kikka oli aikamoinen uranuurtaja siinä miten hän uskalsi olla sitä mitä oli, sanoo Kikka Fan Clubin säveltäjä Tuomas Hautala.

Iloista, lempeää leikkiä

Monologinäytelmän ainoa esiintyjä, näyttelijä Pia Andersson nimeää esityksen lähtökohdiksi leikin ja flirtin.

– Niin kuin lapset leikkivät esiintyjää. Tässä leikitään ja kuvitellaan, miltä tuntuisi olla Kikka.

– Kikan keikkataltioinneissa joissain baareissa on tosi väkivaltainen tunnelma. Ja sitten toisaalta hänellä oli paljon lapsifaneja, jotka katsoivat häntä ihaillen ja lempeästi. Meidän näkökulma on hyväksyvä katse.

– Lapsikatsoja haluaa olla kuin Kikka, aikuinen haluaa Kikan. Ottaa Kikan ruumiin haltuun ja hallita sitä, pohtii Laura Gustafsson.

– Kikka puhui jossain haastattelussa siitä, ettei osannut rakentaa suojamuuria itsensä ja yleisön väliin. Se sama toistuu Teatteri Jurkan pienessä tilassa.

Lähes läpisävelletty teos on muodoltaan sinfonia ja siinä kuullaan myös Kikan biisejä. Fragmentaarinen esitys on tekijöiltään kunnianosoitus Kikalle.

– Meidän Kikka on herkkä, pehmeä, lähestyttävä, hauska, rohkea ja kaunis. On rohkeaa olla herkkä, Sini Pesonen sanoo.

Kikka Fan Club. Ensi-ilta, kantaesitys 9. syyskuuta.
Teatteri Jurkka, Vironkatu 7, Helsinki.