Presidenttiehdokkaat ovat kampanjatilaisuuksissaan kosiskelleet eri kansalaisryhmiä. Jostain syystä miljoonan äänioikeutetun eläkeläisten taloudellista ikäsyrjintää ei ole edes sivuttu, ei edes ehdokas Paavo Väyrynen.
Perustuslaki kieltää ikään kohdistuvan syrjinnän, ja sen pitäisi turvata omaisuuden suoja. Eduskunta ei viime keväänä halunnut päivittää leikattua indeksiä. Niinpä työllä ansaittua eläkettä siis heikennetään edelleen alkuperäiseen, vuonna 1992 sovittuun eläketasoon verrattuna.
Keskimääräisestä eläkkeestä joutuu maksamaan perusteettomasti noin kuusi prosenttia enemmän veroa kuin vastaavasta työpalkasta. Nämä syrjintäasiat ovat jatkuvasti esillä, mutta ne eivät ole tavoittaneet presidenttiehdokkaita. Äänioikeutettuina ansaitsisimme puolestapuhujan.
Esko Järvenpää
eläkeläinen