Käsiohjelman mukaan nimi Legenda pienestä luusta periytyy muinaisesta myytistä luusta, johon ihmisen oma kokemus ihmisyydestään tiivistyy. Kaikki tuhoamisyritykset kestävästä luusta ihminen voidaan luoda uudelleen.
Faktan ja fiktion Legenda ottaa erivapauksia ja varsin vapaasti ripottelee luunsa tomuhippuja eri aikakausiin. Katsojaa viedään milloin nykypäivässä ja tulevaisuudessa, milloin 1100- tai 1700-luvulla. Näytelmän kymmenen kohtausta ja ajanjaksoa yhdistyvät toisiinsa kertojaminän kautta. Esille pauhataan paljon luonnontieteen puhetta ja aikajanan tarkoitus on selvä: nyt ajateltu ja tehty on osa tulevaisuutta.
Ihmistä setviessään esitys katsoo myös luontoon. Erityisen vahva on kohtaus, jossa merilintujen tutkija Rán Snorradóttir saapuu arktisen saaren tutkimusasemalle ja kertoo sen pelottavastakin historiasta.
Paikka on oikeasti olemassa oleva Wrangelinsaari. Sen kasvistoon kuuluu poikkeuksellisia lajeja ja tunnettuja ovat Wrangelinsaaren suuri jääkarhupopulaatio sekä mursukanta. Suojelualuesaarelle pääsevät vain tieteelliset retkikunnat ja Rán Snorradóttir, jonka linnut ympäröivät ja ottavat mukaansa.
Lentäminen menee omissa korkeuksissaan, eikä osoita sormella esimerkiksi ekologisia kysymyksiä. Netin mainos ”Halvat matkat Wrangelinsaarelle” ei kai istuisi käsikirjoituksen korkealentoisuuteen.
Luennolle vai teatteriin?
Teatteritaiteen sisällä Legenda pienestä luusta on hyvinkin töyssyttävä esteettinen myrsky. Mutta vain lämpiön vesilasissa. Olisi kaikki syy toivoa, että tieteen ja taiteen liitosta roiskuisi tuntuvasti yli, muuallekin kuin Turun kaupunginteatterin pienimmälle näyttämölle.
Luu-esitys matkailee syväksi nimeämässään ajassa. Kumma kyllä juuri aika aiheuttaa kompastelua ja katsojalle tunnetta kuin aloittaisi neliosaisen teoksen lopusta päin. Luu on neljäs osa kolmesta saman suvun esityksestä, joista ensimmäinen, ihmisen ja eläimen yhteistä kulttuurihistoriaa käsittelevä Animalis esitettiin Turun kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmistossa vuonna 2011.
Yleisöllä oli myös mahdollisuus tutustua esityksen teemoihin etukäteen. Tällainen ennakoiva keskustelu järjestettiin kolmena iltana ennen esitystä. Jatkokin olisi ollut suotavaa; siksi tuuliseen poistumiskäytävään esitys näkijä-kokijansa jättää.
Kysyykö esitys jotakin? Peräti vastaa? No, vastaukset jäävät hämäriksi ja kaikki ne ovat oikeastaan paremmin tavoitettavissa yliopiston julkisilla luennoilla.
Tieteen ja taiteen vuoropuhelu
Kolmannen Tilan teokset syntyvät dialogissa eri alojen asiantuntijoiden kanssa. Legenda pienestä luusta sikisi kahden vuoden prosessityöskentelynä ja teoksen syntyyn vaikuttivat työpajat Aboagora-tiedesymposiumin yhteydessä Turussa.
Kolmas Tila -yhdistys tahtoo nostaa esiin yhteiskunnallisesti ja filosofisesti tärkeitä aiheita ja olla ”kulkuneuvo tuntemattomaan”. Filosofisessa keskustelussa käsite kolmas tila on löyhästi liitetty länsimaisen ajattelun ja perusasenteiden kritiikkiin.
Lähtökohdikseen Kolmas Tila mainitsee teatterin yhteisöllisyyden ja aktiivisen vuorovaikutuksen yleisön kanssa. ”Etsimme sitoutuneempaa katsomisprosessia. Haluamme haastaa katsojan uudenlaiseen suhteeseen teoksen kanssa.”
Samalla kun uudistusmieliset ja korkeat tavoitteet haastavat älyllisesti, ne myös nostavat lähestymiskynnystä. Tai ehkä onkin niin, että kolmastilalaisuuden on ajateltu palkitsevan valmiiksi valikoitunutta yleisöä.
Legenda pienestä luusta, Osa IV RÁN
Käsikirjoitus: Seppo Parkkinen
Ohjaus: Susanna Airaksinen ja Juha Malmivaara
Näyttelijät: Minna Kangas, Raimo Karppinen, Sofia Törnqvist, Kristina Vahvaselkä, Tuula Väänänen.
Skenografia: Sari Salmela
Äänisuunnittelu: Ville Aalto
Sävellys ja musiikki: Kari Mäkiranta
Valosuunnittelu: Eero Erkamo
Tekniikka: Antton Kainulainen, Arttu Aarnio
uutiskirje 
