Kirjailija Mike Pohjola sisällissodasta: Se yllätti, miten erilaisia tapahtumaketjut olivat eri puolla maata

”Olen köyhän mökin lapsi, joka joutuu huutolaiseksi. ’Mitä hän osaa? Osaako hän laulaa?’ kysyy torppari Pylkäs, yksi ostajaehdokkaista. Voin valita, esitänkö Kansainvälisen vai Porilaisten marssin, veisaanko virren tai pysynkö vaiti. Jos olen venäläinen, voin lurittaa venäjänkielisen kansallislaulun, tai ruotsinkielisenä voin laulaa Vårt land.”

Tällaisista tulevaan kohtalooni vaikuttavista valinnoista alkaa Mike Pohjolan immersiivinen romaani Sinä vuonna 1918. Immersiivisyys merkitsee sitä, että lukija on ikään kuin kirjan päähenkilö ja saa tehdä valintoja tämän puolesta. Hän saa myös määritellä henkilön taustatiedot, kuten sukupuolen ja kotiseudun. Erilaisia mahdollisia tarinankulkuja on miljoonia.

Sisällissodasta on julkaistu viime aikoina kosolti kirjoja, mutta Pohjolan teos on omassa lajissaan ainoa. Koko kirjallisuuden kentälläkin laji on harvinainen. 1980–90-luvuilla julkaistiin vastaavia nuorten seikkailukirjoja, joista tuolloin teini-ikäinen Pohjola innostui. Sittemmin laji on miltei kadonnut, mutta nyt Pohjola päätti kirjailijana palata siihen.

Luettava moneen kertaan

Sisällissodan aika on lukijan valintoihin perustuvalle kirjalle otollinen aihe, koska ihmiset joutuivat silloin tekemään erityisen vaikeita valintoja.

– Sota koski kaikkia suomalaisia, mutta hyvin eri tavoilla. Ihmiset jakautuivat ja monet päätyivät naapureitaan ja sukulaisiaan vastaan, Pohjola toteaa.

Henkilön taustan ja omien valintojen lisäksi sattuma vaikuttaa suuresti tapahtumien kulkuun. Monesti lukijaa pyydetään arpomaan kohtalonsa avaamalla kirjasta satunnainen sivu, jossa näkyy nopan silmäluku. Monen tarina loppuu lyhyeen – kuolema voi kohdata jo ennen sodan alkuakin. Toisten tarinat ovat pitkiä ja voivat päättyä onnellisesti.

Kirjailija suosittelee lukemaan kirjan useaan kertaan, erilaisilla hahmoilla ja eri valintoja tehden. Voi kokeilla omaa kotipaikkaa ja omia arvoja, jäljitellä esi-isänsä tai -äitinsä tarinaa ja sitten jotain aivan päinvastaista.

– Siitä alkaa kokonaisuus muodostua. Kirjassa on myös arvoituksia, joita ei pysty yhdellä kerralla ratkaisemaan, Pohjola vihjaa.

Vähemmistöjä ja sivupolkuja

Vähemmistöt ovat vahvasti mukana: tataarit, saamelaiset, juutalaiset, romanit, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt.

– Heidän kohtaloistaan on ennen oltu vielä enemmän hiljaa kuin sisällissodasta muutoin. Itse en halunnut vaientaa näitä kokemuksia, Pohjola sanoo.

Hän kyseli tietoja esimerkiksi imaameilta ja rabbeilta. Sotamuistoja oli säilynyt niukasti, käteen jäi lähinnä ajankuvaa ja tietoja eri väestöryhmien kulttuurista noina aikoina. Sekin riitti, etenkin kun lukija itse tekee monet valinnat.

Lukija voi päätyä myös vaikkapa Muurmannin legioonaan taistelemaan punaisena samassa rintamassa brittien kanssa saksalaisten leirissä olleita valkoisia vastaan.

”Kukaan ei ole kysynyt minulta, onko tämä punainen vai valkoinen kirja.”

– Se on outo ja kutkuttava sivupolku. Siinä kristallisoituu se, että sisällissota oli osa ensimmäistä maailmansotaa, Pohjola sanoo.

Varovaisella strategialla lukija saattaa päätyä metsämökkiin piileskelemään sodan ajaksi. Tällaisesta on puhuttu Pohjolan mukaan vähemmän kuin toisen maailmansodan käpykaartilaisista.

– Yksittäisiä mainintoja on, mutta ilmiön laajuutta ei tiedetä. Käpykaarti on kunniakkain kaarti missä olla silloin, kun ammutaan toisiamme.

Sodan monet kasvot

Pohjolan oma kuva sisällissodasta monipuolistui kirjaa tehdessä.

– Se yllätti, miten erilaisia tapahtumaketjut olivat eri puolilla maata: Turussa, Lapissa, Pohjanmaalla, Karjalassa, Ahvenanmaalla. Helsinki oli pitkään saksalaisten hallussa, Ahvenanmaa ruotsalaisten valloittama, Lapissa siirryttiin täyteen punahallintoon laukaustakaan ampumatta ja siitä nopealla kädenliikkeellä valkoisten hallintoon.

Pohjolalle uutta oli myös etnisen joukkomurhan laajuus valkoisten vallatessa Viipuria.

– Päätettiin, että kaikki venäläiset on murhattava, ja siihen joukkoon laskettiin myös juutalaiset, tataarit, ortodoksit ja muut vähänkin poikkeavat. Naiset, jotka olivat olleet suhteessa venäläisen miehen kanssa, määrättiin ammuttavaksi. Eräs mies luokiteltiin venäläiseksi vain hattunsa takia.

Pohjola on seurannut tyytyväisenä sisällissodan viimeaikaista käsittelyä historiankirjoituksessa.

– Ajatus, että historiasta on kaksi vastakkaista versiota riippuen siitä, kummalla puolella tutkija on, on ohi. Nyt pyritään kertomaan, mitä oikeasti tapahtui ja näyttämään kaikkien puolien kipukohdat ja karmeudet. Kukaan ei ole kysynyt minulta, onko tämä punainen vai valkoinen kirja.

Seuraavaksi Spede-elokuva

Sinä vuonna 1918 on saanut innostuneen vastaanoton.

– Moni lukija on tullut kertomaan minulle, mitä hänelle on tapahtunut kirjassa. Se on ollut hyvin kiinnostavaa. Lukijan eläytyminen on kirjailijasta irrallista.

Pohjolan ikäiset opettajat, joille monivalintaseikkailukirjat ovat omasta nuoruudesta tuttuja, ovat sanoneet, että kirja sopisi yläkoululaisille tai lukiolaisille historian ja äidinkielen yhdistäväksi opetusaineistoksi.

Pohjola on mieltynyt historiallisiin aiheisiin. Tarinoita riittäisi kerrottavaksi enemmänkin kuin mitä yhdessä elämässä ehtii. Tällä hetkellä tuottelias käsikirjoittaja ja kirjailija kirjoittaa komedianäytelmää turkulaiselle teatterille ja tekee elokuvakäsikirjoitusta Spede Pasasen elämästä – Suomen historiaa sekin.

– Hänen kauttaan pystyy kertomaan koko suomalaisen viihteen kehittymisen radioajoista sketsiviihteen ja elokuvien kautta tv-peleihin. Ja taas on Kymppitonni tv:ssä.

Mike Pohjola: Sinä vuonna 1918. Gummerus 2018. 527 sivua.