Miika Nousiaisen kirjoittama Maaninkavaara on moniulotteinen teksti, joka kuvaa ihmisyyttä, menettämistä ja ihmisten erilaista tapaa käsitellä surua.
Ainoastaan kestävyysjuoksu on oikeaa urheilua, ajattelee Martti Huttunen, joka on valmentanut poikaansa Jarkkoa kohti huippua. Juuri kun valmennus näyttää tuottaneen tulosta, katoaa poika ruotsinlaivalta. Myöhemmin rantavesiin huuhtoutuu Jarkon kisapusero ja sen taskussa hopeamitali, muuta ei jää jäljelle. Martti menettää elämänhalunsa, eikä apua tuo sen enempää terapia kuin työkään.
Yläastetta käyvä Heidi on isästään huolissaan ja päättää ruveta juoksemaan tämän iloksi. Martti innostuukin ajatuksesta, hankkii tyttärelleen joululahjaksi taulun Kaarlo Maaningasta ja ryhtyy valmentamaan Heidiä keksien jatkuvasti järjettömämpiä ja vaativampia valmennusmuotoja.
”Ainoastaan kestävyysjuoksu on oikeaa urheilua”
Isän mielestä tyttären pitäisi keskittyä pelkästään juoksemiseen ja unohtaa niin läksyt, ystävät kuin vapaa-aikakin. Lopputulos on juuri sitä, mitä kuvitella sopiikin.
Surumielistä ja hauskaa
Nousiaisen tekstit ovat usein surumielisellä tavalla hauskoja, tähän ei tee poikkeusta myöskään Maaninkavaara. Näytelmä naurattaa ja itkettää vuoronperään ja välillä ihan yhtäaikaisestikin.
Urheilufaktoja viljelevä Maaninkavaara on tekstinä niin vahva, että se mahdollistaa myös erilaisten toteutustapojen kokeilemisen. Järvenpään kesäteatterin Maaninkavaara onkin hyvin kohtauksellinen näytelmä, eikä se pyri sitä mitenkään peittelemään.
Samuli Reunasen ohjaus on tasainen ja vahva, eikä näytelmän jännite pääse putoamaan missään vaiheessa.
Maaninkavaara lepää pääosin Heidi Huttusta esittävän Janina Jääskeläisen ja hänen isäänsä Marttia esittävän Jyri Pekosen harteilla. Jääskeläisen ja Pekosen keskinäinen kemia toimii hyvin, ja he onnistuvat luomaan uskottavan oloisen isä-tytär suhteen. Herkullisista ja ehdottoman tarpeellisista pikkurooleista vastaa Vesa Saralehto, jolla on uskomaton kyky heittäytyä hetkessä tunnetilasta toiseen.
Kuollut Jarkko (Markus Peltola) kulkee isänsä mukana jatkuvasti, oltiin sitten lenkkipoluilla tai niiden ulkopuolella. Tekstissä Jarkolla on kertojan rooli, kuolleena hän pystyy tarkastelemaan elävien toimia puolueettomana. Se onkin yksi Maaninkavaaran vahvuuksista, teksti ei alleviivaa eikä osoittele se vain on. Tulkinnat jätetään pääosin kokijan tehtäväksi.
Maaninkavaarassa kaikki hahmot ovat niin inhimillisiä, että vaikka heidän toimiaan ei hyväksyisi, niin ne ymmärtää silti.
Kesäteatteriin sopivaa
Järvenpään teatterin esityksiin sisältyy pääsääntöisesti musiikkia. Myös Maaninkavaara saa loppusilauksensa musiikin kautta. Kerrontaa sekä kevennetään että syvennetään laulujen avulla.
Maaninkavaara sopii ehdottoman hyvin juuri kesäteatterin puitteisiin, keskelle luontoa ja maalaismaista maisemaa. Järvenpään kesäteatterin lavan ympäristö tarjoaa mahdollisuuden käyttää luontoa niin rekvisiittana kuin miljöönäkin ja Maaninkavaarassa tätä mahdollisuutta on käytetty runsaasti.
Suuri osa näytelmän tapahtumista on sijoitettu siten, että ne tapahtuvat lavan sijaan sen edessä. Tämä on myös koko esityksen ainoa oikea heikkous. Taaemmista riveistä on ajoittain vaikea nähdä, mitä lavan edustalla tapahtuu.
Maaninkavaara on teatteriesitys, joka jättää jälkeensä paljon ajatuksia ja viihdytetyn olon.
Järvenpään kesäteatteri: Maaninkavaara. Käsikirjoitus: Miika Nousiainen. Dramatisointi ja ohjaus: Samuli Reunanen. Puvustus: Milla Uusimäki, Sinikka Zannoni. Rooleissa: Janina Jääskeläinen, Jyri Pekonen, Markus Peltola, Tiina Hentunen, Mikko Eskolin, Nora Iso-kungas, Vesa Saralehto, Terhi Paloheimo ja Tito Martinez.
[digilehti pvm=20180705]
uutiskirje 