Joukko ammattiliittojen asiantuntijoita kokoontui Brysseliin. Piti puhua työaikojen sääntelystä EU:ssa. Pöydän ympärillä oli hiljaista eikä ketään kiinnostanut. Mukana ollut Juri Aaltonen ihmetteli kollegoidensa penseyttä: eikö työaikadirektiivi kiinnosta ay-toimitsijoita?
Vastaus eteläeurooppalaisilta kollegoilta tuli kuin yhdestä suusta: ”Työelämädirektiivejä noudatetaan vain työsuhteissa, eikä ketään enää palkata työsuhteeseen vaan yrittäjinä. Työsuhteet ovat kuoleva luonnonvara ja yksinyrittäjyys ottaa vallan: jopa tarjoilijat palkataan yrittäjinä, ei työsuhteisiin.”
Aaltosen kertoma juttu on esimerkki hitaasta kriisistä, johon perinteiseen työhön perustuva elämä näyttää ajautuneen.
Työn ulkopuolella olevien ihmisten määrä lisääntyy. Tarjolla on vakituisen työn ja luotettavan sosiaaliturvan sijaan yhä enemmän kilpailua, silppua, riskinottoa, harjoittelua, poljettuja palkkoja, kuntouttavaa työtoimintaa ja ilmaista työtä.
Alityöllisten ihmisten ja osa-aikaisten työpaikkojen määrä on kasvanut.
Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2016 Suomessa työskenteli yli 700 000 ihmistä määräaikaisesti, osa-aikaisesti tai yksinyrittäjänä. Samana vuonna oli keskimäärin päivittäin 348 767 työtöntä työnhakijaa, johon lukuun voi laskea päälle piilotyöttömät ja tempputyöllistetyt. Puhutaan siis reilusti yli miljoonan ihmisen joukosta, joka elää epävarmuudessa.
Työvoimahallinnon konekivääri on jumissa
Luottamus rakoilee, ja monien on vaikeampi elää mielekkäästi, koska he eivät pysty muodostamaan optimistista suhdetta tulevaisuuteen. Silti 1,5 miljoonaa suomalaista työskentelee vakituisesti ja täyspäiväisesti. Työmarkkinat eriytyvät ja eriarvoistuvat.
Tällaisen kuvan saa, kun lukee tänä vuonna julkaistuja työn tutkijoiden kirjoja.
Minijobit ja nollatyösopimukset ovat lisääntyneet.
Muutkin alkavat havaita, että työelämässä ei ole kaikki kunnossa. Toimittaja Tuomas Niskakangas kirjoitti työttömiä rankaisevasta aktiivimallista Helsingin Sanomissa (15.6.), että työhakemusten tehtailuun pakottaminen voi olla turhaa ja johtaa epätoivoon. Hän kannatti silti aktiivimallia, koska työttömien ”tökkiminen” voisi lisätä hyvinvointivaltion kannatusta.
Kireiden työllisyystoimenpiteiden kannattajakin siis myöntää, että niissä ei ole kyse niinkään ihmisten saamisesta ”oikeisiin töihin” vaan enemmän moraalista ja kontrollista.
Rapistuvaa palkkatyötä puolustavista kannanotoista tulee toisinaan mieleen tutkija Eetu Virenin näkemys: ajastaan jääneet instituutiot, ”kuten TE-toimisto, muistuttavat jonkinlaista jumiin jäänyttä ja sattumanvaraisesti kaikkialle laukovaa konekivääriä, jonka täytyy tyhjentää rullansa ennen kuin se pysähtyy”.
Elämältä puuttuu käyttöliittymä
Oikeastaan koko yhteiskunta on jäänyt ajastaan, katsotaan Anu Suorannan ja Sikke Leinikin toimittamassa artikkelikokoelmassa Rapautuvan palkkatyön yhteiskunta.
Suorannan ja Leinikin mukaan työelämään on jo vakiintunut ulkorinki, joka tekee ”nyhtötyötä”: määrä-aikaista, osa-aikaista, alustatyötä, itsensä työllistämistä. Ulkorinkiläisiä kohdellaan epänormaaleina, eivätkä sosiaaliturva, eläkevakuutukset tai ay-liike kohtaa heitä.
Yhteiskunnan vakaus ja rahoitus on rakennettu perinteisen palkkatyön varaan. Nyt työttömyys näyttää pysyvältä, työn tekemisen tavat moninaistuvat ja nykyinen ympäristösuhde on osoittautunut kestämättömäksi. Yhteisen elämisen pohjaa täytyy siis miettiä uusiksi.
Kun perinteiseen työhön ja elämänmuotoon ei voi enää luottaa, elämältä puuttuu käyttöliittymä, kirjoittaa yhteiskuntapolitiikan professori Eeva Jokinen. Jokinen huomauttaa, että poliittisten suositusten tasolla ”miltei kaikki prekaariustutkijat” päätyvät vastikkeettomaan perustuloon.
Perustulo korjaisi elämän epävarmuutta ja mahdollistaisi osallistumisen vaihtoehtoisiin työn tekemisen muotoihin, kuten vapaaehtoistyöhön, hyväntekeväisyyteen, kotityöhön, osuustoimintaan, keräämiseen, kalastamiseen ja lahjatalouteen.
Työssäkäyvien köyhien Eurooppa
Jouko Kajanojan toimittama Työllisyyskysymys on 25 tutkijan yli 400-sivuinen vyörytys työllisyys- ja talouspolitiikasta. Tilastojen valossa Euroopan alueella näyttää tosiaankin olevan käynnissä työelämää kärjistävä muutos.
Työt ovat jakautumassa hyväpalkkaisiin tietotöihin ja kasvaviin matalapalkkaisiin palvelutöihin, kirjoittaa dosentti Mikko Jakonen. Työssäkäyvien köyhien määrä on kasvanut. Erilaiset minijobit ja nollatyösopimukset ovat lisääntyneet. EU:n nuorista eli 15–24-vuotiaista vain 37 prosenttia on pysyvissä työsuhteissa.
Työt ovat jakautumassa hyväpalkkaisiin tietotöihin ja kasvaviin matalapalkkaisiin palvelutöihin
Oikeistoekonomit tapaavat ylistää Saksaa, jossa Hartz-uudistukset ovat laskeneet työttömyyttä 2000-luvulla. Sosiaaliturvaa on leikattu, ja työttömiä pakotetaan matalapalkkaisiin töihin lyhyellä varoitusajalla. Saksa onkin kuvaava esimerkki siitä, mitä kutsutaan prekarisaatioksi: köyhien työntekijöiden määrä on Eurostatin mukaan noussut 5,5 prosentista (2006) 9,7 prosenttiin (2016).
Jos halutaan selvittää ihmisten elämänlaatua, ei siis pidä katsoa pelkästään työttömyyslukuja tai uusien työpaikkojen määrää. Pitää katsoa, mitä työ sisältää ja miten sillä tulee toimeen.
Robotisaatio on hitaampaa kuin luullaan
Epämääräisiksi muuttuvia työmarkkinoita myllertävät vielä robotisaatio ja keinoälyn kehittyminen.
Meyerin Turun-telakan automaatioinsinööri Jussi Marttinen osoittaa kirjassaan Palvelukseen halutaan robotti, kuinka politiikoilla menevät iloisesti sekaisin tekoäly, robotti, automaatti ja algoritmi. Uuden teknologian käyttötavat ovat niin moninaisia ja seuraukset niin monimutkaisia, että harva on perillä aiheesta. Tutkijatkin esittävät keskenään täysin ristiriitaisia ennustuksia tekoälyn vaikutuksista työpaikkoihin.
Marttisen mukaan mitään koneista johtuvaa massatyöttömyyttä tai toisaalta utopiaa ei ole tulossa. Yritykset kyllä pyrkivät korvaamaan ihmistyövoimaa koneilla, roboteilla ja keinoälyllä, mutta vain silloin, kun se on omistajille rahallisesti kannattavaa.
Fossiilisiin polttoaineisiin perustuva yhteiskunta on uudelleenrakennettava ekologisesti.
Vasemmisto pelottelee ihmisten syrjäytymisellä, ja oikeisto käyttää koneita keppihevosena heikentääkseen työntekijöiden asemaa. Todellisuudessa automatisaatio etenee hitaasti, koska yrityksille on usein halvempaa ja helpompaa käyttää ihmistyövoimaa.
Lisää jarrua painavat Rapistuvan palkkatyön yhteiskunta -kirjassa Paavo Järvensivu ja Tero Toivanen. He kirjoittavat, että fossiilisiin polttoaineisiin perustuva yhteiskunta on uudelleenrakennettava ekologisesti. Se tarkoittaa, että tulevaisuudessa saatetaan kokea täyden automatisaation sijaan monien alojen työvoimavaltaistuminen, ellei jostakin saada postfossiilisia robotteja.
Ihmistyö ei siis ole katoamassa, ei ainakaan itsestään.
Mistä vauraus syntyy?
Käynnissä olevat muutokset järjestävät työtehtäviä uusiksi ja synnyttävät samalla yllättäviä työpaikkoja. Siksi Jussi Marttinen kirjoittaa, että esimerkiksi automatisaation mörkö vie aikaa oikeilta ongelmilta ja tällaiset muutokset eivät ole hyvä syy ”kaivaa Marxia haudastaan”.
Hollantilainen tietokirjailija Rutger Bregman tekee tilanteesta päinvastaisen päätelmän Ilmaista rahaa kaikille -kirjassaan, joka ilmestyy elokuussa suomeksi. Bregman ehdottaa työviikon lyhentämistä 15 tuntiin, ilmaisen rahan jakamista ja rajojen avaamista. Tämän hän tekee vetoamalla kattavaan tutkimusaineistoon, ilman Marxia tai ideologisia puheita.
Bregmanin mukaan riittää, kun katsotaan, mistä vauraus ja uudet keksinnöt ovat tähän asti syntyneet: eivät työhön pakottamisesta vaan pakkojen vähentämisestä ja elämän moninaisuuden ruokkimisesta.
Lähteitä:
Rutger Bregman: Ilmaista rahaa kaikille. Atena 2018.
Jouko Kajanoja (toim.): Työllisyyskysymys. Into 2018.
Jussi Marttinen: Palvelukseen halutaan robotti. Aula & co 2018.
Anu Suoranta & Sikke Leinikki (toim.): Rapautuvan palkkatyön yhteiskunta. Vastapaino 2018.
Eetu Viren: Mitä työstä kieltäytyminen tarkoittaa tänään? Kumu.info 24.4.2018.
[digilehti pvm=20180727 sivu=10]
uutiskirje 