Helsingistä on tullut monille paha kirosana, joka viittaa suurvaltojen ylivaltaan maailmanpolitiikassa. Donald Trumpin ja Vladimir Putinin päivä Helsingissä saattoi Yhdysvaltain presidentin yleisen kritiikin kohteeksi kotimaassaan, jossa arvosteltiin hänen myöntymistään venäläisen kollegansa liian ystävällisiin eleisiin. Epäselväksi jäi, myönsikö vai kiistikö hän saaneensa apua Venäjältä presidentinvaaleissa. Selvää on kuitenkin, että hän sitä apua sai, ja todennäköistä on, että hänestä ei olisi tullut presidenttiä ilman sitä.
Trumpilla ja Putinilla on myös yhteiset poliittis-aatteelliset intressit: molemmat haluavat levittää äärioikeistoa maailmalla. Tämä kävi Venäjän kohdalla ilmi jo vuonna 2014, kun Krim otettiin Ukrainalta ja liitettiin Venäjään – silloin mobilisoitiin Euroopan äärioikeisto tukemaan tätä, Suomesta Johan Bäckman.
Suomessa Venäjän tuki äärioikeistolle ei menisi perille historiallisista syistä. Euroopassa se on viime vuosina näkyvimmin kohdistunut Marine Le Penin FN-puolueeseen, jonka nimi nykyään on Kansallinen kokoomus.
Maailmanpoliittisesti huoli suurvalta-aseman väärinkäytöstä kohdistuu Yhdysvaltoihin ja Trumpiin. Jo ennen Helsinkiä Trump ehti Brysselin Politico-lehden mukaan Euroopan matkallaan osoittaa haluavansa toisenlaiset hallitukset Berliiniin ja Lontooseen, ei niinkään Moskovaan tai Pjongjangiin. Saksaa hän syytti maakaasun ostamisesta Venäjältä eikä Yhdysvalloista. Saksa on siten hänen mukaansa täysin riippuvainen Venäjästä.
Britanniassa hän ehti sekaantua brexit-keskusteluun ja ottaa kantaa jyrkän EU:sta eroamisen puolesta. Hän kannusti eroavaa ulkoministeriä Boris Johnsonia, joka myös on tällä linjalla, ja kannatti tämän valintaa uudeksi pääministeriksi Theresa Mayn tilalle – tämä kun vieläkin pyrkii säilyttämään jonkinlaisen yhteistyön EU:n kanssa erosta huolimatta.
Naton kokouksessa Brysselissä hän hyökkäsi jatkuvasti EU:ta vastaan ja kehui niitä johtajia, jotka suhtautuvat kriittisesti sen liberaaleihin perusarvoihin, Puolan Andrzej Dudaa ja Turkin Recep Tayyip Erdoğania.
Iranin päänmenoksi jatketaan toimia sen saartamiseksi.
Trumpin mielestä koko EU pitäisi lakkauttaa. Britannia saisi toimia valkoisen miehen etälinnakkeena Atlantin itäpuolella. Valkoisuus on Trumpille tärkeä. Englannissa hän Sun-lehdelle antamassaan haastattelussa arvosteli Eurooppaan tapahtunutta maahanmuuttoa häpeällisenä. Miljoonien ihmisten tulo Eurooppaan on jo ehtinyt muuttaa maanosan väestö-oloja peruuttamattomasti. Ellei toimita hyvin nopeasti, Euroopan oma kulttuuri häviää, ja tämä on äärimmäisen ikävää.
Vastaavia puheita hän on pitänyt kotonaan Yhdysvalloissa, antaen ymmärtää olevansa koko valkoisen maailman johtaja.
Tässä asemassaan hän ei aina saa kaipaamansa arvonantoa. Lähtiessään kohti Helsinkiä hän tviittasi lähtevänsä tapaamaan Putinia toiveikkain mielin. ”Ikävä kyllä, kuinka hyvin minä tulenkaan menestymään huippukokouksessa, ja vaikka minulle annettaisiin Moskovan suurenmoinen kaupunki korvauksena kaikesta Venäjän tuottamasta synnistä ja pahuudesta … vuosien jälkeen palaisin ajatukseen, että tämä ei ollut riittävä korvaus, minun olisi pitänyt saada myös Pietari.”
Vaatiiko siis suurvallan johtaja itselleen tällaisia korvauksia?
Tämän jälkeen Valkoisen talon mielenkiinto on etupäässä kohdistunut Lähi-itään, jota Trump yhdessä varapresidentti Mike Pencen kanssa haluaa muokata uuteen uskoon. Varsinaiseen uskoon ei vielä puututa, mutta Pence on kristitty sionisti, jolle Israelin asia on melkein tärkeämpi kuin Yhdysvaltain. Yhdysvaltain suurlähetystön siirtoa Jerusalemiin juhlittiin uskonnollisilla puheilla. Israelin pääministeri Benjamin Netanjahulla on suuri vaikutusvalta Washingtonissa.
Ei siis ihme, että Yhdysvaltain ja Israelin johto on pitkään yhdessä työstänyt poliittisia aloitteita Lähi-idän tilanteen muuttamiseksi. Israel pitää (palestiinalaisten ohella) Irania pahimpana vihollisenaan. Iran pyritään häätämään Syyriasta, jossa se presidentti Bashar al-Assadin rinnalla puolustaa šiialaista islamia sunni-islamilaisten hyökkäyksiä vastaan. Sunnien puolesta ovat taistelleet Isisin ja al-Qaidan joukot, mutta myös Turkin ja useiden arabimaiden rahoittamat joukot ovat osallistuneet uskonnolliseen sisällissotaan.
Tämä ei ole johtanut Jerusalemissa ja Washingtonissa toivottuun lopputulokseen, mutta uusia suunnitelmia syntyy jatkuvasti. Iranin päänmenoksi jatketaan toimia sen saartamiseksi ja sen väestön kurjistamiseksi entisestään siinä toivossa, että tapahtuisi vallankumous.
Sellainen voikin tapahtua, mutta tuskin Jerusalemin ja Washingtonin toivomassa muodossa. Tämän voi päätellä muun muassa siitä, että Washington on liittoutunut Teheranin hallituksen kaatamiseksi eriskummallisen iranilaisen MeK-liikkeen kanssa, joka aikoinaan lähti mukaan Irakin sotaan Irania vastaan ja jolla ei ole mitään kannatusta Iranin sisällä.