Elämme samassa maailmassa, mutta eri maailmoissa. Näkymä kainuulaisen lampolan pikkuisesta ikkunasta on aivan erilainen kuin kännykän ruudulle ladattava näkymä maailmasta. Pienen peltoaukean takana häämöttävä metsän reuna ei vedä vertoja ladattavan ikkunan tarjoamille näkymille sodista, luonnonkatastrofeista, pakolaisleireistä, lajien köyhtymisestä, jäätiköiden sulamisesta tai supervaltojen johtajien päivittäisestä öykkäröinnistä.
Tämäntapaisessa asetelmassa liikutaan Sirkku Peltolan käsikirjoittamassa ja ohjaamassa uutuusnäytelmässä Pässi.
Ensi-ilta TTT:n Eino Salmelaisen näyttämöllä, Aleksis Kiven päivän aattona oli ajankohtaisuudessaan ja viime aikojen tapahtumien kritiikissään riipaiseva. Media suorastaan kirkui kyseisenä päivänä hallitustenvälisen ilmastopaneeli IPCC:n raportin antamien madonlukujen ryydittämänä. Poliitikot esittivät pornoklubeilla vehtaamisen, abortinvastaisten mielenosoitusten ja sotepalvelujen yksityistämisen välillä IPCC:n raporttia myötäileviä lausuntoja sydän täynnä hyvää tahtoa ja vähennyspäästöistä mieltä.
Syrjäisessä lampolassa kohtaa korkea- ja matalakulttuuri, sekä hiipuva maalaiselämä keskellä maailmaa myllertävää ilmastonmuutosta.
Johtaisihan kahden asteen ilmaston lämpeneminen kenties siihen, että suurin osa lajeista menettäisi valtaosan elinympäristöstään ja rannikkoseutujen kaupungit vajoaisivat mereen. Mutta, onhan maailmanloppua toivottu jo parisen tuhatta vuotta, että onko siinä nyt mitään uutta?
Globalisaatio lampolassa
Pässi on Sirkku Peltolan 30. näytelmäteksti. Siinä globaalit ongelmat kiteytyvät kainuunharmaspässi Jokkeen ja paperittomana pakolaisena pässin kanssa lampolassa asustavaan Bagdadin filharmonikkojen sellistiin Damiriin, joita molempia esittää koruttoman koskettavasti Auvo Vihro.
Erinäisten sattumusten vuoksi Hellä Puskan (Tuire Salenius) maatilalle peltikattoremonttia tekemään ajautuvat Hebu Kaseva (Tommi Raitalehto) ja Leksa Olaus Hiironen (Aimo Räsänen). Tätinsä nurkkiin syrjäiselle metsätilalle on muuttanut myös työtön kieltenopettaja Anita Ailio (Miia Selin). Anita odottaa hänen ja Damirin lasta luullen Damirin paenneen jo jonnekin kauas pois. Myös eläinlääkäri Mäntylällä (Samuli Muje) on tärkeä rooli ongelmavyyhdin selvittämisessä.
Näin siis syrjäisessä lampolassa kohtaa korkea- ja matalakulttuuri, sekä hiipuva maalaiselämä keskellä maailmaa myllertävää ilmastonmuutosta. Jokainen roolihenkilö raahaa mukanaan oman elämänsä painolastia, kukin omalla tyylillään.
Laidalle unohdetun ihmisen osa
Tällä kertaa Peltola on napannut humoristisen suomenhevosen sijaan näytelmänsä faabeliksi monimielisesti pässin hauskuttaakseen yleisöä, mutta myös paljon vartijaksi. Yksi esityksen tärkeimmistä teemoista on niin ihmisten kuin eläintenkin muiden armoille joutuminen, osattomuus ja arvottomuus. Yhteiskunnan laidalle – lampolan pahnoille – sysääminen.
Hieman laahaava ja ehkä turhankin osoitteleva esitys hakee oikeutustaan Peltolan jo tutuksi tulleella pohdinnalla globaalin yhteiskunnan laidalle sysättyjen ihmisen osasta, eläimiä ja luontoa unohtamatta.
Tulevaisuuden kannalta elintärkeät teemat eläinten ja lasten oikeuksineen sekä pakolaiskysymyksineen ovat yhden näytelmän sisällä vaikeita käsitellä kovinkaan syvällisesti. Ne jäävät helposti sivuhuomautuksiksi repliikkien sivulauseissa.
Mutta kyllä Peltolan Pässi ehdottomasti on tärkeä hätähuuto ihmis- ja eläinoikeuksien ja luonnon puolesta. Pieni Tinja tyttönen, Auvo Vihron esittämänä hänkin on näytelmän riipaisevin hahmo ja vähiten kliseinen. Ymmärtäväinen, viisas ja vakava pikkutyttö pyrkii avioerolapsena selittämään kaiken parhain päin.
On aina ongelmallista, kun aikuiset esittävät lapsia, mutta Auvo Vihro etäännyttää itsensä ja on luonteva surumielisenä pikkutyttönä, kuten kaikissa rooleissaan tässä näytelmässä. Muutkin Peltolan luottonäyttelijät ovat hyviä, niin kuin aina. Tosin Aimo Räsänen Leksana ei oikein enää jaksa kiinnostaa, eikä liioin huvittaa. Se ei ole Räsäsen vika, vaan turhankin kliseiseksi kirjoitetun roolihahmon.
Pentti Linkola eturivissä
Takuuvarmasti Peltolan näytelmistä tunnetuin tavoin esitykseen mahtuu nasevaa dialogia ja osuvaa tilannekomiikkaa, jonka tällä kertaa soisi jatkuvan pidemmälle ja ärhäkämpänä.
Myöskään tarinan draama ei oikein uskottavasti kanna. Peltola kuitenkin antaa uskoa ihmisen muuttumiskykyyn hädän hetkellä, jotta silmämme avautuisivat. Kuten Yrjö Kallinen kysyi 70 vuotta sitten pamfletissaan Elämmekö unessa.
Pentti Linkola näytti nauttivan eturivissä täysin siemauksin ympäristökatastrofiinkin viittavasta näytelmästä.
Tampereen Työväen Teatteri, Eino Salmelaisen näyttämö: Pässi. Käsikirjoitus ja ohjaus: Sirkku Peltola.
Lavastus; Hannu Lindholm, puvut, kampaukset ja maski; Marjaana Mutanen ja Emmi Puukka, valot: TJ Mäkinen, äänisuunnittelu; Kyösti Kallio, tuottaja; Heidi Kollanus, apulaistuottaja; Elise Richt
Rooleissa: Tuire Salenius, Miia Selin, Aimo Räsänen, Tommi Raitalehto, Auvo Vihro ja Samuli Muje.
Kantaesitys oli 9.10.2018
uutiskirje 
