Mikäli englantilaista dokumenttia Talouden madonluvut (Four Horsemen, 2012) on uskominen, niin yksi vaarallisimmista yli kansallisten rajojen laukkaavista apokalyptisista ratsastajista on järjestäytynyt rikollisuus. Sen sanotaan olevan kasvussa kaikkialla, mutta jossain mielessä ”Italia oli ensin”, kiitos tarunhohtoisen mafiansa.
Aiheen ylivertaisia esityksiä 2000-luvun elokuvassa ovat Roberto Savianon menestysromaanin filmatisointi Gomorra (2008) sekä Suburra (2015).
Savianon kirjan faktapitoisuuden ovat vahvistaneet myös siinä kuvatut piirit: Napolin Camorra on julistanut Savianolle kuolemantuomion. Hän elää jatkuvasti poliisin suojeluksessa.
Eteen avautuu rujoja näkymiä siitä, miten syvää rahan nimeen vannominen voi olla.
Matteo Garronen ohjaama elokuvaversio kuvaa mafian toimintaa ruohonjuuritasolla realismissaan koruttomasti. Gomorra on osuva nimi, sillä elokuva välittää jo verraten kylmääviä näkymiä.
Jätebisneksen joutuminen järjestäytyneen rikollisuuden kontolle on täsmäiskumainen vertauskuva, varoitushuuto yhteiskunnallisen moraalin rappiosta.
Gomorra on ylipäänsä valaiseva koukkaus globaalin markkinatalouden takapihoille. Katsojan eteen avautuu rujoja näkymiä siitä, miten syvää rahan nimeen vannominen voi olla. Irvokkain esimerkki on iäkäs mafiapomo, joka kuolinvuoteellaan ei jaksa horista muuta kuin ”euro euro”.
Italialaisfilmi kaartaa yhdentyneen Euroopan syrjäkujilta isojen poliittisten kuvioiden äärelle kyökin kautta. ”Kyökki” sijaitsee Napolin rähjäisillä kerrostaloalueilla.
Elokuva keskittyy viiteen eri tavoin toisiinsa kytkeytyvään tarinaan. Jätebisneksen ohella kuvataan myös huumekauppaa.
Murhia tehdään paljon, eleettömästi ja omassa sosiaalisessa kontekstissaan johdonmukaisina ongelmien ratkaisukeinoina.
Viime kädessä Gomorra on kuvaus demokratian rakenteisiin pesiytyneistä pahanlaatuisista kasvaimista.
Gomorra
Teema Fem ke 14.11. klo 22.00. Areena.
uutiskirje 
