Matti Rönkä: Nykyajan karvapersekoodarit ovat uutta proletariaattia

Alussa on itähelsinkiläinen Roihupellon teollisuusalue ja Varma-Data, nukkavieru IT-alan yritys. Sen veli- ja sisarkullat suorittavat asialliset hommat. Muuten eletään kuin Ellun kanat.

Kalustoon kuuluvat muun muassa Vanhala, entinen Otaniemen solukämpän peräkammarin poika ja ikiteekkari, Rahikainen, takki auki porhaltava myyntimies ja Ville Koskela, romaanin minäkertoja: company man, jonka pomosolidaarisuuden aste on korkea, mutta joka viihtyy paremmin tiiminsä keskellä.

Pakkaa saapuu sekoittamaan piikkikoroissaan ja bisnespuvussaan Tanja Lammio. Uuden ajan toimitusjohtajan sanavarastoon kuuluvat vision kirkastaminen, joustaminen, vaihtelu ja kierto.

Edessä on muutto Herttoniemeen, entiseen autokauppaan, jonka esittelyhallista saadaan oiva maisematoimisto.

Varma-Datan koodinvääntäjien kannalta kyse on siirtyminen ”ojasta allokointiin”: avoimuuden, tehokkuuden ja läpinäkyvyyden nimissä turha byrokratia ja henkilökunnan pahoinvointi lisääntyvät. Kunnes edessä ovat yt-kierrokset, Lammion ja konsultti Harmalan tyrkyttämät tahtotilat ja visiot.

Matti Röngän, 59, romaani Yyteet (Gummerus 2017) on Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan (WSOY 1954) räiskyvä ja satiirinen uusversio. Pohjalla on vakavaa asiaa: markkinavetoisten johtamisoppien aiheuttamia loppuunpalamisia, ennenaikaisia sairaseläkkeitä, jopa itsemurhia.

– Yyteitä kirjoittaessani sain SAK:lta tilastot, joiden mukaan 700 000 suomalaista on kokenut yt-neuvottelut tällä vuosikymmenellä. Jotkut veteraanit ovat kokeneet ”talvi- ja jatko-yyteet”. Elisan ja Nokian kaltaisissa paikoissa on ollut 7–8 kierrosta. Jos on ollut mukana organisoidussa työelämässä, joutunut sieltä pois ja yrittää takaisin, niin on väkisinkin kokenut suuria tunteita: itkusta nauruun, vihaan ja katkeroitumiseen, Rönkä pohtii.

Avokonttorin Mielensäpahoittaja

Rönkä tunnustautuu suomalaisen kirjallisuuden tradition jatkajaksi, ”kirvesmieheksi mestarien joukossa”. Siis Linnan, Kalle Päätalon, Veikko Huovisen ja Heikki Turusen hengenheimolaiseksi.

Enää on turha odottaa savupiippujen, haalarien ja työmaakoppien makuista ”Suurta Työläisromaania”. Yyteissä yhteiskuntaa tarkastellaan avokonttorista ja valkokaulusammateista käsin. Ei ole Kuuta torpparin aurinkona, vaan loisteputkien kelmeä hohde.

Röngän mielestä ”nykyajan karvapersekoodareita” voi silti hyvin pitää uutena proletariaattina. Varsinkin kun keskiluokka kurjistuu, epävarmuus ja pelko leviävät alalle kuin alalle.

– Olen sen verran vanhempaa saapumiserää, mielensäpahoittaja avokonttorissa. Johtamistaidon opit ja -ismit ihmetyttävät. Kuten ”avokonttori- ja maisemaetiketit”: seinällä voi olla ohjeistus puhtaista pinnoista, sopivista hajuvesistä ja siitä, että kengänkorot eivät saa kopista.

Rönkä on päässyt leikittelemään nimillä ja sukupuolilla, kuvittelemaan, millaisia Linnan konekiväärikomppanian lapset tai lapsenlapset olisivat.

Mukana on uudenlaisia alakulttuureja ja 2010-luvun vastarintaa. Naispari Rocca ja Suzy ovat tehokkaita koodareita, mutta rekkakuskilesbo-henkinen pukeutuminen ja firman kannettavan unohtaminen seksuaalivähemmistöjen yökerho DTM:n narikkaan kauhistuttavat Lammiota. Samoin tekevät ikipurnaaja Lahtisen anarkistisympatiat tai Lehdon leijonakoru ja kovat puheet maahanmuuttajista.

Linnalla C. G. E. Mannerheimin syntymäpäivät ovat karnevalistinen juhlahetki, Röngällä firman kesäseminaarin iltajuhlassa rytisee.

– Jos Tuntematon sotilas päättyy toiveikkaasti, siihen että sota on ohi ja edessä on rauhan kausi, niin Yyteet vihjaa pahaenteisesti, että uusia mylläköitä on työelämässä tulossa.

1940-luvun kuvat

Rönkä tuli tunnetuksi Viktor Kärppä -dekkareistaan. Niiden ohella hän on kirjoittanut romaanin Eino (Gummerus 2015).

Yhdeksänkymppinen entinen kuljetusalan yrittäjä Eino Heikkinen hakee terveyskeskuksesta apua muistiongelmiinsa. Samalla pojanpoika Joonas kiinnostuu ukkinsa oudoista arvista ja sukuhistorian aukoista.

Kyse on sisäisestä torjunnasta, kivenmurikoista vähäpuheisen miehen repussa: muistoista, jotka ovat liian kipeitä kannettaviksi.

Eino on ollut itärajan takana paitsi sodassa, myös 1940-luvun jälkipuolella. Josif Stalinin Neuvostoliiton aikeet kiinnostivat Britanniaa ja Ranskaa. Entisiä kaukopartiomiehiä, jotka eivät oikein sopeutuneet rauhanaikaan, värvättiin vakoiluhommiin.

Röngän mukaan historiankäsityksissämme tehdään usein outo hyppäys. Aivan kuin jatkosotaa olisi heti seurannut jälleenrakennus.

Välissä olivat kuitenkin epävarmat vuodet: inkeriläisten palautus, Punainen Valpo, Karjalan evakkojen asuttaminen, huutava asuntopula ja Kansanhuoltoministeriön säännöstely.

– Jälleenrakennusajan optimismi alkoi kunnolla vasta Helsingin olympialaisista 1952. Koin monta hurjaa ahaa-elämystä penkoessani 1940-luvun jälkipuolta Einoa varten, Rönkä tunnustaa.

Eino on myös mitä tšehovilaisin rakkaustarina. Tiedusteluretkellä löytyy kolhoosilainen ja sotaleski Nasti, jonka kanssa Eino kokee lyhyen, mutta sitäkin intensiivisemmän suhteen. Sen jälkeen arki Kerttu-vaimon rinnalla tuntuu valjulta ja itsepetokselta.

Silti yhdeksänkymppisenäkin voi löytää uuden yhteyden läheisiinsä, ja saavuttaa edes jonkin sovinnon itsensä kanssa.

– Pohjimmiltani ajattelen savolaisesti: elämä on rankkaa ja päättyy kuolemaan. Jotta tämän kestäisi, pitää olla jotain toivoa, suhteellistavaa huumoria ja tunnetta elämän jatkuvuudesta, Matti Rönkä kiteyttää elämänfilosofiansa.