Eduskuntavaalien yksi tulos oli päivänpolitiikan kannalta mitätön, mutta järeää poliittista historiaa. Vaalituloksen seurauksena molemmat kommunistiset puolueet SKP ja KTP poistettiin puoluerekisteristä 4. kesäkuuta. Kommunismilla ei ole Suomessa ollut merkitystä enää vuosikymmeniin, mutta tässä on lopullisuuden tuntua.
SKDL:n suojissa vaaleihin osallistunut SKP oli aikanaan poliittinen voimatekijä. Vielä vuoden 1979 vaaleissa sen kannatus oli lähellä 18:aa prosenttia, 1960-luvulla yli 20. Kun sen suora perillinen vasemmistoliitto nyt on hallituksessa tekemässä hyvinvointivaltion perusremonttia, niin SKDL/SKP perusti sen yhdessä SDP:n ja keskustapuolueen kanssa.
Loppu oli surkea. SKP sai eduskuntavaaleissa 4 305 ääntä, KTP 1 240. Pilasivat lopullisesti puolueen kunniallisen perinnön.
Olinhan siellä minäkin. Ja meitä oli valtavasti. Olimme sinisilmäisiä Neuvostoliiton suhteen, mutta oman valtamme puitteissa kommunismi – enemmistökommunismi – oli isänmaallinen työläisten ja muiden vähäosaisten puolustaja. Onneksi emme koskaan saaneet aikaan sitä sosialismia, josta niin paljon puhuttiin. Sitten olisi tullut aiheutettua vahinkoakin. Niin se kaikkialla muuallakin meni.
Parhaimmillaan kommunismi tarjosi kokemuksia, jotka saavat vieläkin kylmät väreet vilistämään pitkin selkäpiitä. 4.6.1978 meitä oli 25 000, jotka marssimme halki Helsingin SKP:n 60-vuotisjuhlaan. Kulkue OIympiastadionille kesti neljä tuntia. Stadion oli täynnä, 40 000 juhlijaa.
Syyskuussa 1979 meitä oli 79, jotka aloitimme Sirola-opiston kolmella pääkurssilla. Suurin osa oli 17–24-vuotiaita. Halusimme käyttää elämästämme 9 kuukautta marxilais-leniniläisen filosofian, marxilaisen kansantaloustieteen ja sosialismin teorian opiskeluun.
Mitään tästä ei tehty yhden puolueen diktatuurin perustamiseksi, vaan pontimena oli vilpitön halu parantaa maailmaa. Niin kuin koko puolueella.
uutiskirje 
