Polkujuoksusta on kovaa vauhtia tulossa uusi suosikkilaji. Suomen Latu ja sen paikallisyhdistykset ovat osaltaan olleet alkukesästä varmistamassa, että suosio kasvaa, sillä ne ovat järjestäneet Polkujuoksu tutuksi -tapahtumia eri puolilla maata. Sadat ihmiset ovat jo osallistuneet lajikokeiluihin.
Helsingin Ladun polkujuoksuohjaaja Harri Jantunen kertoo, että moni asfaltilla juoksija siirtyy metsäpoluille siinä vaiheessa, kun polvet ja nilkat eivät enää kestä iskutusta, joka tulee kovalla alustalla juoksemisesta. Näin voi hänen mukaansa käydä nuoremmillekin juoksijoille.
– Jos sitten käy kokeilemassa polkujuoksua, huomaa, että kipuja ei tule. On toinenkin aspekti: ei tarvitse juosta autotien vieressä vaan olet luonnonrauhassa.
Polkujuoksu on lähempänä rentoutumista, mutta samalla tulee kuntoakin hoidettua.
Tämän toisen aspektin vuoksi polkujuoksu onkin aivan oma lajinsa.
– Jos teet kympin lenkin asfaltilla, niin juokset sen, ja se oli siinä. Jos lähdet juoksemaan metsään, saatat jäädä ihastelemaan luontoa tai pulahtaa järveen ja jatkaa matkaa siitä. Se on lähempänä rentoutumista, mutta siinä samalla tulee kuntoakin hoidettua.
Aina juostu poluilla
Poluilla on aina juostu, mutta oma laji siitä tuli, kun polkujuoksussa alettiin kisata ja järjestää omia juoksutapahtumia.
Asfalttijuoksuun verrattuna polkujuoksu on Jantusen mukaan hyvin erilaista.
– Asfalttijuoksussahan mennään mahdollisimman kovaa jotkut tietyt matkat. Toisessa ääripäässä on suunnistus, jossa painetaan kartan mukaan metsikössä, ilman ennalta annettua reittiä.
Polkujuoksu on tullut näiden kahden lajin väliin. Kansainvälinen polkujuoksuliitto määrittelee polkujuoksun luonnossa tapahtuvaksi juoksuksi, josta maksimissaan 20 prosenttia tapahtuu julkista tai asfaltoitua tietä pitkin.
Polkujuoksusta kiinnostuneet ovat saaneet hyödyllisiä neuvoja Suomen Ladun järjestämistä tapahtumista, joissa Jantunenkin on ollut ohjaajana. Hän aloittaa vinkit katseesta.
– Koska polulla on kivikkoa ja juurakkoa, katse olisi parasta olla 3–5 metrin päässä. Ei liian kaukana, jotta pysyy mielessä, mitä maastossa on tulossa vastaan. Eikä kengän kärjissä, jolloin ei näe mitä seuraavan askeleen jälkeen on tulossa.
Polkujuoksijan pitää koko ajan seurata eteen tulevia juuria ja kiviä ja varoa myös oksia ja muita yllätyksiä.
Keskivartalo vahvana
– Toinen oleellinen asia on pitää keskivartalo kasassa. Ei saa rötköttää kumaraselkäisenä, eikä selkää saa yliojentaakaan.
Jos alkaa epäillä, onko ryhti kunnossa, asian voi tarkistaa helposti kohottamalla molemmat kädet suoraan taivasta kohti.
– Silloin selkä ojentuu normaaliin luonnolliseen asentoon, Jantunen neuvoo.
Askelmittakin on otettava huomioon poluilla. Asfaltilla tai hiekkateillä juoksua harrastavalle kehittyy aika nopeasti vakiomittainen askel. Poluilla mitta vaihtelee maaston mukaan. Harppomista pitäisi välttää.
Jantusen mukaan pitäisi pyrkiä siihen, että askel tulee luonnollisesti kropan alle.
– Rullaava, lyhyt askellus mieluummin kuin kantapää edellä maahan tuleva stoppaava askellus, jossa joutuu aina uudestaan ponnistamaan.
Ylämäet kävellen
Alamäessä ei kannata ottaa pitkiä harppovia askelia. Lyhyellä askeleella pystyy paremmin kontrolloimaan alaspäinmenon vauhtia.
– Silloin on myös paremmat mahdollisuudet reagoida, jos alamäessä tuleekin vastaan joku kivenlohkare tai juuri. Silloin saa vauhdin parhaiten pysähtymään.
Ylämäet varsinkin aloittelijoiden kannattaa Jantusen mukaan mennä kävellen.
– Ajatus olisi, että ylämäessä syke pysyisi suurin piirtein samana kuin tasaisemmallakin. Yleensä tämä tarkoittaa sitä, että vauhtia on laskettava.
Jantunen kertoo, että ylämäkikävely kuuluu lajiin melko yleisesti.
– Kilpailuissa lähes kaikki kävelevät ylämäet. Suomessa ei ole kuin kourallinen niitä, jotka pystyy ylämäkiä juoksemaan täydellä teholla.
Oikea vauhti polkujuoksuun löytyy helposti, jos tietää oman kilometrivauhtinsa sileässä maastossa. Se vauhti pitää kertoa 1,5:llä.
– Aloittelevalle juoksijalle paras mittari on se, että metsässä hölkkäillessä pystyy puhumaan.
Tavallisilla lenkkareilla pärjää pitkälle polkujuoksussa
Polkujuoksussa pärjää Harri Jantusen mukaan hyvin tavallisilla lenkkitossuilla, kunhan muistaa sadepäivinä ja sateiden jälkeen olla erityisen varovainen liukkailla kallioilla ja pitkospuilla.
– Mutta pitää olla oikeat juoksulenkkarit, ei tasapohjaisia.
Jos sitten haluaa siirtyä polkujuoksukenkiin, kannattaa varautua valinnan vaikeuteen. Useimmilla valmistajilla on monta erilaista mallia.
Jantunen suosittelee tässäkin polkujuoksutapahtumia, joissa on usein tapahtumaa sponsoroiva kenkämerkki paikalla ja osallistujat voivat kokeilla kenkien sopivuutta juoksulenkillä.
– Jokainen juoksija itse on paras omien jalkojensa asiantuntija. Paras kenkä löytyy kokeilemalla, myyjä ei voi sitä tietää, Jantunen vakuuttaa.
Polkujuoksukenkiä Paloheinän juoksutapahtumassa esitellyt Jyri Sistonen sanoo, että tärkeintä lajikengissä on hyvä pito.
– Lisäksi kengän päällisen on hyvä olla venymätöntä materiaalia, niin että se antaa tukea jalalle. Kärjen suojaus taas turvaa juoksijan varpaat.
Sistonen suosittelee polkujuoksukengän märkätestausta. Hän itse tekee testin siten, että lenkillä ollessaan hän kastelee kengät vaikkapa suonreunalla ja punnitsee, paljonko kastelu tuo lisää painoa. Poluilla kengät kastuvat lähes aina ja hyvä kenkä ei ole raskas märkänäkään.
Varo nilkan nyrjähdystä
Ylivoimaisesti yleisin polkujuoksuvamma on Jantusen mukaan nilkan nyrjähdys.
– Juoksija joko astuu johonkin epätasaiselle tai sitten nilkan lihaksisto ei ole siinä kunnossa että se kestäisi epätasaista rytkytystä.
Nilkan nyrjähdyksestä voi aiheutua vakava vamma, jos jalka lipeää kivenkoloon ja vääntyy. Jotta vakavilta vammoilta vältyttäisiin, Jantunen suosittelee aloittelijalle juoksemista merkityillä retkeilypoluilla, jotka usein ovat hiekkateitä.
– Vasta kun kuntoa alkaa löytyä, voi siirtyä kivikkoisemmille ja juurakkoisemmille poluille.
Pääkaupunkiseudulta löytyy paljon hyviä polkuja, esimerkiksi juuri Paloheinässä.
– Erittäin hyviä paikkoja ovat myös Nuuksion ja Sipoon merkityt polut, joilla eksymisen vaara on todella pieni. Kun pysyy polulla, päätyy aina oikeaan paikkaan.
Suunnistustaitoja polkujuoksija ei välttämättä tarvitse, varsinkaan, jos pysyy merkityillä poluilla ja luonnonsuojelualueilla.
– Ennemmin tai myöhemmin lähes jokainen polkujuoksija käy läpi suunnistuksen perusteet.
Ikähaarukka polkujuoksussa on Harri Jantusen mukaan todella valtava, päiväkoti-ikäisistä eläkeikäisiin. Harrastajat ovat hyvin kirjava joukko. Moni tulee muista lajeista, kun halutaan jotain uutta.
uutiskirje 
